Sinä olet jo vanha tuttavani Vappu.
Monet kerrat olet vastaani tullut ja ohikulkeissasi tupaani
poikennut...
Hyvin sinut tunnen, näkemättäkin muotosi muistan, -- vaikka erilaisena
usein luokseni palajat.
Toisinaan tulet sinä kylmänä, niin kalseana ja harmaana, että ihan
sydänvereni hyytyy ja paksuksi käy.
Likaiset hanget usein liepeissäsi makaavat, laine kahleissasi itkee ja
puro ei piilostaan lähteä uskalla.
Toisinaan olet sinä märkä ja liejuinen, näytät niin alakuloiselta ja
synkältä, etteivät uskalla linnutkaan laulaa.
Mutta taas toisinaan sinä ihanasti hymyillen luokseni palaat, otsaltasi
päivä lämpimästi paistaa, ja on kuin suuri enkelien parvi mukanasi
seuraisi.
Silloin ei sinua kukaan pelkää!... Kilvan, käyvät kaikki lempeitä
kasvojasi näkemään, kilvan tahtovat läsnäolollaan tuloasi kunnioittaa,
ja tuoksuville rinnoillesi kilvan nousevat...
Likaiset hanget eivät jaksa paikoillaan pysyä, pukua muuttavat ja
kirkkaina, lorisevina puroina syleilyihisi juoksevat -- sitte
suurempiin alavesiin painuvat ja mennessään nuorta ruohoa suutelevat.
Silloin se laine kahleensa katkoo, ja vapaudestaan iloissaan, se
voimakkaana, vastustamattomana yli rajojensa ryntäilee, pellon nuorta
laihoa syleilemään käy -- ja sen sitte mukanaan omille mailleen
kantaa...
Kaikki sinua lähentelevät!
Metsän puissa riemu soi, laulu kaikuu ja salo helkkyy, leivo livertää
ilmassa ja hyttysparvet tanssiksi pistävät... Lehtisilmutkin mieliänsä
rohkaisevat... käyvät suuremmiksi, pitenevät, paksunevat, ja kuin
salaa, kenenkään huomaamatta, pistäytyvät kirkkaat hiirenkorvalehdet
ihanuuttasi katselemaan...
Keväistä tuoksua on ilma täynnä, se hiipii sinne, tänne, täyttää koko
maani ja oven täydeltä tupaani tulvehtii.
Armas Vappu, sinä keväinen kulta, sinä suvisen mielen tuoja, sinä
nuoren lemmen ja iloisen laulun luoja!
Tule millaisena tuletkin, yhtä uusi, yhtä kallis ja aina armaampi
vieraani olet.
Entistä tervetulleempana sinut tupaani kutsun, peräpenkille istutan ja
haarikat täyteen lasken.
Silloin ei tuvastani ilo lopu, ei laulu lakkaa eikä soitto sammu.
Kilvan silloin karkeloimme, kilvan kisailemme ja yhdessä maljojasi
maistelemme...
Ja voi, jospa sinä sitte oikein kauvan, kauvan luonani viipyisit!...
Vaan ethän sinä viivy... jo iltahämärissä luotani lähdet ja hiljaa
hiipien tupani takalistolle painut...
Sinne sitte ihana Vappu sinun saatan, ja vielä kauvan silmilläni
menoasi seuraan, kunnes vihdoin taivaanrannalta mulle viimeisen
suudelmasi, punertavilta huuliltasi heität... ja sitte hämärään
kevätyöhön vaivut... hiljaa, mutta varmasti vaivut... toisaalta taas
luokseni tullaksesi -- --
Mutta onko se sanottu, että minua silloin tapaat?
Tupani saattaa olla tyhjä, akkunani laudoilla peitetty ja veräjäni
seipäillä lukittu...
Tai on sinne vieras asuntonsa ottanut ja isännyyden itselleen hankkinut
-- mutta minua et sieltä tapaa...
Siksi armas Vappu, kevätystäväni, kun luotani jälleen lähdet, tupani
takalistolle painut, siksi silmääni kyynel nousee, siksi kaihoten
jälkeesi katson ja alakuloisia laulujani sinulle laulelen.