Ministerin virkahuoneessa.
Tavallinen virastopäällikön huone. Iso kirjoituspöytä poikittain
keskellä, sillä vihreä verka, pöytäpuhelin, soittokello ja
kirjoitusvehkeet. Suomen kartta ja edellisten viranhaltijain kuvia
seinillä. Kirjoituspöydän molemmin puolin nahkatuoli kävijöitä varten.
Taustassa ja vasemmalla seinällä ovet; oikealla seinällä kirjahylly
asetuskokoelmineen.
Kaarle Kaltimo istuu kirjoitustuolissa; selkä on kirjahyllyyn, kasvot
vasemman seinän oveen päin. Hän lukee "Hufvudstadsbladetia."
KALTIMO. (Pannen lehden syrjään.) Olisihan tuo voinut olla paljon
pahempikin!... Ei muka "varmaa kantaa niissä suurissa ja
laajakantoisissa periaatteellisissa kysymyksissä, jotka hallituksen nyt
täytyy ratkaista". Hm! Tietenkään ei varmaa kantaa -- kenellä
ministerillä sellaista voisi olla! Mutta sanomalehdistä minä viis
veisaan! (Taustan ovelle koputetaan.) Sisään!
BERG. Tulinko häiritsemään?
KALTIMO. Et ensinkään, ajattelinkin juuri pyytää sinua tänne vähän
juttelemaan asioista. Paina puuta! (Osoittaa tuolia, johon Berg käy
istumaan.) Katsohan, kun sitä näin ensimmäistä kertaa astuu tällaisiin
aisoihin, niin tuntee itsensä aluksi vähän tottumattomaksi.
BERG. Tietty se! Mutta vakuutan veljelle, ettei meno lainkaan
mutkikasta ole. Meitähän on sitäpaitsi täällä pari sellaista, jotka jo
olemme vanhoja talossa ja tunnemme muodot. Ja oikeastaan kulkevatkin
asiat virastossa aivan itsestään, omia varmoja latujaan. Totta puhuen
luulen, että ministeriö, jos niikseen tulisi, hoitaisi itsensä
päälliköttäkin.
KALTIMO. Olen erittäin iloinen, että juuri sinä satuit lähimmäksi
miehekseni, ja toivon, että me tässä keskenämme tulemme hyvin toimeen.
BERG. Veli voi täydellisesti luottaa minuun. Missä suinkin osaan olla
apuna, olen aina käytettävissäsi. Kyllä sinä ministerin tuolissakin
pian lämpenet.
KALTIMO. Kiitos. -- No, kuulehan, miltä tuntuu mieliala muuten siellä
ulkona virkamiesten keskuudessa?
BERG. Aivan rauhalliselta. Kamreeri Njuggelin ja vanha murjaani Spoof,
tiedäthän, meidän ainoat patasveesimme, eivät tietenkään malttaneet
olla vähän irvistelemättä. Ja konekirjoittajattarien päällikkö,
tohtorinna Mallenius, itkeä tillitti pienen värssyn, kun et kädestä
pitäen tervehtinyt, kuten muut ministerit ovat tehneet. Mutta muuten on
kaikki hyvin, ja tuliaispuhettasi arvosteltiin sangen suopeasti.
Sitäpaitsihan lehdetkin olivat koko siivoja -- ja se seikka vaikuttaa
huomattavasti täällä virastossa, jossa yleensä julkiselle sanaile
ollaan hyvin herkkiä, vaikka sitä virallisesti halveksitaankin.
KALTIMO. No, tuohan toki on lohdullista kuulla. (Kirjoittaa muutaman
sanan.) Täytyy siis merkitä muistiin, että huomisaamuna on ojennettava
käsi tohtorinnalle ja kysyttävä terveydentilaa.
BERG. Se on viisasta. Sillä Jumala varjelkoon sitä, joka saa viraston
naiset vastaansa! Se on paljon vaarallisempaa kuin miesten kanssa
tappeleminen. Katso, ei missään koko maailmassa juoruta niin paljon
kuin täällä. Jos tahtoo saada jonkun asian yleiseen tietoon, niin ei
ole varmempaa keinoa kuin pieni vihjaus kahvitunnilla. Kyllä se sitten
leviää kuin kulovalkea.
KALTIMO. On parasta olla varuillaan.
BERG. Se on suorastaan elinehto, varsinkin ministerille.
Kaikki asiat ne osaavatkin kaivaa selville. Ajattelehan vain, että
esim. eilen istui luonani eräs lapsuudenystävä, joka juuri oli tullut
Amerikasta, missä oli ollut puolitoistakymmentä vuotta. Hän viipyi
huoneessani ehkä neljännestunnin ajan. Kun hän lähti, tiesi jo koko
virasto miehen nimen ja elämänvaiheet, vaikka ei häntä täällä yksikään
sielu ennestään tuntenut.
KALTIMO. Älä nyt! Sehän on aivan uskomatonta. Ihan peloittavaa.
BERG. Niin se on. Senpä vuoksi olenkin tahtonut sen sinulle kertoa,
että tietäisit, miten olla ja elää. Sillä täällä osataan tehdä tikun
puolikkaastakin kokonainen asia.
Mutta asiasta toiseen: meillä on tänään annettava lausunto eräästä
määrärahaehdotuksesta. Se on kirkollis- ja opetusministeriön asia,
mutta meidän on sen finanssipuolta harkittava. Sukututkimusseura pyytää
viittäkymmentätuhatta julkaistakseen huomatuimpien taiteilijaimme
sukupuut. Summahan on niin mitätön, että sen aina jostakin voisi saada
irti. Mutta sinun edeltäjäsi oli sitä mieltä, että Suomen kansa voi
vahingotta elää ilman noita sukupuita, ja siksi minä kirjoitin
lausunnon siihen suuntaan, etteivät valtionvarat anna myöten... Mitä
sinä arvelet?
KALTIMO. (Leikkii lyijykynällä.) Eiköhän sentään olisi sangen
mielenkiintoista saada nuo sukupuut selville? Minusta tuntuu, ettei
meidän sovi kulttuurimäärärahoissa kitsastella. Säästää mieluummin
muussa. Summahan on sitäpaitsi, kuten huomautit, niin pieni, ettei se
valtion asioissa oikeastaan mitään merkitse... Tiedätkö, kyllä minä
olisin sillä kannalla, että rahat on myönnettävä. Vai mitä sinä
arvelet?
BERG. Minun kantani on tietysti aivan sama kuin sinun. Kirjoitinkin
hylkäävän lausunnon sellaiseksi, että siitä parilla pienellä
muutoksella saa lämpimästi puoltavan. Sukututkijathan sitäpaitsi
yleensä ovat helkkarin siivoa väkeä, ehkä toisinaan vähän
tungettelevia, mutta joka tapauksessa varsin vaarattomia.
KALTIMO. No, pidämme sitten sen asian päätet... (Pöytäpuhelin soi.)
(Puhelintorveen.) Halloo... On... Vai niin. Terve, terve! No, siinähän
se menee. Työtä vain tahtoo olla niin vietävästi... Ei, hyvä mies, ei
tämä laiskan virkaa ole. Nytkin on tässä juuri kansliapäällikköni
esittelyllä, ja ties kuinka pitkä lista hänellä onkaan. (Iskee
hymyillen silmää Bergille.)... No, mikäs asia se on?... Kyllä me olemme
aikoneet Irja Fiorinin konserttiin, vaimoni on jo liput hankkinut...
Vai laakeriseppele... No, niin, enköpähän minäkin voisi olla mukana?
(Katsoo kysyvästi Bergiin, joka nyökäyttää päätään hyväksyvästi.) Kyllä
minä otan osaa... Sinä lähetät siis täältä hakemaan korttini; hyvä
juttu... Terve, terve; huomisiltanapa sitten tavataan. (Panee
kuulotorven paikalleen.) Mutta se on totta, eihän minulla sopivia
käyntikortteja olekaan!
BERG. (Ottaa pahvirasian taskustaan ja ojentaa sen Kaltimolle.) Minä
olen ne hommannut, kun tiesin vanhastaan, etteivät uudet ministerit
tule ajatelleeksi sellaisia asioita, vaikka ne erittäin tärkeitä
ovatkin. Olen jo lähettänyt korttisi kaikille niille virallisille
henkilöille, joille sinun asemassasi olevan miehen tulee korttinsa
lähettää. Katsohan, oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan lähetetyllä
käyntikortilla on moni mies laskenut varman perustuksen mitä
loistavimmalle tulevaisuudelle.
KALTIMO. Mainio mies! (Aukaisee rasian ja lukee päällimmäisen kortin.)
Mutta mitä tämä on? "Madame Kaarle Kaltimo." Enhän minä toki mikään
matammi ole!
BERG. Oh, suo anteeksi. Ne ovat vaimosi. (Ottaa toisesta taskustaan
toisen rasian ja ojentaa sen Kaltimolle.) Tässä ovat oikeat!
Mutta palataksemme vielä pienempiin virka-asioihin, niin on sinun
huomenna klo 11 vietävä eduskunnalle hallituksen uusi esitys laiksi
aviottomien lasten aseman parantamisesta. Ja sitten on kello kahdelta
raha-asiainvaliokunnan istunto. Siinä kaikki. (Ovelle koputetaan.)
KALTIMO. Sisään.
VAHTIMESTARI. (Kultakaluunaiseen takkiin puettuna. Tuo käyntikortin
Kaltimolle ja jää ovensuuhun odottamaan.)
KALTIMO. (Katsoo korttia ja hätkähtää. Koettaa tyyntyä ja sanoo
mahdollisimman välinpitämättömällä äänellä:) Kaipa minun täytyy ottaa
vastaan.
BERG. (Nousten.) Niin, minä vetäydyn sitten omaan luolaani. Jos kävijä
käy pitkäpiimäiseksi, voin kymmenen minuutin perästä tuoda sisään
joitakin papereita muka allekirjoitettaviksi. Sitä tapaa noudatimme
aina edeltäjäsi kanssa.
KALTIMO. Hyvä on. Ehkä se on varminta.
BERG. (Vahtimestarille.) Sanoiko hän asiansa?
VAHTIMESTARI. Yksityistä herra ministerille.