1.
Helisten soi tiu'ut, kellot
tähtiyöhön hiljaiseen;
kuutamossa metsät, pellot
hohtaa lumivaippoineen.
Nukkuu onni sydämessä
äidin syliin raueten
piltti matkan vieriessä
kilkkeesehen kellojen.
Näkee unta autuasta,
taivaat hälle aukeaa, —
herää luona kirkon vasta,
kun sen kellot kumahtaa.
2.
Helisten soi tiu'ut, kellot,
välkkyy tähdet jouluyön,
hiljaisina metsät, pellot —
hiljaisempi piltin syön.
Valkoarkun kannen alla
nukkuu viime unta hän. —
Kärsimässä maailmalla
yks on sydän vähemmän.