Kusto Kesänen oli viidenkymmenen vuoden ikään asti "terve kuin
puteli", kuten hän itse usein kehuskeli. Sillä jos kenenkään, niin
sopi Kuston ainakin pitää pulloa terveytensä esikuvana. Se oli hänen
ystävänsä, sanoisinko rakkaimpansa, ainakin täysinäisenä ollessa.
Armahin äiti ei kanna pienokaistaan hellemmin kuin Kusto kantoi
pulloansa, olipa se sitten olut- tai viinapullo. Tämän hellyyden
huomasivat muutkin, jotka Kustonkin tunsivat. Ja jos jonkun sydämen
hellyys oikein tunnetaan, ei se voi olla vaikuttamatta, varsinkaan
niihin, joilla on samoja taipumuksia. Heidän täytyi tuntea sääliä,
nähdessään Kuston seisovan tai kävelevän suruissaan joko ilman
pulloa taikka tyhjä pullo kainalossa, joka merkitsi sitä, että nyt
ei ole Kustolla rahaa. Mutta vaikka näinkin sattui, ei Kustosta
tullut matelevaista anelijaa. Anoa kyllä täytyi, mutta se ei saanut
tapahtua kerjäläisen eikä ryövärin tavalla. Hänen ei tarvinnut
tehdä monta kertaa turhaan tätä kysymystä: "onko olutpullon hinta
Kustolle?" kun murhe poistui vähäksi aikaa. Ja tyytyväiseksi jäi
avunantajakin. Hän sai näin pienellä rahalla nähdä, miten jykevätkin
kasvot voivat kaunistua, kun sydämen pohjasta pulpahtanut ilo niitä
koskettaa. Ainoastaan antamalla Kustolle olutpullon hinnan, voi nähdä
tällaisen ilon pulpahduksen ja päälliseksi askeleita niin varmoja ja
harkituita, ettei katsoja jäänyt epätietoiseksi minne ne vievät.
Mutta sitten tapahtui Kuston terveydessä harmillinen käänne. Siinä
ei ollut enää kehumisia, ei "ropparin" otettuakaan, jolloin hän
terveenä ollessaan aina virkkoi: "nyt taas se syntinen ruumis
jaksaa rynnistää!" Rynnistäminen muuttui kyhnimiseksi, ja viimein
täytyi kokonaan lakata työnteosta. Ja tämä tapahtui juuri silloin,
kun Kustolla olisi ollut edessä oikeat onnenpäivät. Hän oli näet
saanut vakinaisen ja tuottavan työpaikan, vielä päälliseksi läheltä
olutkauppaa, jossa ei tarvinnut olla yhtään rupeamata ilman
"ropparia". Mutta kun terveys petti, täytyi jättää tämä "mesimätäs"
ja siirtyä kotikylälle, hyvien ihmisten turviin. Siellä hän sitten
kyhnysteli, muistellen menneitä paratiisin päiviä. Tuttavat
säälittelivät hauskaa ja rehellistä Kusto-rukkaa.
"Kyllä sinun täytyy mennä lääkäriin", neuvoi asuntotalon isäntä
osaaottavaisesti.
"Milläpä varoilla minä sinne mennen", sanoi Kusto.
"Pitää käydä kunnan varoilla."
Isännän sanat lähtivät ikäänkuin painon alta ja Kusto ymmärsi syynkin
siihen. Siksipä hän virkkoi:
"Tokkopa ne minulle mielellään kunnan varoja antanevat."
"Mikäpä siinä auttanee", sanoi isäntä. "Kalliimmaksi se tulee
kunnalle, jos täytyy työtönnä elättää."
"Antakoot kuolla", tuumaili Kusto.
"Ei Kustoa nälkään tapeta", naurahti isäntä. "Mene vaan nyt voimain
aikana kylänmiehen luokse, niin se antaa köyhän todistuksen. Siihen
käyt ottamassa vaivaishoitohallituksen esimiehen nimen, ja silloin se
on valmis."
"Paljopa siinä taitaa olla puuhaa", epäili Kusto.
"Eihän se niin sukkelata ole kuin jos omasta kukkarostaan maksaisi.
Mutta ovat taitaneet Kustonkin rahat mennä siihen suurusjuomiseen."
"Siihenpä ne ovat menneet", tunnusti Kusto.
"Sitten siinä ei auta muu kuin käveleminen", päätti isäntä.
Kustoa ei jokainen pyöräyttänyt sormensa ympäri, mutta jos asia tuli
oikein selitetyksi, ei hän ollut taipumatonkaan. Hän laittautui
taipaleelle, ja matka sujui paremmin kuin oli alussa luullutkaan.
Sekin pelko, että kylänmies juonittelisi todistusta antaessaan,
näyttäytyi aivan turhaksi. Pyytämättä kutsui syömään ja erotessa
selitti oikein juurta jaksain miten on meneteltävä.
"Kun sinä saat tähän paperiin sen toisen nimen, niin mene sinä kunnan
lääkärin luokse. Kustokin ymmärtää, että niitä rohtoja antaa vain
kunnan lääkäri. Äläkä sinä yhtään hätäile, vaan selitä tautisi aivan
tarkalleen. Se on hyvin taipuvainen mies, vaikka on tohtori. Saapi
sille selittää asiansa. Eikä se pahastu siitäkään, jos taitavasti
mainitset, että sinut on laitettu siinä toivossa matkalle, että
tulisit terveeksi, ja että jos tohtori antaisi oikein kunnollisen
'rohtosatsin'. Ei siitä tule kunta sen köyhemmäksi. Ja ehkäpä tohtori
sinut tunteekin."
"Tuntee se", sanoi Kusto. "Olenhan minä käynyt joskus kysymässä
työtä."
"Kaikessa tapauksessa tohtori koettaa parastaan", vakuutti kylänmies.
"Mutta ei se pahentaisi asiata, jos somisteleisit jonkun verran
ulkomuotoasi. Partasi törröttää aivan pahimmoillaan ja tukkakin on
liika pitkänä."
Näin paljoon puuhaan ei Kusto taipunut.
"Lyhenteleepä heitä sitten, jos paranee", tuumaili vaan.
Sen verran hän kumminkin sirosteli, että pesi silmänsä ja kampasi
pitkän tukkansa.
* * * * *
Hyvillä toiveilla lähti Kusto astumaan, kunnan lääkelippu taskussaan.
Alkuhankkeet olivat onnistuneet hyvin. Hän tunsi voimainsakin
vahvistuvan, vaikka oli lähteissään peljännyt uupuvansa tielle. --
Ihmeellinen voima näillä kunnan rohdoilla taitaa ollakin, ajatteli
Kusto kävellessään. Jos vain saisi sen toisen nimen yhtä vähällä
vaivalla ja sitten tuon kunnan "rohtosatsin", niin ehkäpä minusta
vielä mies tulisi...
Samana päivänä hän joutui vaivaishoitohallituksen esimiehen kotiin
eikä tämäkään kohdellut tylysti. Nurisematta kirjoitti nimensä ja sen
tehtyä kysäsi:
"Onko Kustolla ollut ruokaa?"
Kustossa heräsi toivo raha-avusta ja hän selitteli:
"Onhan nuo hyvät ihmiset antaneet sen verran kuin on ollut syöjääkin,
mutta tästä puoleen saattaa tulla tiukempi, niin että hyvän tekisi,
jos saisi parisen markkaa ruokaan."
Esimies naurahti.
"Tulisikohan nuo käytetyksi ruokaan. Eivätköhän vaan menisi olusiin."
Kusto ei ryhtynyt väittelemään, tuumaili vaan:
"Jospa päätettäisiin olla ostamatta olusia näillä rahoilla."
"Eivät ne niin pikaiset päätökset tahdo pitää paikkaansa", epäili
esimies. "Eikä rahan antaminen olekaan minun vallassani. Mutta voisin
minä luvata hoitolaan, jos on kova puute."
"Koetanmahan vielä kiertää sitä taloa", sanoi Kusto ja aikoi lähteä
pitemmittä puheitta astumaan.
Esimies huomasi hoitolatarjouksensa pahoittaneen Kuston mielialaa
ja kehoitti odottelemaan illallista ja olemaan talossa yötä.
Alakuloisuus vaivasi sittenkin koko yöseudun. Hän koetti syödä
kovasti, että voimistuisi. Eikä se taitanut aivan hukkaan mennäkään.
Aamusella nousi jalka jonkun verran keveämmin kuin edellisenä
päivänä. Saattoi siihen vaikuttaa sekin, että nyt oli varma tieto
"rohtosatsin" saamisesta ja sieltä kautta hyvä toivo päästä taaskin
omalla rahalla ostamaan olusia.