POMBAL. Saldanha! Hänkin! Mene sitte! O, ihmiset ymmärtävät vain
suuruutta ihailla, ja kuitenkin rakkautta, hiukkasen vain rakkautta
sydän noilla kylmillä kukkuloilla kaipaa. (Josélle.) José!
JOSÉ. Teidän ylhäisyytenne!
POMBAL. Kuulitko keskustelumme?
JOSÉ. Olin kiinni työssäni.
POMBAL. Älä valehtele! Näinhän, kuinka kasvosi jänteet liikahtelivat,
kun kardinaali puhui pater Malagridasta. Muistit äitisi kuoleman.
JOSÉ. Suututteko siitä minuun? Eikö tuo mies antanut häntä ilmi?
POMBAL (kirjoittaa ja antaa sitten kirjeen Josélle). Minä jätän hänet
sinun kostoosi.
JOSÉ (lukee päällekirjoituksen). Lissabonin suur'inkvisiittorille.
(Polvistuu ja suutelee Pombalin vaatteen lievettä.) Kiitän sinua!
(Poistuu.)
POMBAL (yksin). Ah! kohta on kuninkaan vastaanottohetki.