EELIS: Älä jatka sitä puhetta.
ABR. SVART: Kuuntele veresi kohinaa, siellä on julmia synkeitä voimia
paljon — — jokainen sen pisara on petojen ja sankareitten maailma.
Siellä ei anneta naiselle anteeksi uskottomuutta. Usko minua. — Sen
veren käskystä löit sitä naista!
EELIS: Tottakin — — olin kuin peto. Mutta — — sen pedon minä tuhoan nyt.
ABR. SVART kiihkeän vakuuttavasti: Sitä et voi riiteleväksi
kotielukaksi lannistaa — — se on mahdotonta. Minä tiedän sen.
EELIS: Mistä tiedät sen?
ABR. SVART tuskaisan epäröinnin jälkeen: Saat senkin kuulla, että
ymmärtäisit. Ylpeys ja häpeä on salvannut kieleni kolmekymmentä vuotta.
Nyt sen kuulet — —
EELIS on viimeisten sanojen aikana kiirehtinyt eteisen ovelle.
ABR. SVART: Älä lähde!
EELIS eteisen ovelta: Agnes! — — Odota! (Palaa takaisin.) Sano, mitä
aioit.
ABR. SVART hetken vaitiolon jälkeen: Sinun äitisi oli minulle uskoton
samalla tavalla.
EELIS: Valhe!
ABR. SVART: Tällaista ei valehdella, tiedät sen.
EELIS kuin tajutonna: Äitini — —?
ABR. SVART: Minäkin kokemattomana luulin, että voisin unohtaa. Mutta
en kyennyt siihen. Eikä siihen kykene poikanikaan. Älä tee itsemurhaa,
niinkuin minä olen tehnyt kolmekymmentä vuotta.
EELIS puoliksi itsekseen: Äitini — — ei, en kykene syyttämään. Näen
hänet puhtaana yhä.
ABR. SVART katkeralla ivalla: Valhekuvakin voi syöpyä lähtemättömiin.
EELIS puoliksi itsekseen; tapaillen ajatuksia: Mutta — — jos en voi
äitiäni syyttää, miksi tuomitsisin Agnesta enemmän? Niin! Hänen nöyrä
elämänsä lievitti kuolemansynnin. Etkä kyennyt unohtamaan? — Olit itse
sielulta mitätön. Et tehnyt oikeutta katumuksen tekijälle, et ollut
jalo. Himojesi orja olit, niiden tähden et kyennyt anteeksi antamaan.
ABR. SVART: Sanoja, sanoja — — Ne mykistyvät inhoon ja riitaan.
EELIS: Minä kykenen suurempaan kuin sinä. Ylellisyydessä tahtosi
heikoksi makasit. Minä olen sen köyhyydellä karaissut. Olet kiusaaja
jalolla tiellä. En kuuntele sinua. (Aikoo lähteä.)
ABR. SVART: Lähetä sana hänelle, että tulet tuonnempana — — nyt älä
mene.
EELIS: Koetatko kieroudella peittää vääryyttäsi? Minä lähden.
ABR. SVART: Jos lähdet, et tapaa minua elävänä enää!
EELIS pysähtyen ovella: Miksi uhkailet hulluuksilla?
ABR. SVART painuu korituoliin istumaan, väsyvällä äänellä: Olet minulle
ainoa turva ja toivo. Tiedän sinun sortuvan nyt. Sitä en tahdo olla
näkemässä. Se ei ole minulle uutta. Kymmenen vuotta olen sitä tahtonut.
— — Inhon kaipaama käsivarsi ei ole kestänyt koskaan. Nyt ei tarvita
uskallusta.
EELIS: Lepää siinä, rauhoitu siinä. Tulen takaisin pian.
ABR. SVART sammuvin äänin: Kuule vielä: lupaa ettet kenellekään puhu —
— äidistäsi mitään — —
EELIS: Kyllä, kyllä — — pian olen jälleen täällä. (Kiirehtii ulos,
ovella.) Agnes! Agnes!
9. KOHTAUS: Rauha tulee vasemmalta. Kiirehtii peräovelle, katsoo
vasemmalle.
RAUHA: Agnes tulee tänne päin ja Eelis juoksee vastaan kuin pieni
poika. (Palaa takaisin, isälleen.) Isä, siirrytään pois. He tulevat
tänne.
ABR. SVART: Niin — — mene sinne, lähden kyllä.
RAUHA poistuu vasemmalle.
ABR. SVART nousee hitaasti: Tyhjää — — pyörikööt tyhjää iankaikkisesti.
(Poistuu laahaavin askelin ulko-ovesta. Näyttämö on hetken tyhjä.
Huone hämärtyy. Salama välähtää jossain, ja hyvin kaukaa kuuluu vaimea
ukkosen jylinä.)