ELVAS (ihmeissään, kun näkee JOSÉN astuvan sisään). José!
JOSÉ. Teitä ihmetyttää, että näette minut täällä, vaikka
Pombalin markiisi on minut virasta erottanut. Mutta teillehän
herttua, minä nyt sanoisinkin sanottavani.
ELVAS. Minulle? Puhukaa siis, mutta lyhyesti, olkaa hyvä,
sillä markiisi tulee heti paikalla.
JOSÉ. Rakastatteko Pombalin markiisia?
ELVAS. Kummallinen johdanto! -- Tietysti.
JOSÉ. Ja jos tietäisitte, että markiisin henkeä vihataan,
koittaisitteko ehkäistä tätä vaaraa?
ELVAS. Vaaraa, mitä? Haa! olette saanut ilmi jotakin! Appeni on siis
oikeassa, kun sanoo, että hänen henkeään väijytään. Sanokaa, kuka?
JOSÉ. Tahdotteko sen tietää? (Hitaasti.) Niin, -- isänne, -- veljenne,
-- ystävänne.
ELVAS. Vaiti, valehtelija! Kuinka halpamielistä! Ja kuitenkin -- mitä
tulee minun uskoa? Ei, se ei voi olla totta.
JOSÉ. Ette usko minua, -- sama se minulle. Silloin ei minulla ole
täällä mitään sanottavaa. Pombalin markiisi on minut kasvattanut,
olen hänelle suuressa velassa ja tahtoisin häntä kiittää pelastamalla
hänen henkensä. Isänne on ottanut minut palvelukseensa, olen siis
hänellekin kiitollisuuden velassa. Sen vuoksi en ole tahtonut
ilmaista asiaa markiisille, vaan teille, joka voitte asettaa kaikki
oikealle kannalle. Vaan -- te ette usko minua. (Poistumaisillaan.)
ELVAS. On niinkuin taivas pyörisi silmissäni ja maa huojuisi jalkaini
alla. Ah! Älkää menkö, kertokaa kaikki; minä olen niin kiihtynyt.
Mitä tulee minun tehdä?
JOSÉ. Isänne, veljenne, Atougian herttua sekä useita jesuiittoja
on tänä yönä koolla San Salvadorin dominikaani-luostarissa. He
viimeistelevät siellä kapinaa, joka huomenaamulla on syttyvä
Lissabonissa. Isä Malagrida pannaan joukkoja kiihoittamaan. Veljenne
on vannonut, ettei lepää ennen, kuin on nähnyt appenne pään kaatuvan.
ELVAS. Nyt vain puuttuu, että sormeni saavat halun repiä silmät
päästäni tai että miekkani kapinoi poveani vastaan.
JOSÉ. Te yksin voitte vielä kenties pelastaa kaikki.
ELVAS. Niin, niin, minun täytyy rientää luostariin. O. isä, isä,
miksi minulle tämän teit? Vala, minkä alttarin edessä vannoit, se
oli siis tyhjää, tyhjää! José, te sanoitte, että minä voisin vielä
Pombalin pelastaa. Näyttäkää, sanokaa, mitä minun tulee tehdä.
JOSÉ. Teidän tulee nyt heti mennä luostariin. Minä neuvon teille,
kuinka pääsette sisään. Sitten voitte ensin koittaa rukoilemalla ja
kehottelemalla taivuttaa isäänne ja veljeänne. Jos se ei auta, niin
uhatkaa ilmaista kaikki. Tunnette isänne pelkuruuden. Hän silloin
kyllä mukautuu.
ELVAS (miettii hetken aikaa). Niin, se on parasta. Hän kuulee minua,
siitä olen varma. Hän katuu, mitä on tehnyt, ja näin saan hänet taas
omakseni. Sitten toden perästä tahdon sovittaa keskenään nämä
kaksi miestä, joiden väliin olen asetettu. Pombal ei ole enää minua
epäilevä. Ah! minulla on kaikki, sillä minulla on toivo. Toivo ja
Beatrice -- Beatrice! (Heltyen) Beatrice! Oi, suloista nimeä! Minun
täytyy nähdä hänet vielä. Minusta tuntuu, kuin häntä uhkaisi jokin
vaara. Niin, minä menen.
JOSÉ. Unohdatte, että joka hetki on kallis.
ELVAS. Aivan oikein. Mutta ainakin hänelle kirjoitan, jott'ei
poissaoloni tekisi häntä levottomaksi. (Istuu kirjoittamaan.)
JOSÉ (syrjään). Kuinka ihminen sentään on kummallinen! Minustakin
kerran oli tulemaisillaan tuollainen taivaallisen onnellinen narri.
(Ikäänkuin haltioissaan.) Oli ilta, luonto uhkui äärettömästä
hurmauksesta, niinkuin haaveilevan immen povi paisuu aaviloivista
tunteista. Rosoiset vuoretkin etäällä näyttivät rusohohtoon sulautuvan.
Beatrice oli niin ystävällinen, niin kaunis, niin herttainen. Ja
ensikerran minä näin, että luonto oli kaunis; minusta tuntui,
etten ollutkaan muukalainen maan päällä, että juutalaisellakin
oli jotakin osallisuutta etelän taivaaseen, Portugalin maahan, --
halusin ikäänkuin sulautua alkuaineisiin, itkeä haihduksiin elämäni
Beatricen jalkain juuressa. Silloin hän kallisti rusottavan päänsä
minun puoleeni ja sanoi: "José, lapsuuteni ystävä, sun tulee saada
tietää elämäni suurin onni: -- Elvas raastaa minua; minä olen hänen."
Silloin katsoin ympärilleni -- nauroin -- sillä kaikki oli ennallaan.
Mutta sydämmessäni vannoin toisen valan eläissäni.
ELVAS. Beatrice-raukka! Kunhan vain sanani sinua täysin
rauhoittaisivat! José hyvä, tahdotteko viedä tämän kirjelapun
herttuattarelle?