Usein kuulee valitettavan talvien pituutta ja kolkkoutta täällä
pohjoismaissa. Väitetäänpä vielä, että meillä muka olisi yhdeksän
kuukautta talvea eikä kolmeen kuukauteen mitään kesää. Sietääpä
lähemmin tarkastaa, ovatko nuo valitukset ja puheet oikeutettuja, vai
liioiteltuja.
Varsinaisia kesäkuukausia ovat tosin ainoastaan kesä-, heinä- ja
elokuu. Mutta useimmiten on jo toukokuukin niin lämmin ja ihana, että
sen saapi kesäajaksi lukea. Jos sitten, kuten usein on laita, vielä
syyskuussa kestää kauniita ja lämpimiä ilmoja, niin pelastamme
Pohjolalle kesää noin viisi kuukautta. Ja jäljellä olevat seitsemän
kuukautta eivät nekään ole pelkkää talvea. Maalis- ja huhtikuu ovat
näet kevätkuukausia, jolloin talven valta heltii, lumet ja jäät
sulavat. Kun kirkkaalla kevät-ilmalla päivä paistaa heleästi ja
leivonen livertelee ylhäällä ilmassa, tuntuu sydämessä niin suloiselta,
kuin olisi jo kesä käsissä. Ikävin vuoden-aika on epäilemättä
pimeä-öinen ja kolkko syksy, jota tavallisesti kestää loka- ja
marraskuun ajan. Ja sitten alkaa tuo monen niin kammoksuma talvi.
Mitäpä siinä oikeastaan on vikaa ja moittimista?
Ei se ole niin pitkän pitkä, ett'ei sitä kestää voisi. Joulu-,
tammi- ja helmikuuhan vaan ovat varsinaisia talvikuukausia. Monesti
toivoisi maamies sen pitemmäksikin, päästäksensä syksyn ja kevään
epätasaisista ilmoista ja huonosta kelistä. -- Eikä talvi ole niin
kylmäkään, ett'ei sitä kärsiä voisi. Hyvät ja lämpimät vaatteet tosin
tarvitaan, jos ulkoilmassa on liikuttava, mutta näin varustettuna eipä
mitään hätää olekaan. Ja kun pakkaseen kerran tottuu, ei se niin
ankaralta tunnukaan. Jos olisi valittavanamme Afrikan kuumuus tai
Pohjolan talvi, ennen toki pitäisimme raikkaan, pirteätä mieltä
herättävän talvemme. -- Mutta hirmuiset ovat talven tuiskut ja pyryt,
sanotaan. Totta on, että näiden aikana ei ulkoilmassa ole hauska
liikkua, mutta muistettava on, että tuiskuja on verraten paljon
vähemmän, kuin kirkkaita ja tyyniä ilmoja. Pysymme siis tuisku-ilmoilla
lämpimässä huoneessamme, istuen hauskan uunivalkean ääressä ja
toimitellen kotiaskareitamme. -- Väärin on myös sanoa talvea kolkoksi.
Puhdas, valkea lumi silloin kattaa maat ja vedet; ja kirkkaina päivinä
hohtavat lumikiteet kuin timantit hangen pinnalla. Eikä kaikki ole
silloin kuollutta luonnossa. Havumetsät pysyvät talvellakin vehreinä;
kun silmä väsyy valkeiden lumikenttien katselemiseen, tarjoavat nuo
metsät silloin miellyttävän vaihdoksen näköalassa. Entäs talven ihanat
tähti- ja kuutamoyöt! Olet varmaankin ollut joskus matkalla tuollaisena
yönä. Hiljaisuus vallitsee luonnossa, et kuule muuta kuin aisakellon
yksitoikkoista kilahtelemista ja reenjalaksen narinaa. Tähän pian
väsyisit, mutta kun nostat silmäsi tähtikirkkaaseen, kuun valaisemaan
avaruuteen, on siellä näky niin mahtavan kaunis, että väsymys kylläkin
pakenee. Ja pian kiitävät ajatuksesi kauas avaruuden maailmoihin,
taakse loistavien tähtitarhain. Kaunis ja juhlallinen on silloin
Pohjolan talvi. -- Ei ole tarvis puhuakaan talven huvituksista, ne me
nuoret kyllä tunnemme. Tiedämme myös, minkä edun talvi tarjoaa kaikelle
liikkeelle, kun pääsee jäitä ja muita oikoteitä myöten kulkemaan
keveämmin ja nopeammin, kuin kesällä, sekä liikkumaan kuormilla
metsissä ja muilla paikoilla, minne kesällä ei ole yrittämistäkään. --
Pian kuluvat nuo varsinaiset kylmät talvikuukaudet. Joululta alkavat
päivät pian pidetä, pian tulee "Kyntteli", josta muutamat jo kevättä
lukevat, ja kun maaliskuun loppupuolille päästään, ollaan jo armaisen
kevään kynnyksellä.
Mikäpä siis vikana meidän talvallamme! Ilman sitä piankin kesään
kyllästyisimme. Kun hyvä Luoja on suonut meille näinkin paljon hyvää
talven mukana, olkaamme tyytyväiset ja kiitolliset, vaikka talvi joskus
ankaraltakin tuntuu. Onhan lämpimillä kesämailla taas omat haittansa,
joista me raittiin Pohjolan asukkaat emme mitään tiedä.
"Ei mene kesä vesittä, eikä talvi pakkasitta."