[18 p. kesäk. 1853.]
Kunnon Veljyeni!
Ethän tuota pahastune, jos vähän olen tullut viipyneeksi lähettämästä
Sinulle kirjaistani Unkarilaisten sukulaisuudesta. Nyt sen lähetän ja
voin nyt myöskin pyytää Sinua tarkkaamaan Castrénin ostjäkin
kieliopissa sivulla olevaa 11 ensimäistä ratia, jotka vahvistavat
melkein kaikki ne lisäkästen muutokset, joista minä kirjassa puhun,
varsin senkin että _k_-ääni muuttuu _n_-äksi, sillä Castrén sanoo että
g usein muuttuu ng-ksi (ja k, nk-ksi), mutta senkin että _ng_ usein
muuttuu n-ksi, joten siis g-kin (ja kyllä k-kin) voipi päästä n-ksi.
Mutta tämä olkoon sanottu vaan sentähden, että jo Castrén on
älynnyt ne puustavien muutokset, joista kirjassani puhun, sillä
suomalais-ungarilaisten kielten lukusanoissakin ovat ne muuttuneet
sanat niin selvästi yksiä, ettei niitä toisillensa kokonansa vieraiksi
sanoiksi suinkaan voine päättää. Selitys päätteille sanoissa _ötik,
ikt[a]t, ykt_ j.n.e. on se ainoa, jolle halu tekee vielä tukevampia
perustuksia. Todistuksille, että suomalais-ungarilaisissa kielissä
kahdeksalle ja yhdeksälle löytyy nimitys yhdistyksillä kaksi kymmenestä
ja yksi kymmenestä, olisi hyvällä edulla senkin voinut lisätä, että
vogulin kielessä on 8 nöllou, 9 ontollou ja 10 lou; mutta se asia
lienee jo ilmankin selvä, ja nähneehän jokainen lukija itsekkin tämän
vahvistavan kohdan wogulin luku-sanoissa, niinkuin se muidenkin
heimo-kieltemme enemmin tärvätyissä lukusanoissa läpensä näkyy.
Yksi ja toinen on sanonut, että lukusanat ovat niin vähät, ettei niitä
paljon miksikään heimolaisuuden todistukseksi voi sanoa. Mutta niille
minä olen vastannut, että vähintäkin sen ne todistavat, että
Unga[ri]laiset ja muut sukukansoiksemme mainitut Suomalaisten kanssa
silloin olivat ihan yhdessä joukossa, kuin ne sen verran alkoivat
viisastua, että rupesivat lukemaan _yksi, kaksi, kolme_, ja että paitsi
sitä sianimet osoittavat niiden jo silloin olleen yhtä joukkoa, kuin ne
alkoivat ajatella kokoon semmoisia sanoja kuin _minä, sinä, hän, tämä,
tuo_ j.m.m. Epäileminen vaatii tässä siis sen luulon ottamista, että
ihmiset ennen ihan puhetta tietämättöminä jonkun aikakauden elivät,
jota kaiketi mainituilla todistuksillani yhtä vähän voin kumota kuin
todistaakkin, mutta jota ihmisen järki kokonansa kamoo.
Tällä välillä olen käynyt suuressa kirjastossa ja ottanut sieltä
silmäilläkseni Gyarmathin, josta ennen vaan lukusanoja hätäiseltä hain.
Mainitun kirjan löysin varsin arvolliseksi, enemmin kuin senaikuisesta
voisikaan luulla. Siitä sain uusia välimuotoja, jotka vahvistavat ei
ainoastansa sen, että _nöllou_ ja _nyoltz_ ovat tulleet sanasta
kahdeksan, mutta vielä senkin, että mietteeni päätteistä sanoissa
_ötik, iktat_ j.n.e. on oikia. Gyarmathin johdolla tahdon vielä kysyä
kirjastosta muitakin kirjoja, joista toivon lisämuotoja 9 nimityksiin,
jotka Gyarmathi on pois heittänyt, ja kukaties muutakin hyvää. Näistä
ajon kohta kirjoittaa Aamulehteen.
Hyvä olisi, jos ottaisit kirjoittaaksesi jotakuta arvostelusta
kirjastani. Aina se elvyttäisi halua sekä omaan että heimokielihimme
päin ja yleiseen kaikkiin tähän kuuluviin asioihin. Asiamme saapi arvoa
juuri sen verran kuin sille arvoa annamme. Kellgrenille ja muille
oppineille Pietariin ja Schotille Berliiniin olen jo lähettänyt
kirjani.
Gyarmathin kirjassa näkyy ungarin kielen heimolaisuus suomen kielen
kanssa niin selvästi, että oikein ihmeeksi käypi, kuinka tätä
heimolaisuutta edes on julettukaan kieltää ja sen siaan päättää ungarin
kielellä olevan heimolaisuutta turkin kielen kanssa, jota Gyarmathi ei
osaakkaan katsella muuksi knin naapurikieleksi. Ole nyt hyvä ja koe
estää, ettei muillekin tulisi semmoinen julkinen kylmyys ja kieltäminen
heimokansojamme kohtaan, sitä toivoo
veljyesi
D. E. D. Europaeus.
Helsingissä 18 kesäk. 1853.