Ratkaisevasti päätettyään toimittaa käärynsä kenraalille ilman
viivytystä lähestyi eversti Everard sen huoneen ovea, jossa sisältä
kuuluvasta raskaasta hengityksestä päättäen vanki Wildrake nukkui
sikeää unta sekä väkijuomien että väsymyksen voittamana. Tulijan
kiertäessä avainta teki hieman ruostunut telki niin kirskuvaa vastusta,
että se osittain herätti nukkujan huomiota, vaikkei havahduttanut
häntä. Everard seisoi hänen vuoteensa ääressä kuullessaan hänen
mutisevan: "Onko jo aamu, vanginvartija? No, sinua koiraa, jos sinussa
olisi vain rahtunenkin ihmisyyttä, niin lieventäisit ilkeätä sanomaasi
sektipikarilla; hirttäminen on surkeata työtä, hyvät herrat -- ja murhe
on kuivaa."
"Ylös, Wildrake -- ylös, senkin pahanenteinen uneksija!" sanoi hänen
ystävänsä, ravistaen häntä kauluksesta.
"Hellitä minusta!" vastasi nukkuja. "Kai minä kykenen kapuamaan
tikkaat avuttakin." Hän nousi sitten istualleen vuoteella, avasi
silmänsä tuijotellen ympärilleen ja huudahti: "Voi hiisi! Sinäkö
siinä vain oletkin, Mark? Luulin jo olevani hukassa -- kahleet oli
hellitetty nilkoistani -- silmukka sipaistu kaulaani -- raudat lyöty
pois ranteistani -- kaikki oli valmiina tanssiakseni taivasalla varsin
kevyellä jalansijalla."
"Heitä tuo ainainen hupsuttelusi, Wildrake! Varmaankin juopottelun
paholainen, jolle lienet myynyt itsesi --"
"Härkätynnyrillisestä kanarinviiniä", keskeytti Wildrake; "kauppa
tehtiin eräässä Vintryn kellarissa".
"Siinä olen yhtä hullu kuin sinä, jos uskon mitään sinulle", pahoitteli
Markham; "sinulla on tuskin aistejasikaan vielä tallella".
"Mikä minua vaivaisi?" puolustausi Wildrake. "Enpä liene maistanut
väkijuomia unissani, paitsi että olin juovinani sahtia vanhan Nollin
kanssa, hänen omaa panemaansa. Mutta älä näytä noin synkeältä, mies,
-- olen sama Roger Wildrake, mikä olen aina ollut, huimaluontoinen
kuin koirassorsa, mutta uskollinen kuin taistelukukko. Olenhan
oma veikkosesi, mies -- ystävällisten palvelustesi sitoma sinuun
-- _devinctus beneficio_ -- siinä kuulet sen latinaksi; ja missä
on minulle uskottavaksesi sellaista asiaa, jota minä en tahdo tai
uskalla toimittaa, vaikkapa minun olisi kaiveltava paholaisen hampaat
lyömämiekallani hänen haukkailtuaan aamiaisekseen keropäitä?"
"Sinä härnäät minut hulluksi", päivitteli Everard. "Aikoessani antaa
hoidettavaksesi, mitä minulla on maan päällä kaikkein kallisarvoisinta,
on sinun käyttäytymisesi ja puheesi pelkkää mielipuolen hourimista.
Eilen illalla otin lukuun humalaisen järjettömyytesi, mutta kuka voi
sietää aamuista ajattelemattomuuttasi? Se on vaarallista sinulle
itsellesi ja minulle, Wildrake -- se on tylyä -- saattaisin sanoa
kiittämätöntä."
"Ei, älä sano _sitä_, ystävä", kielsi kavalieri hiukan liikutettuna,
"äläkä minua tuomitessasi käytä ankaruutta, jota ei voi sovelluttaa
minunlaisiini. Me olemme menettäneet kaikkemme näissä murheellisissa
selkkauksissa, meidän on pakko jos jollain keinoin tavoitella
elantoamme ei ainoastaan päivästä päivään, vaan ateriasta toiseen --
ainoana kätköpaikkanamme vankila, lopullisen levon mahdollisuutena
hirsipuu, -- mitä voit odottaa meiltä muuta kuin että kannamme
kohtalomme kevein sydämin, koska sortuisimme taakkamme alle, jos
mielemme olisi raskas?"
Näissä sanoissa ilmeni tunnetta, joka tapasi vastaavan jänteen
Everardin sielussa. Hän tarttui ystävänsä käteen ja puristi sitä
myötätuntoisesti.
"Ei, jos näytin töykeältä sinua kohtaan, Wildrake, niin vakuutan sen
tapahtuneen enemmän itsesi tähden kuin minun. Minä tiedän, että sinulla
on keveytesi pohjalla yhtä syvällinen kunnian ja tunteellisuuden
periaate kuin on koskaan ollut ihmissydäntä hallitsemassa. Mutta sinä
olet ajattelematon -- äkkipikainen -- ja minä vakuutan sinulle, että
jos sinä kavaltaisit itsesi tässä asiassa, jossa luotan sinuun, eivät
itselleni koituvat pahat seuraamukset raskauttaisi minua enempää kuin
ajatus, että panin sinut sellaiseen vaaraan."
"Kas, jos käytät tuota äänilajia, Mark", puheli kavalieri yrittäen
nauraa, ilmeisesti salatakseen taipumuksensa aivan toisenlaiseen
liikutukseen, "niin teet lapsia meistä molemmista -- pienokaisia
ja kapalovauvoja, kautta tämän säiläni kahvan. No niin, luota sinä
vain minuun; osaan olla varovainen, kun aika sitä vaatii -- yksikään
ihminen ei ole nähnyt minun ryyppäävän silloin kun kaivattiin
valppautta -- enkä vaivaista viinikorttelillistakaan maista ennen
kuin olen toimittanut tämän asiasi. No, minä olen sinun sihteerisi --
kirjurisi -- minä unohdin -- ja vien paperisi Cromwellille, pitäen
hyvää huolta siitä, ettei minulta yllätyksellä tai vehkeilyllä
puserreta uskollisuuteni tukkua" -- lyöden sormellaan kääryyn -- "ja
minä luovutan sen niihin mitä uskollisimpiin käsiin, joihin se on
mitä nöyrimmin osoitettu. Hiivatissa, Mark, ajattele asiaa sentään
vielä hetkinen. Ethän toki anna nurjuutesi mennä niin pitkälle, että
lyöttäytyisit yhteen tuon verisen kapinoitsijan kanssa? Käske minun
antaa hänelle kolme tuumaa väkipuukostani, ja minä teen sen paljoa
mieluimmin kuin ojennan käärysi."
"Joutavia", vastasi Everard, "tämä ei sovi sopimukseemme. Jos tahdot
auttaa minua, niin hyvä on; jos et, niin älä anna minun hukata aikaa
väittelyyn sinun kanssasi, koska minusta tuntuu jokainen hetki
ikäkaudelta, kunnes kääry on kenraalin hallussa. Se on ainoa keino,
mitä minulle on jäänyt, hankkiakseni jonkunlaisen suojeluksen ja
turvapaikan Sir Henry Leelle ja hänen tyttärelleen."
"Kun niin on asian laita", myöntyi kavalieri, "niin enpä säästä
kannuksia. Heponi tuolla kaupungissa on valmis taipaleelle kohtsiltään,
ja sinä saat luottaa siihen, että kerkiän vanhan Nollin -- kenraalisi,
tarkoitan -- puheille niin vähässä ajassa kuin mies ja hevonen pääsevät
Woodstockista Windsoriin, missä luullakseni tällähaavaa tapaan ystäväsi
hallitsemassa teurastuskenttäänsä."
"Hiljaa, ei sanaakaan siitä. Sitte kun eilen illalla erosimme, olen
suunnitellut sinulle tolan, joka soveltuu sinulle paremmin kuin
teeskennellä puheen ja ulkonaisen käytöksen säädyllisyyttä, koska
sinulla on sitä niin niukasti. Olen ilmoittanut kenraalille, että sinä
olet pahan esimerkin ja huonon kasvatuksen takia --"
"Mikä on toivoakseni tulkittava toisin päin", tokaisi Wildrake, "sillä
tokihan olen saanut yhtä hyvän syntyperän ja kasvatuksen kuin yksikään
Leicestershiren nuorukainen voisi haluta".
"Olehan nyt hiljaa -- sinä olet, sanon, pahan esimerkin johdosta
villiintynyt yhteen aikaan ilkimieliseksi ja sotkeutunut
kuningas-vainajan puolueeseen. Mutta nähtyäsi, mitä suurta kenraali
on saanut aikaan kansalle, olet sinä päässyt selville hänen
kutsumuksestaan suureksi välikappaleeksi näiden sekasortoon joutuneiden
kuningaskuntien tyynnyttämisessä. Tämä selonteko sinusta ei ainoastaan
saa häntä jättämään silleen hullutuksiasi, jos sellaisia väkisinkin
puhkeisi ilmi, vaan myöskin herättää hänessä harrastusta sinua kohtaan,
koska muka olet erityisesti kiintynyt juuri häneen."
"Epäilemättä", vahvisti Wildrake, "niinkuin jokainen kalastaja pitää
parhaiten niistä mulloista, jotka hän on itse houkutellut koukkuun".
"On mielestäni luultavaa, että hän lähettää sinut luokseni sellaisin
kirjein", jatkoi eversti, "että minä saan ehkäistyksi takavarikkoon
ottajien toimenpiteet ja annetuksi vanhalle Sir Henry Lee-paralle luvan
viettää loput päivänsä niiden tammien keskellä, joita hän ihastelee.
Tätä olen pyytänyt kenraali Cromwellilta, ja minä luulen, että isäni
ystävyys ja oma kannatukseni voivat sen verran, venyttää hänen
suosiollisuuttansa ilman ratkeamisen vaaraa, etenkin kun olosuhteet
ovat tänällään -- ymmärräthän?"
"Varsin hyvin", vastasi kavalieri. "Venyttää, hän sanoo! Minä olisin
pikemmin venyttämässä narua sen jatkona kuin hieroisin kauppoja sen
vanhan kuningasmurhaajan riiviön kanssa. Mutta minä olen sanonut
antavani sinun ohjata tekojani, Markham, ja sen, hiisi vieköön, teen."
"Ole siis varovainen", kehoitti Everard. "Ota tarkoin vaari siitä, mitä
hän tekee ja sanoo -- olletikin mitä hän tekee, sillä Oliver on niitä
miehiä, joiden mieli on paremmin tunnettavissa toimenpiteistä kuin
sanoista. Ja maltas -- taisitpa totisesti olla lähdössä ihan tyhjin
kukkaroin?"
"Liiankin totta, Mark", myönsi Wildrake; "viimeinen noble suli eilen
illalla noiden huovihirtehistesi joukossa".
"No, Roger", vastasi eversti, "se on helppo korjata". Niin sanoen hän
sujautti kukkaronsa ystävän käteen. "Mutta etkö olekin harkitsematon
virmapää, kun olit lähtemäisilläsi matkalle varaamatta mitään
kuluihisi! Mitä olisit voinut tehdä?"
"Hitto, sitä en ollenkaan tullut ajatelleeksi. Minun olisi kai pitänyt
huikata _Seis_ ensimäiselle kaupunkilaiselle massimiehelle tai
pyylevälle kalakauppiaalle, minkä olisin tavannut nummella; se on monen
kelpo miehen apukeinona näinä huonoina aikoina."
"Heitä jo", sanoi Everard; "ole varovainen -- älä antaudu
huikenteleviin tuttavuuksiin -- hallitse kieltäsi -- varo viini-,
ruukkua, sillä suurtakaan vaaraa ei ole, jos vain voit pysytellä
selvänä. Ole maltillinen puheissasi, ja karta sadatuksia ja
kerskauksia."
"Sanalla sanoen on minun muutettava itseni samanlaiseksi pyhimykseksi
kuin sinä olet, Mark? No", tuumi Wildrake, "ulkonaisesti kyllä luulen
kykeneväni esiintymään _Toivo-taivaan-armoa[16] Bombyna_ yhtä hyvin
kuin sinäkin. Voi ne olivat iloisia päiviä, kun me näimme Millsin
esittävän Bombya Fortune-teatterissa, Mark, ennen kuin minä olin
menettänyt nauhakoristeisen levättini ja korvastani jalokiven tai
sinä olit saanut tuota kurttua otsallesi ja puritanilaista kierrettä
huulipartaasi!"
"Ne olivat kuten useimmat maailmalliset huvitukset, Wildrake", vastasi
Everard, "makeita suussa ja karvaita sulattaa. Mutta menehän nyt;
ja kun tuot minulle vastauksen, niin tapaat minut joko täältä tai
kauppalasta Pyhän Yrjänän majatalosta. Onnea matkallesi. Mutta ole
varovainen esiintymisessäsi."
Eversti jäi syviin mietteisiin. "Luullakseni en ole sitoutunut liian
pitkälle kenraalin silmissä", hän huomautti itsekseen. "Hänen ja
parlamentin välien rikkoutuminen näyttää välttämättömältä, ja se
syöksisi Englannin takaisin kansalaissotaan, johon kaikki ihmiset
ovat kyllästyneet. Hän saattaa pahastua lähetistäni -- mutta sitä en
sentään suurestikaan pelkää. Hän tietää, että minun on täytynyt valita
sellainen mies, johon voin itse luottaa, ja hän on ollut kylliksi
tekemisissä jäykemmän lajin kanssa, oivaltaakseen niiden joukossa kuten
muuallakin olevan miehiä, jotka osaavat kätkeä kaksi naamaa yhden
päähineen alle."