THERESIA. Teidän majesteettinne! Etsin teitä viimeisenä turvanani.
Laupeus on aina ollut kuningasten suurin kaunistus. Armoa
vihollisillenne!
KUNINGAS (ivallisesti). Anotteko te armoa?
THERESIA. Anon, itsenne tähden, herra kuningas. Pelastakaa veljenne,
pelastakaa ne toisetkin aatelismiehet, muuten olette vikapää
suurimpaan vääryyteen. He ovat syyllisiä -- niin; mutta jokaisella on
oikeus tulla ainoastaan vertaistensa, pääriensä, tuomittavaksi. O,
olen käynyt Portugalin etevimpäin aatelismiesten luona, saadakseni
heidät vastustamaan tuomiotanne, mutta nuo pelkurit ovat kieltäytyneet,
ovat peljänneet Pombalin kostoa! Minun täytyy siis vedota teidän
omaan oikeudentuntoonne.
KUNINGAS. Siitä asiasta päätän yhdessä ministerini kanssa. Olen
vannonut pyhän Sebastianin nimeen, että heidän tulee kuolla, ja aina
pidän valan, jonka olen hänelle tehnyt. (Syrjään.) Kuinka hän on
kaunis! Kuinka tuo kiihtynyt kalpeus on viehättävä! Tuntuu, niinkuin
tekisi mieleni raivokkain suuteloin purra nuo kalpeat huulet
veripunaisiksi.
THERESIA. Mutta, sire, -- ainakin veljenne, -- hänet teidän täytyy
pelastaa.
KUNINGAS. Hänen ennen muita täytyy mennä häpeän kuolemaan.
Kauheiden kidutusten alaisena tulee hänen mestauslavalla heittää
henkensä, joka sitten helvetin tulessa joutuu tuhatkertaa julmempaan
vaivaan.
THERESIA (tuijottaa häneen liikahtamatta, niinkuin ei ymmärtäisi
hänen sanojaan).
KUNINGAS (syrjään). Tuo aavemainen katse minua pelottaa. On niinkuin
kulkisin unessa. Olen kai liiaksi juonut. (Ääneen.) Kumma, kuinka
hartaasti olette kiintynyt Lafoensin herttuaan.
THERESIA (hurjasti). Siksi että häntä rakastan, ettekö sitä ymmärrä?
-- siksi että häntä rakastan. Ah! en voi ajatellakaan, että hän kuolisi
-- ah! en saata käsittää, kuinka maa enää voisi olemassa olla tai
aurinko paistaa, jos hän ei eläisi. Käsitättehän -- mahdotonta on,
että hän kuolisi.
KUNINGAS. Te voitte hänet pelastaa.
THERESIA. Mitä tahdotte? Omaisuuteni, -- äärettömät tilukseni?
Ottakaa, ottakaa! Minä kuljeksin mierolaisena ja kerjään leipäni. Tai
henkeni? Viekää! viekää! Häpeälava, -- tikari, -- myrkky, -- mitä
vain tahdotte!
KUNINGAS. En mitään tuosta kaikesta. Itsenne!
THERESIA (soinnuttomasti). Mitä tarkoitatte?
KUNINGAS (tarttuu hänen käsiinsä ja katsoo häntä silmiin). Te
ymmärrätte minut!
THERESIA (kääntyen pois). En!
KUNINGAS. Sinun täytyy tulla omakseni. En tiedä, rakastanko vai
vihaanko sinua, mutta sydämmessäni tunnen valtavan himon tuhota,
turmella, ja kuitenkin nauttia sinua. Haa! tahtoisin nähdä sinut
piinapenkillä, nähdä kuinka häikäisevät, uhkuvat jäsenesi värisevät
noiden kauheiden kidutuskoneiden käsissä, -- ja samalla tahtoisin
mielipuolen ahnain huulin suudella paljaita jalkojasi. Haa! tahtoisin
nähdä sinun epätoivosta uupuneena nojautuvan olkapäähäni, aivoissa
hulluus ja sydämmessä raivo, kunnes hurjapäisenä suudelmilla, vielä
hehkuvammilla kuin minun, tapaisit huuliani.
THERESIA. Ah! noin rohkenette puhua minulle! Olen hävetä silmät
päästäni. (Pitelee otsaansa.) Miksi tulinkaan tänne! Pois -- pois!
(Aikoo poistua.)
KUNINGAS. Älkää minua syyttäkö, -- itse olette lemmittynne surmannut.
THERESIA (yht'äkkiä). Niin, niin! -- minähän se hänet johdatin turmioon
Ja vieläkö arvelisin --! (Kuninkaalle.) Pelastakaa Lafoens -- niin minä
olen teidän. (Synkästi.) Pyhä madonna, älä vihastu! Sinä olisit tehnyt
samoin kuin minä. --