Minä nauran sille. Ooh! — Mutta uskokaa, kyynel vierii minun poskeani
pitkin ja minun silmäni kuumenevat vielä. — — —
Että sellaistako sattuu aina? Merimiehet, ooh heitä! Jos te
tietäisitte, mitä suruja te kylvätte! — — —
Äänikö värähti, minäkö itkisin? Ei. Minä kuivasin poskeni jo! Nuori
tyttö on itkenyt puolestani jo ennen. Mistäpä tietäisitte, mikä on
nainen. Sydämeni oli puhdas kuin lapsen. Sitten tuli Hannu suruinensa
ja minä lohduttelin häntä, ja hän jäi minun osakseni. — — —
Osani on ehkä ollut niukka, mutta en tahdo valittaa. Kuin ruoko olen
nuokkunut surullisena täällä, tuulen mukaan taipunut aina. — — —