Salainen määritys julkista oikeutta koskevissa asiakirjoissa on
objektiivisesti katsoen, s.o. sisällyksensä puolesta ristiriitaisuus.
Mutta subjektiivisesti arvosteltuna, sen henkilön laatuun nähden,
joka sen määrittelee, voinee siihen kaiketi sisältyä salaisuuskin
sikäli, että hän pitää omalle arvolleen arveluttavana ilmaista
itseään julkisesti sen tekijäksi.
Ainoa tämänluontoinen määritys sisältyy seuraavaan lauselmaan:
_Sotaan varustautuneiden valtioiden on otettava harkitaksensa yleisen
rauhan mahdollisuuden ehtoja koskevat filosofien perusohjeet_.
Mutta nytpä näyttää valtion lainsäätäjäarvoa alentavalta --
valtiollehan luonnollisesti on tunnustettava suurin viisaus -- ottaa
_alamaisiltaan_ (filosofeilta) oppiakseen niitä periaatteita, jotka
koskevat sen suhtautumista toisiin valtioihin; mutta kumminkin
se on varsin suositeltavaa. Näin ollen ajattelemme valtion
_hiljaisuudessa_ (siis tekemällä siitä salaisuuden) _kehottavan_
filosofeja sanomaan ajatuksensa, mikä merkitsee, että valtio _antaa_
heidän _puhua_ vapaasti ja julkisesti sodankäynnin ja rauhanteon
yleisistä perusohjeista (sillä senhän he tekevät jo itsestäänkin,
kun sitä vain ei heiltä kielletä): sopiessansa tästä seikasta
toistensa kanssa eivät valtiot tarkoitusta varten tarvitse mitään
erikoista keskinäistä välipuhettakaan, vaan se sisältyy jo yleisen
(siveellis-lakiasäätävän) ihmisjärjen velvoitukseen. -- Tällä ei
kuitenkaan tarkoiteta, että valtion olisi annettava etusija filosofin
periaatteille lakimiehen (valtiovallan edustajan) lausuntojen edellä,
vaan ainoastaan, että häntä _kuultaisiin_. Lakimies, joka on ottanut
tunnuskuvakseen oikeuden _vaa'an_ ja sen ohella myös vanhurskauden
_miekan_, ei tavallisesti käytä viimeksimainittua, kuten ehkä
luulisi, yksistään suojatakseen edellistä kaikilta vierailta
vaikutuksilta, vaan saattaa heittää miekankin jompaankumpaan
vaakakuppiin, jollei se muuten ota painuakseen (_vae victis_).
Sitäpaitsi on juristilla, joka ei ole samalla (siveellisyydenkin
kannalta) filosofi, mitä suurin kiusaus -- koska se vain kuuluukin
hänen virkatehtäväänsä -- ainoastaan soveltaa olevia lakeja, mutta
ei tutkia, eivätkö itse nuo lait olisi parannuksen tarpeessa, ja
hän lukee tämän tieteenhaaransa arvoluokan, joka itse asiassa on
alempi, korkeampiin senvuoksi, että sen mukana seuraa valta (kuten
on molempien toistenkin laita). -- Filosofinen tieteenhaara on tämän
liittoutuneen mahdin alaisena ollen hyvin alhaisella asteella. Niinpä
esim. sanotaan filosofiasta, että se on teologian _palvelijatar_ (ja
samaa sanotaan toisistakin kahdesta). Ei kuitenkaan oikein eroteta,
"kantaako hän soihtua armollisen rouvan edellä vai laahustinta hänen
jäljessään".
Että kuninkaat rupeaisivat filosofoimaan tai filosofit kuninkaiksi,
ei ole luultavaa, mutta eipä liioin toivottavaakaan, sillä vallan
omistaminen turmelee välttämättömästi järjen vapaata arvostelukykyä.
Mutta että kuninkaat tai kuninkaalliset (tasa-arvoisuuslakien
mukaan itseänsä hallitsevat) kansat eivät anna filosofien luokan
hävitä tai mykistyä, vaan lausua julkisesti ajatuksensa, se on
molemmille välttämättömän tarpeellista, eikä siitä voi liioin
syntyä jälkipuheita, joilla tämä luokka tehtäisiin epäiltäväksi
_kiihotustyön_ harjoittamisesta, se kun on jo luonnostaan kykenemätön
joukkotoimintaan ja yhtymään klubeiksi.