AVEIRO (ilkkuen). Menenkö kertomaan Lafoensin herttualle, että kuningas
oli tänä yönä täällä?
THERESIA (ylpeänä). Tästä hetkestä en ole enää teidän vaimonne, niin
sanomattomasti, niin kuulumattomasti, niin suunnattomasti olette minua
häväissyt. Kuolema se kaikki siteet kirvoittaa, ja mitä on kuolema
häpeän rinnalla?
AVEIRO. Hyvä! Yhdentekevä. Itse olette niin tahtonut. (Menee lampun
luo ja aikoo ottaa sen.)
THERESIA. Teidänkö pelkuri kätenne aikoo lähettää salaman valaisemaan
maailmaa? Ei, pois, ettei valkea sammuisi häpeästä olla teidän
kädessänne! (Painaa päänsä käsiinsä; hetken äänettömyys; sitten hän
nostaa päätänsä ja sanoo kolkosti.) Minun kunniani on häväisty, --
minun on kosto. (Tarttuu lamppuun ja menee balkongille. Palajaa.)
AVEIRO. Te olette todellakin sen näköinen kuin -- (Vaimon kolkko
katse osuu mieheen. Tämä vaikenee.)
THERESIA. Nyt katosi aurinko maailmasta, ja pimeys on astunut sen
sijalle! Sinä pieni valo, sinäkö vielä yksin aiot taistella vastaan?
Ei, sammu! (Sammuttaa lampun.) Nyt on yö!