On mennyt nuoruus kuin unten mailla,
pian laulut sammuvat sielussain;
niin oon nyt lempeä, suojaa vailla,
vain laulun laakerit muistonain.
Täys aitat muilla on kuonaa, multaa,
ja linnat kiviset kattonaan;
ma toisten maineelle valoin kultaa,
jäin itse köyhänä harhaamaan!
Syystuuliin haaveeni linnat haihtui;
pian laulun sankarit unhoon jää!
Niin onni, kunnia, suuruus vaihtui —
kuin lehdet kuihtuvat laulut nää!
Vaan tulkoon syksy ja tulkoon turma,
mies myötä laulunsa sammukoon:
on korkein lemmen ja laulun hurma,
maan lahjat kalleimmat saanut oon!