Hiiri tuli loukostaan ja näki pyydyksen. "Kas vaan", sanoi se,
"tuossahan on pyydys! Ne ihmisethän ovat olevinaan viisaita. Ne ovat
asettaneet raskaan painon laudalle, jonka toinen pää on puutikkujen
nojalle ylös kohotettuna. Yksi tikuista on varustettuna makealla
voileivän palasella. Jos minä vaan vähäsenkin koskisin voileipään,
silloin tikut liikahtaisivat paikoiltaan ja lauta putoisi minun
päälleni. Se olisi minun surmani. Mutta minäpä en koske voileipään.
Olen viisaampi, kuin ihmiset; minä tunnen heidän kavaluutensa."
"Mutta", jatkoi hiiri itsekseen, "haistella toki saa tuota voileipää.
Eihän pyydys pelkästä haistelemisesta laukea. Ja veres voileipä haisee
kuitenkin niin hyvältä. Annahan vähän haistelen sitä." Hiiri juoksi
laudan alle voileipää haistelemaan. Sattuipa töytäsemään sitä vähän
nokallaan. Silloin lauta heti pudota romahti alas, ja sen alle musertui
tuo viisas hiiri.
"Ahneus se pettää viisaankin."