ABR. SVART alkaen jo ovesta tullessaan: Jukoliste, poika! Nyt on
maailma nurin. Ja sinä olet taitanut astua ristiltä alas. Hitto
vieköön, tästä taitaa tulla kakaraksi jälleen. Mutta — — olipa se
oikeata Pitkää Perjantaita.
EELIS puoliksi itsekseen: Kuin näännyttävää ukkosenilmaa. — Ja tämä?
Tämä ei ole kevättä, ei ole syksyäkään? — On kuin elokuun vilpoisaa
ilmaa. (Isälleen, melkein iloisesti.) Isä, luulen — — jostain sattumain
ja kohtaloitten välimailta taitaa virrata sittenkin se — — elämä.
Väliverho.