[25 p. toukok. 1850.]
Jalo Veljyeni!
Eräs täältä kotoinen kirjoittaja Stats-Sekretariatissa Pietarissa
kirjoitti tänne sukulaisillensa, että minä muka saisin koetella pyrkiä
Suomen professoriksi. Ehkä tämä asia minusta ensimältä oli kokonansa
ajattelematointa, niin rupesin kuitenkin nyt postipäivän tultua
miettimään, jos ehkä ei lienekkään hänen kehoituksensa hulluksi
heitettävä. Jos varmasti jokaisen tarvitsee olla vähintäkin magisterin,
ennenkuin tähän virkaan yrittäköön pyrkiä, niin sitte ei minulla ole
siihen pyrittävää, mutta niitä vaatimuksia minä nyt en tiedä. Mitä sitä
vastaan Suomen kielen tuntemiseen tulee, niin siinä minä toki luulen
kelpaavani. Ja jos kieliopillisia voimiani tahdot tunteaksesi,
niin sopii lukeaksesi Suometar 1847, 16, 18-20 "Suomen kielestä
kirjallisesti käytettävänä" ja Suometar 1848, 9-11, 13, 18 "Kolánin
kieliopin arvostelu". Mahdottomalta se nyt kyllä näyttää magisterina
olematta sellaiseen virkaan päästä, mutta saanhan nyt suottakin
tarkemmin tietääkseni kysyä Sinulta siitä. Sen viran saamisesta minä
muun puolesta en lukua pitäisikään, kuin ainoastansa sen tähden, kuin
Sinä siitä soisit jääväsi vapaaksi työksentelemään yksinänsä omissa
mielisuotuisissa askareissasi, joita Sinun, puhettasikin myöten, kyllä
uskon harrastavasi kaikesta muusta huolimatta, niin pian kuin vaan saat
sisääntuloja jokapäiväiseksi tarpeeksesi, jonka työntekevä aina
saapikin.
Jos taas vähänkin löydät Suomen professorin viran mahdollisesti
kääntyvän enemmän hyväksesi kuin pahaksesi, niin sitte minua vaan
suututtaisit, jos sen minun päällien tahtoisit heittää, nimittäin jos
voin sen saada. Minäkin sitä en tarvitsisi, sillä ainakin kolmeksi
vuodeksi on minulla yltäkyllin mieluista ja rahakasta työtä, ja sitte
tahtoisinkin lähteä Saksan maalle estetikiä ja muuta sellaista
mielentekoista tutkimaan ja niissä työksentelemään. Jos vielä Suomen
professorin virankin saisin, niin en sitäkään pitäisi enemmin kuin pari
kolme vuotta, kunnes joku toinen kunnollinen kielemme tuntija kerkeäisi
virumaan. Rahasta minulla ei ole mitään pakkoa, sillä sitä saan
tarpeekseni aina, eikä erittäin sen pyytäminen minulla olekkaan huolena
olemassakaan.
Jos nyt minä, niinkuin luulenkin, en ole täyttävä pyrkimään niin
suureen virkaan, niin ei siitä sitte liene tarvista kirjoittaakkaan
minulle vastausta.
Muistaakseni en kirjoittanut viime postissa lähetetyssä neuvokkeessa
runon ja satujen kerääjille:
Säga flere berättare samma saga, så bör den alltid uppskrifvas; samma
runo af flere sångare behöfves icke noggrannare upptecknas, än att
hvarje strof, som icke förut är lika eller alldeles icke skrifven, bör
upptecknas tillika med den föregående och efterföljande strofen, för
att man må veta, till hvilket ställe den nya strofen hörer.
Saisit lisätä sekä tämän että muutakin, mitä vielä mielellesi johtuu,
sitä anoo
veljesi
D. E. D. Europaeus.
Savitaipaleessa 25 Maji 1850.