Rannalla järven on helonurmella jumalten juhla
armossa auringon, hehkuvan helteisen.
Säihkeessä sen suloilmestys jumalattaren nuoren
hohtaa kauneuttaan, kuin rusoliljana maan.
Jumalan nuoren on hänen rinnoillaan sydän täynnä
riemua hurmion sen, onnea rakkauden,
kuolematonten luo joka nostaa ihmisen kurjan,
luojaksi kaikkeuden, verraksi taivaisten.
Niinkuin unta on vain tämä onnen huuma ja hurma,
niinkuin maailmaa toivon ja haaveiden!
Kaikki se täyttynyt on, johon kaipaus ihmisen syttyy,
auringon lapsen ja maan, auringon lemmityn!
Täyttynyt vaatimus on sukupolvien syntymätönten,
täyttynyt luomistyö, luotujen tarkoitus.
Turhaan tuhlannut ei kesä hellettään ole heille,
tyhjinä kohtaa ei tähkiä tarhuri-syys.