[7 p. kesäk. 1852.]
Kas niin!
Eikös nyt jo Sinustakin mies ärmistynyt, kuin sait kokeaksesi, että
surun alaisuutesikin on melkein yhtä naurunalainen kuin moni muu
lystillinen asia täällä maan päällä. Kunnollisempaa kirjaa en liene
ikä-päivinäni saanut, kuin Uskelasta lähettämäsi toukokuun 22
päiväinen. Niin minä pidän arvossa kaikkea mielen pohjasta kirjoitettua
ja sanottua. Tee Sinä vähääkään hätäytymättä ja epäilemättä työtä
ihmiskunnan hyväksi; Sinä voitat välttämättömästi. Mutta tee työsi
hätäilemättä, sillä voimalla, jonka olet osaksesi saanut; kyllä hyvä
pahan voittaa, jos vaan voittamamiehiä on. Usko tahi älä, mutta lause
"se minun on joka voittaa" on ihan kuin omasta pääkurikastani lähtenyt.
Tiedätkös, "hyvä on paremman vaarallisin vihollinen". Hyvän ääressä
pöyhistyvät ihmiset helvetin lailla ja riehuvat kuin hurjina.
Voimallisuus tulee ja äykkäisee joukkoon ja -- hurjistumus hyvinensä
päivinensä on tyhjänä.
Ei mikään ole ihmisten seassa pahempi kuin ylpeytymys tahi miksi minä
sitä suomeksi sanoisin. Ruotsiksi olen omaksi varakseni tehnyt ihan
uuden sanan _förhäfvenhet_ tahi kukaties paremmin _sjelfförhäfvenhet_,
täyttämään sitä kohtaa, jota niin monella enemmin tahi vähemmin mieltä
hyvittävällä sanalla egenkärlek, sjelfkärlek, egoism, sjelfviskhet,
selbstsucht j.n.e. ovat yritelleet osoittaa, mutta jota ei kukaan ole
raatsinut nimittää paljaaksi ja kokonaiseksi kunnottomuudeksi sanovalla
sanalla. Suomikiihkoisuus niinkuin monen muunkin maan isänmaan rakkaus,
jota tämän ajan jumalana palvellaan, on enimmiltä käytetty pelkäksi
ylpeytymisen kohottimeksi ja niin ollen tulee hyväkin paremman
pahimmaksi viholliseksi ja siis pelkäksi pahaksi, olkoon se sitte
luulouskoisille kuinka hyvän näköinen hyvänsä. Jos semmoista poletaan
ja jos se polkeutuu, se ei haittaa mitään. Selvä asia antaa ainakin
miehillensä voimaa kyllä sekä kiittämään toisten voimallisuutta että
kohottamaan itsensä sitäkin voimallisemmaksi siinä mikä voimallisuutta
ansaitsee.
Koeta veikkonen ymmärtää sanojani. Itsevaltaisuuden enemmin kuin
muunkaan ylpeytymyksen alle minä en koskaan niskojani paina; mutta jos
semmoisia niskoja muita löytyy, niin suoraan sanoen minä niiden
painumista en sure vähääkään enemmin kuin niiden pystyssäkään
tujottamista. Minun mieleni on nimittäin niin, että asia pitää miehensä
kussakin tilassa arvoisenansa. Ei Robespierre ollut onnensa päivinä
suurempi kuin kukistettuansakaan. Ainoastansa tyhjyyden kuori hajoaa
paljaan voimallisuuden edessä. Jos Enon opetuksesi olisivat minun
käsissäni, niin mukailematta _Huvitusta Luomisen töistä_ luulisin sen
ainakin saavani semmoiseksi, ettei mielenmittauksemme hampaat siihen
ensinkään pystyisi.
Mutta nyt loppuu aika tuossa paikassa.