Ensimmäisen kerran julkaissut
Naisten Ääni 1920.
Lukijalle!
_Kun ihminen on nuori, potee hän useinkin todellista ihmisnälkää. Ei
häntä tyydytä yksinomaan kirjat ja lukeminen, sillä ei ne anna kaikkea
sitä, mitä nuori mieli halajaa ja janoo, vaan hän tahtoisi ennenkaikkea
joutua kosketuksiin elävien ihmisten kanssa, tavata sellaisia
henkilöitä, jotka ovat totuutta etsineet, vaelluksellaan paljon
kokeneet. »Täytyyhän heillä olla jotakin jakaa, heillä, joilla jo on
koottua henkistä pääomaa ja monta pulmallista kysymystä ratkaistuna»,
tuumii nuorena._
_Näin tuumivat varsinkin 80- ja 90-luvun nuoret, sillä silloin oli
maailma täynnä uusia, ihmeellisiä kysymyksiä, jotka panivat mielet
palamaan ja aivot askartelemaan._
_Silloin heräsi minussakin tavaton halu joutua niiden ihmisten pariin,
jotka »tuossa usein uneksitussa suuressa maailmassa» suunnittelivat
tulevaisuutta ja olivat ruvenneet ihmiselämää uusilta näkökulmilta
valaisemaan. Ja havaittuani, etteivät elinkustannukset siellä olleet sen
kalliimmat kuin Suomessakaan, pikemmin päinvastoin, lähdin keväisin,
koulutyön päätyttyä, Europan suurkaupunkeihin näitä »uutta aikaa
valmistavia» ihmisiä tapaamaan. Olihan siellä paljon muutakin
mielenkiintoista kuten suuret kokoelmat ja museot, teatterit ja
oopperat, monenmoiset taideaarteet ja kauneusvaikutelmat, mutta ihmiset
olivat kuitenkin enin puoleensa vetävät. Sinne paloi mieli, missä heitä
oli koossa, missä he esittivät ajatuksiaan ja johtopäätöksiä, joihin
olivat tulleet._
_Madame Staëlista hänen elämäkertansa kirjoittajat hiukan pilkallisesti
kertovat, että hän oli valmis matkustamaan vaikka 500 peninkulmaa
tavatakseen viisaan, nerokkaan ihmisen, mutta että moni kauneusilmiö
sitävastoin jätti hänet kylmäksi. Tämä on minua monasti lohduttanut.
Koska niin suuri sielu kuin rva Staël kaipasi ihmisiä -- onko sitten
ihme, että pienet niistä uneksivat._
_Tiedän, että nuorten joukossa tälläkin hetkellä on monta, jotka
sydämessään huokaavat: »Voi jos pääsisi maailmaa katsomaan ja niitä
henkilöitä tapaamaan, jotka siellä kulkevat uranuurtajina!» Mutta se on
käynyt tavattoman vaikeaksi. Passinsaanti, joka ei ennenaikaan tuottanut
mitään hankaluutta, on nykyään hyvin kireällä, meidän huono valuutamme
vaikuttaa, että täytyy olla tavallista rahakkaampi minnekkään
mennäkseen, ja sitten on maailma muutenkin nykyään niin toisenlainen
kuin ennen. Paljon kaunista on hävitetty, kansat katselevat toisiaan
karsaasti ja katkeruus kytee mielissä. Ei ole muuta neuvoksi kuin
odottaa, kunnes maailma hiukan tasaantuu ja sillä aikaa, paremman
puutteessa, turvautua niihin vaikutelmiin, joita muut ennenaikaan ovat
saaneet._
_Näitä ihmisnälkää tuntevia nuoria muistellessani, ovat nämä kuvaukset
ihmisistä, joita tieni varrella olen tavannut, syntyneet. Ne eivät ole
tavallisia elämäkertoja, sillä ei niitä varten yleensä ole käytetty
mitään erityisiä lähteitä, pikemmin ne ovat tuokiokuvia, jotka
perustuvat siihen, mitä itse olen nähnyt ja kuullut._
_Tapaamiani on niin paljon, että valinta tavallaan on ollut vaikea,
mutta koska meidän aikaamme niin monessa suhteessa moititaan
aineelliseksi ja kaiken epäitsekkään työn ylenkatsovaksi, olen tahtonut
tällä kertaa enimmäkseen puhua sellaisista henkilöistä, jotka ovat
antautuneet uusien elämänarvojen palvelukseen ja niiden hyväksi
kaikkensa uhranneet._
_Jos nämä pienet kuvaukset voisivat hiukkasenkin lukijaa lämmittää ja
antaa hänelle vain murusen siitä rohkaisevasta tunteesta ja iloisesta
tulevaisuuden uskosta, jota kyseessä olevat henkilöt minulle ovat
antaneet, ei niitä silloin suotta olisi pantu paperille._
_Helsingissä, marraskuussa 1920._
_*Maikki Friberg.*_