No niin, sääliä... se se kuuluu joltakin — se on se naisten ainainen
valtti. Rakkaus muuttuu vain noin yhtäkkiä sääliksi! Minua älä vain
koskaan sääli...
EDITHA
Älä tee minusta pilkkaa. Olen niin paljon kärsinyt. Kävin tänään
työmiesten kodeissa. Jos tietäisit mikä kurjuus siellä on!
SALOKANNEL
Sieltä tämä filosofeerailu siis tällä kertaa johtuu. Mutta kuule:
kurjuutta on aina ollut ja tulee aina olemaan. Se tekee elämän
rikkaaksi ja vaihtelevaksi. Katso lakeaa maisemaa, jossa kaikki lepää
kuin tarjottimella: onko se sinusta kaunis? Mutta katso maisemaa jossa
vuoret tapailevat taivasta ja rotkot lepäävät maan povessa — se maisema
se jotakin on!
EDITHA
En tiedä, en tiedä... Sen vain tiedän, että kamalaa oli työmiestemme
kodeissa. Minä tiedän että niiden takia lepää kirous päämme päällä.
Minun täytyy ryhtyä jotakin tekemään. Muuten vedän sinutkin kanssani
kiroukseen...
SALOKANNEL (nauraen)
Tervetuloa vain, kirous! Kaikki taivaan ja maan välillä tahdon minä
kokea! Vuorille kiivetä, alankoihin astua. Kirouksetkin tervetuloa!
EDITHA
Kuule... lähdetään yhdessä sinne missä on pimeää. Jos voisimme viedä
sinne valoa...! Työmiesten koteihin, jotka ovat joutuneet onnettomiksi
meidän tähtemme...
SALOKANNEL
Kuinka sinä olet kaunis!
EDITHA
Mutta mitä sanot tuumastani?
SALOKANNEL
Se on hyvin kaunis ja runollinen. Ja se kovasti pukee minun pientä
Edithaani, kun hän siitä puhuu. Minulle on hyvin mieluisaa ajatella
sinua laupeuden enkelinä — työväenkasarmin edustalle seisahtuvat vaunut
mustine hevosineen, helisevine valjaineen, vaunusta astuu nainen,
yllään kaunis musta puku... Hän silittää valkein käsin...
EDITHA
Armas, minä niin pelkään.
SALOKANNEL (hymyillen)
Mitä?
EDITHA
Että sinut kadotan. Oi älä jätä minua. Olen niin yksin, kaikki olen jo
kadottanut.
(Katselee ikäänkuin pidelläkseen kiinni sormustaan.)
SALOKANNEL
Miksi sinä minut kadottaisit? Jahka nyt olet nukkunut yösi
kunnollisesti, katselet asioita ihan toisilla silmillä.
EDITHA
Minä olen nukkunut kauan, nukkunut liiaksi. Vasta nyt minä alan herätä
enkä saa nukkua uudelleen. Sillä silloin menisin kuoleman uneen.
SALOKANNEL (ivallisesti)
No, mitä tämän valveutumisen perästä nyt tapahtuu?
EDITHA
Älä tee pilkkaa! Minä pyydän niin kauniisti.
SALOKANNEL
Minähän olen aivan vakava.
EDITHA
Tule mukaani!
SALOKANNEL
Laupeudenenkeliksi...! Se sopii kyllä sinulle. Mutta ei minulle.
(Määräävästi.) Ei, tiedätkö Editha, nyt tästä jo on puhuttu tarpeeksi.
Nyt olen minäkin saanut kylläkseni. En minä pyri muuttamaan sinua. Saat
pysyä sinä mitä olet. Mutta sinä et myöskään saa koettaa vaikuttaa
minuun. Ihmisen täytyy pysyä itselleen uskollisena. Ja vapauden
myyminen se olisi kuoleman synti se.
EDITHA (peloissaan)
Nyt se tulee... nyt se tulee...
SALOKANNEL
Mitä sinä hulluttelet! Ei kuule, älä päästä huuliltasi tuollaisia
poroporvarillisia ajatuksia, jotka sopivat vain pikkusieluille... Sinä
olet vapaasti syntynyt kuin pilven siekale. Nouse, lennä, tule!
EDITHA
Sinä pidät niitä poroporvarillisina, poroporvarillisina... (Painaa
kättä rintaansa vasten, ikäänkuin sairaana.) Ja minulle ne olivat
kultaa...
SALOKANNEL
Poroporvarillisina.
(Nousee, kävelee edestakaisin kiihtyneenä, puhaltelee sauhuja
sikaristaan, Editha seisoo ikkunassa. Piinallinen pieni äänettömyys.
Peräovesta tulee rva Ahlfelt, kantaen suurta, komeaa kukkalaitetta.)
RVA AHLFELT
Editha, Editha, katso nyt!
EDITHA
Kukkia! (Arasti.) Kukkia! — kuka minulle lähettää kukkia!
RVA AHLFELT
Teille molemmille ne ovat...
EDITHA
Kilveltä! Kuinka ystävällistä. (Rupeaa äkkiä nauramaan. Totistuu.)
Mutta kuinka täällä on kauhean kuuma. Ettekö te tunne...?
(Sigrid, Willardt ja pieni Rolf tulevat perältä, kukkasia käsissä.)
ROLF (ulkoa opittuna läksynä, kukkasia ojentaen)
Toivotan täti Edithalle ja setä Armaalle paljon onnea ja menestystä.
EDITHA (painuu hänen puoleensa)
No kiitos, kiitos... Ja niin kauniita kukkasia!
WILLARDT
Minulla on kunnia... Heitetään nyt pois kaikki vanhat vihat. Eläkööt
päivän sankarit!
SIGRID
Eläkööt!
(Syleilee Edithaa, äitiään, Salokannelta.)
RVA AHLFELT
No Rolf, mummon pikku pulu, oletko nyt ihan terve?
ROLF
Tänne vielä koskee.
(Osoittaa kurkkuaan.)
RVA AHLFELT
Vai vieläkö kurkkuun koskee.
SIGRID
Mummo, onko joulupukki jo tullut tänne?
RVA AHLFELT
Kyllä kai... ei mummo vielä ole nähnyt, mutta kyllä kai me illalla
hänet näemme.
ROLF
Rolf on ollut hyvä!
RVA AHLFELT
Onko Rolf! No sitten ei hätää! Lasten täytyy näin ennen joulua pysyä
niin kiltteinä. Ja aina täytyy pysyä kilttinä. Mutta kuulepa nyt, pikku
kultuseni, jos menisimme saamaan jotakin suuhumme. Tahtooko Rolf
juoda jotakin? Jos kurkkuun koskee, niin se varmaan tekee hyvää.
Mennään, mennään...
WILLARDT
Ei, ei pikku faari, ennenkuin annat papalle pusun. Soo... tänne! No,
nyt saat mennä.
RVA AHLFELT (ottaa Rolfin syliinsä)
Mennään, mennään. Mummo toimittaa lapselle jotakin lämmintä...
(Menevät.)
SIGRID (on katsellut kukkalaitteita seuranneita nimikortteja)
Missä kukkatarhassa sinä oletkin, sisko! Niin, niin, ne ovat niitä
kevään ruusuisia aikoja!
WILLARDT
Ja ne ovat lyhyet niinkuin mansikka-aika kesällä.
EDITHA
Ja loppuvatko ne sitten kihlausajan mukana? Sittenhän ei koskaan
pitäisi mennä naimisiin.
WILLARDT
Ei, paremmat ovat vasta tulossa. Sitten ne vasta lystit alkaa, kun
noita pieniä lapsia tulee... Sitten on mitä varten työtä tekee. Mitä
meistäkin olisi, jollei olisi tuota pikku miestä. Ja jahka niitä on
vähän useampia... (Sigridille.) No, no, älä nyt, mamma, suutu...
SIGRID (vähän malttamattomasti)
Kuulehan, sinunhan piti kertoa Edithalle jotakin.
WILLARDT
Minulla on paljonkin kertomista tälle madmoasellille. Mutta tänään
pidetään vain lystiä. Minä olen päättänyt häälahjaksi antaa hänelle
automobiilin. Edellyttäen että hän antaa minun silloin tällöin käyttää
sitä.
SALOKANNEL
Bravoo! Me teemme häämatkamme automobiilissa. Tuuma on niin
uudenaikainen, että kuka englantilainen loordi hyvänsä sitä meiltä
kadehtisi.
WILLARDT
Hitto vieköön mikä vahinko, ettei automobiileja ollut siihen aikaan
kun me menimme naimisiin, Sigrid ja sinä... Mutta koska tänään nyt on
juhlapäivä, niin minä kerron teille vähän plaaneistani. Me aletaan
kovasti vedellä rahaa. Tulot nousevat kolminkertaisiksi, yhden
automobiilin hinta sinne tai tänne! Minä teetän talonpiirustukset
sellaiset, ettei koko Suomessa. Minä...
EDITHA
Kuinka täällä on kuuma. Kyllä minä hetkeksi lähden puistoon. Täällähän
tukahtuu.
(Menee. Rva Ahlfelt tulee.)
WILLARDT (Salokanteleelle)
Kyllä sinä olet rohkea mies, kun sinä tuon Edithan otat... Mutta ne
minun kalkyylini ovat sedän kamarissa. Ehkä me mennäänkin sinne...
(Menevät.)
SIGRID
Mamma raukka... Allan on niin kiihkeä, ei hän niin pahaa tarkoita...
RVA AHLFELT
Kai sen täytyy tulla. Kirous painaa meitä.
SIGRID
Mikä kirous se olisi! Olet väsynyt ja....
RVA AHLFELT
Isäin pahat teot... kolmanteen ja neljänteen polveen...
SIGRID (arasti)
Tiesitkö papan eläessä mitään näistä kaikista?
RVA AHLFELT
En, en, en!
(Itkee.)
SIGRID
Mamma, rakas, rakas mamma!
RVA AHLFELT
Olisinpa minä saanut pitää kauniit muistoni loppuun asti! Mutta nyt
ne menivät minulta... Tiedätkö mitä on alkaa vakoilla miestä, jota
on rakastanut ja jumaloinut — joka on kuollut? Tiedätkö mitä on saada
hänet kiinni uskottomuudesta? Se on sellaista häpeää, ettei tahdo
uskaltaa silmiä nostaa. Se on pahempaa kuin kuolema...
SIGRID
Mamma... rakas mamma... älä kiihdy. Muista että me kaikki sinua
rakastamme ja tarvitsemme...
RVA AHLFELT
Kun minä ajattelen miten taitavasti hän minua petti. Hän ei koskaan minua
laiminlyönyt, hän toi minulle lahjoja ulkomailta, kauniita kankaita
ja koristuksia... mutta hän matkusti mielellään yksin. Ja hänellä oli
aina kokouksia ja puuhaa... Voi etten minä saanutkin pysyä kauniissa
valheessani loppuun asti! Että minun pitikin nähdä alaston totuus!
SIGRID
Mamma... älä kiihdy, Jumalan tähden. Muista, että jos sinulta meneekin
jotakin, niin sinulle paljon jää. Me kaikki jäämme ja pieni Rolf...
RVA AHLFELT
Siunattu pieni Rolf!
SIGRID
Minä tuon hänet tänne. Ehkä hän jo on herännytkin.
RVA AHLFELT
Tiedätkö... minä niin pelkään että kirous lepää hänenkin päänsä päällä...
SIGRID (huutaa pelästyneenä)
Ei... ei! Jumala ei saata olla niin kova. Lapsi on viaton.
RVA AHLFELT
Kolmanteen ja neljänteen polveen. Edithalle en ole uskaltanut mitään
puhua. Hän kärsii niin kauheasti. Ei hän saa unta öisinkään.
SIGRID
Se kyllä tasaantuu. Voivathan he mennä naimisiin pian, niin Editha saa
muuta ajattelemista. Aika on sitäpaitsi paras parantaja.
RVA AHLFELT
Tällaista häpeää ei paranna aika eikä mikään. Kun olisi jokin
ulospääsy, kun olisi jokin keino... Kun voisi jotenkin sovittaa...
Minä ajattelen välistä, että jos tekisimme suuria lahjoituksia
työmiehillemme.
SIGRID
Mutta lahjoittihan isä tuhansia joka vuosi, ja nyt olet sinä jouluksi...
RVA AHLFELT
Ei se riitä, ei se riitä... Kun käsittäisin, kun käsittäisin mitä
tehdä...! (Menevät.)
(Hetkisen perästä tulee Editha, kädestä taluttaen Lahtosta, joka
väsymyksestä on nääntymäisillään.)
LAHTONEN
Mikä kunnia ja onni! Viime hetkessä taluttaa Editha Ahlfelt minut omaan
kammioonsa. Päästä Editha Ahlfeltin kammioon ja sitten kuolla!
EDITHA
Älkää nyt... istukaa nyt ja rauhoittukaa.
LAHTONEN (katselee ympärilleen)
Minä en vielä koskaan olekaan ollut täällä. Tuolla ulkona kyllä monasti
olen seisonut... viluisena ja nälkäisenä ja särpinyt valoa ikkunastanne.
EDITHA (keskeyttää)
Äitinne kävi täällä.
LAHTONEN (sävähtää)
Äitini!
EDITHA
No, mitä te nyt sitä niin pelästytte. Hän oli teistä levoton. Teidän
hyvä äitinne.
LAHTONEN
Äitini, äitini!
EDITHA
Olkaa nyt järkevä. Kaikki käy vielä hyvin. Onhan minullakin jotakin
sanomista. Ja jollette saisikaan olla meillä, niin hankimme teille
paikan muualta. Te olette taitava mies, kyllä te paikkoja saatte...
LAHTONEN
Editha, sinä olet hyvä ja kaunis. Sinä olet enkeli.
EDITHA
Ei kuulkaa... ei sillä tavalla...
LAHTONEN (kirkastuneena)
Minä rakastan sinua.
EDITHA
Miksi te puhutte niin oudolla äänellä! Minä... te pelästytätte minua.
Olkaa nyt järkevä...
LAHTONEN
Yhtä minä sinulta pyytäisin... Pidä työväen puolta, mene lohduttamaan
äitiäni ja työväkeä. Katso, minun piti se tehdä, minun piti suojella
omiani, minun piti panna henkeni alttiiksi heidän tähtensä. Heidän piti
minun johdollani nousta itsetietoon ja onneen. Minun henkeni oli altis,
mutta liha oli heikko. Tässä minä olen — tällaisena. Tällaisena! Tee
sinä, Editha Ahlfelt, mitä en minä saanut tehdyksi!
EDITHA (avuttomana)
Mutta mitä minä voin... olen heikko ja yksin... Teidän pitää nousta!
LAHTONEN (lujasti, ikäänkuin hypnotisoiden)
Sinä et saa olla heikko! Sinä voit mitä sinä tahdot!
(Hänen sanojensa
alla Editha nousee ja ikäänkuin kasvaa, piirteet luutuvat, kasvoihin
tulee päättäväisyyttä ja voimaa.)
LAHTONEN (katselee ympärilleen, kuin unessa)
Tuossako sinä nukut... Tuossako katselet kuuraista koivua! Kukkaset
lemuavat... kihlajaiskukkaset jouluaattona. Meidän kihjalaiskukkamme,
sinun ja minun...
(Editha on kuunnellut kuin unessa. Lahtonen karkaa
äkkiä ylös, suutelee häntä. Editha herää, raivostuu,
alkaa kiihkeästi hangata huuliaan.)
EDITHA
Te... te loukkaatte niin... niin... Menkää, menkää!
LAHTONEN
Kiitos, Editha Ahlfelt. Nyt en elämältä enää mitään pyydä. Minä menen
nyt kauas. Mene sinä lähelle: äitini ja työväen luo! Hyvästi. (Menee.)
(Editha itkee aivan typerryksissään. Hetkisen perästä kuuluu laukaus.
Editha herää, käsittää mitä on tapahtunut, karkaa ulos. Palaa sitten
äitinsä kanssa puoleksi tajuttomana näyttämölle.)
RVA AHLFELT
Editha, Editha! Rauhoitu, rauhoitu!
EDITHA
Ei, päästä minut, päästä minut. Ne tekevät hänelle pahaa. Allan on
siellä. Hän voi kyllä kostaa kuolleellekin.
RVA AHLFELT
Editha! Editha!
EDITHA
Hän kuoli... Minä en koskaan ollut nähnyt ihmisen kuolevan — mutta se
katse oli kuoleman. Silmä särkyi. Se välähti minun silmääni vastaan ja
särkyi... Ei, ei kyllä minä nyt menen.
RVA AHLFELT
Älä jätä äitiäsi.
(Sigrid tulee.)
EDITHA (hätääntyneenä)
Kuinka hänen on?
SIGRID
Kuollut.
(Editha itkee. Willardt ja Salokannel tulevat.)
WILLARDT
Ei sitä enää mikään herätä. Oikeastaan se oli parasta mitä saattoi
tapahtua. Sekä hänelle että meille.
SALOKANNEL
Mutta en minä käsitä miksi hänen piti tulla tänne sitä tekemään, olisi
voinut suorittaa tekonsa minun oveni ulkopuolella. Se tuli perin
»mal placé» koko tämä juttu. Mutta ei sitä nyt kannata ottaa noin
traagilliselta kannalta. Editha, minä ehdotan että lähdemme kävelemään,
kunnes kaikki on ohi.
WILLARDT
Mitä täällä oikeastaan tapahtui?
RVA AHLFELT
Hän oli käskenyt Edithaa lohduttamaan työväkeä ja äitiään.
SIGRID
Olisi hän sentään voinut valita toisen päivän. On se kauheaa, että hän
juuri tänään...
EDITHA (ikäänkuin havahtuen, itsekseen)
Nyt minä tiedän. (Nousee, vetää kihlasormuksen sormestaan, ojentaa
Salokanteleelle.) Anna kaikki minulle anteeksi, Armas. Mutta minä
tunnen että minun täytyy olla vapaa, aivan vapaa. Minun täytyy heittää
entinen elämäni ja astua uuteen...
RVA AHLFELT
Lapseni, älä... älä. Sinä olet niin kiihoittunut, ettet tänään voi
mitään ratkaisevaa askelta ottaa.
EDITHA
Minä olen kiihoittunut ja se uusi elämä on minulle hämärä ja epäselvä,
mutta sen minä näen kirkkaasti, että minun täytyy... (Painaa
sormuksen Salokanteleen käteen.) Kirous lepää meidän päällämme. Jonkun
täytyy koettaa sovittaa. Minä koetan... (Willardt nauraa pahasti.)
Mutta etkö sinä nyt ymmärrä, että jotakin täytyy tehdä? Etkö sinä
tunne, että me kaikki palamme poroksi, että meidän ympärillämme on vain
itkua ja parkua ja kuolemaa?
WILLARDT
En. En näe enkä kuule mitään! Täytän velvollisuuteni, siinä kaikki.
Katson, ettette kaikki vielä joudu tässä keppikerjäläisiksi...
Kyllä naisten kanssa käskee! Te olette kaikki kypsät menemään
hullujenhuoneeseen — jaa jaa!
EDITHA
Me! — Ei, minä tunnen että minun täytyy katkoa kaikki siteet...
SALOKANNEL
Tämä tarkoittaa kai myöskin meidän suhdettamme. En minä mitenkään tahdo
olla tiellä — tässä saat sormuksesi.
EDITHA
Suo minulle anteeksi... Luuletko että tämä on minulle
niin helppoa...? Voi, ettekö te nyt kukaan minua ymmärrä?
SALOKANNEL
Jää hyvästi!
(Menee.)
RVA AHLFELT
Kyllä minä sinut ymmärrän, lapseni, mutta...
EDITHA
Äiti, sinä olet niin paljon kärsinyt: tule minun kanssani!
RVA AHLFELT
Minne... minne sinä menet?
EDITHA
Kansani luo, lesken luo, jolla ei enää ole poikaa. Minun täytyy...
WILLARDT
Nyt puhutaan järkeä. Minä kysyn: hoidanko minä afääriä vai enkö? Joko —
tai. Joko minä vastaan kaikesta ja määrään kaikki — tai...
EDITHA
Ja kirous kasvaa kasvamistaan, syyllisyys versoaa ja iskee juurensa
kolmanteen ja neljänteen polveen. Sinun lapsesi...
WILLARDT
Älä kajoa minun lapseeni... sinä... aaveitten näkijä.
SIGRID
Ei, ei, ei, sisko!
RVA AHLFELT (Edithalle)
Mitä sinä aiot? Jätätkö kotisi?
EDITHA
Täällähän se kirous juuri on. Paeta sitä täytyy... lähteä sovittamaan...
RVA AHLFELT (peloissaan)
Heitätkö sinä tämän kaiken?
WILLARDT
Niin puhuu kauppaneuvos Ahlfeltin tytär! Sitä puhetta kelpasi
kuunnella! Uusi komento, uusi komento täällä on tarpeen.
EDITHA (Willardtille)
Minä pyytäisin sinulta jotakin...
WILLARDT
Älä sinä vain tule pyytämään että minä taipuisin. Älä ärsytä minua.
Näiden työmiesten kanssa en minä tahdo olla missään tekemisissä — en
missään. Ymmärrätkö?
EDITHA
Et siis taivu... et suostu mihinkään sovitteluihin...
WILLARDT
En!
EDITHA
Tiedä siis, että tästälähin alkaa taistelu sinun ja minun välillä!
WILLARDT
Tule vain painisille! Ei tämä poika pelkää.
EDITHA
Et pelkää. Meidän sukumme päällä lepää kirous — etkö edes lapsesi
tähden...?
WILLARDT
Älä kajoa minun lapseeni... sinä... sinä pahan ilman lintu...
RVA AHLFELT
Ei, ei, ei... Editha, älä puhu niin kauheita!
SIGRID
Jumala ei saata olla niin kova.
EDITHA (nostaa kätensä kuin vannoakseen)
Kolmanteen ja neljänteen polveen!
SIGRID (lyyhistyy lamaan)
Kirous, kirous...
EDITHA
Minulta ovat katkenneet kaikki siteet. Minä lähden...
WILLARDT
Lähde, lähde... sinä sydämetön... sinä joka herätit eloon aaveet
tässä talossa... Jätä meidät rauhaan.
EDITHA
Tule, äiti — lähdemme yhdessä sovittamaan.
RVA AHLFELT (itkien)
Minä... minä... Sinä voit, sinä olet nuori. Mutta minä, minä olen
kasvanut tänne kiinni.
EDITHA
Yksin siis, yksin. No niin, minä lähden yksin, mutta minä lähden
ilolla, sillä nyt on edessäni tie — selvä tie. Kansani luo.