(Broberg lähenee hattu kädessä.)
ROUVA AHLBOM. Hs, hs, hs!
ROUVA LINDEMAN. Hs, hs, hs!
ROUVA PENTTINEN. Tohtori Spruuper on hyvä ja istuu. Vanny, nosta tuoli!
BROBERG. Kiitoksia, ei minua varten, minun on jo lähteminen, pyydän vaan
sanoa jäähyväiset.
ROUVA PENTTINEN. Poisko nyt jo? Ei, herran tähden, ei millän muotoa.
Vastahan totikin tuotiin sisään. Tokko lienette vielä maistanutkaan.
BROBERG. Kiitoksia, minun täytyy tosiaankin mennä, on vielä töitäkin
tänä iltana.
ROUVA PENTTINEN. Mutta lupaattekos tulla uudestaan hyvin pian--vaikka
huomispäivän jo?
BROBERG. En osaa sanoa. Paljon kiitoksia! Hyvästi!
ROUVA PENTTINEN. Ilman teetä--sepä ikävää.
PENTTINEN. Poisko Ruuperi menee? Mitä hullua! Eihän tässä vielä ole
päästy kuvalleen alkamaankaan. No, no--ihanko se nyt tosissaan--?
(Penttinen ja rouva Penttinen seuraavat Brobergia etehiseen.)
ROUVA AHLBOM. Mitäs se tietää? Kun meni pois kesken kaikkea?
ROUVA LINDEMAN. Eikä luvannut tulla toiste. Huomasitteko, »en osaa
sanoa», hän vaan vastasi. Se oli yhtä kuin »en tule».
ROUVA RANK. Hän näki, mitä tarkoituksia näillä oli, ja vetääntyi pois.
ROUVA LINDEMAN (nauraen). Taisipa jäädä »Vanny» rukka vettä keittämään.
Ei päässytkään »tohtorinna Spruuperiksi». (Fanny, joka on kuullut
kaikki, lähtee pois oikeaan.)
ROUVA RANK. Herra jesta--hän varmaankin kuuli! No, nyt ei kiitetä!
ROUVA AHLBOM. Kaikkiakin! Kun emme häntä huomanneet ollenkaan. Seisoikin
siinä niin hiljaa ja äänettömänä--
ROUVA LINDEMAN. No, kan tänka! Kun kuuli, niin kuulkoon. Siitä minä
vähät. Uskallan sen sanoa heille vaikka vast'silmiä.
ROUVA RANK. Niin, tosi asiahan se on, ei siitä mihinkään pääse.
ROUVA LINDEMAN (syöden kahvileipiä, joita hänellä on suuri kasa
edessään). Mikä maku tässä sokerikaakussa on?
ROUVA AHLBOM (maistelee omasta kasastaan). Se ei ole kystä.
ROUVA RANK (samoin). Ei ole kystä ensinkään. Mutta on siinä vielä
muutenkin outo maku.
ROUVA LINDEMAN. Märännyt muna! Varmaan on taikinassa ollut märännyt
muna!
ROUVA AHLBOM. Ei ole tämä rinkelikään hyvää.
ROUVA RANK. Siitä puuttuu sokeri ja voi.
ROUVA LINDEMAN. Se on tehty pelkkään veteen. Uskotteko?
ROUVA PENTTINEN (tulee takaisin etehisestä). Mikä sille lienee tullut,
kun noin äkkiä läksi pois?
ROUVA LINDEMAN (nykii kyynärpäillään toisia). Olisikohan »Vanny» antanut
rukkaset?
ROUVA PENTTINEN. Sitähän minä juuri pelkään. Ei sen tytön ollenkaan ole
takeita. Jos sen hyvinkin pisti päähän (Fanny tulee sadenuttu päällä,
hattu päässä, laukku kädessä.)
ROUVA PENTTINEN. Mitä maailman päivinä? Mihinkä sinä olet menossa?
FANNY. Laivaan. Mamma, minä otan kuitenkin sen viran, jota Ilma kävi
tarjoamassa!
ROUVA PENTTINEN. Sen viran? Pöllismäellä? Ole hupattamatta. Kuulithan
sinä jo, ettei sinua sinne lasketa.
FANNY. Minä en voi jäädä tänne, mamma, minun täytyy päästä pois.
ROUVA PENTTINEN. Herra siunaa, mikä sinulle on tullut? Sano!
FANNY. Ei mikään, mutta antakaa minun mennä, muuten teette minut
onnettomaksi.
ROUVAT (yhteen suuhun). Mitä? Mitä se on?
ROUVA PENTTINEN. Hän vältä väkisten tahtoo mennä kansakoulun opettajaksi
Pöllismäelle.
ROUVAT (yhteen suuhun). Pöllismäelle!
ROUVA PENTTINEN. Pois hyvästä kodistaan!
ROUVA LINDEMAN. Elä Fanny kulta! Johan sinä olet päästä vialla.
Pöllismäelle? Sinne sydänmaalle--jossa ei ole ainoatakaan sivistynyttä
ihmistä, ei kuin pöllöjä--
ROUVA AHLBOM. Semmoiseen kuivaan, yksitoikkoiseen elämään! Jää toki
ennemmin tänne, onhan kaupungin elämä vallan toista. Saat käydä
tanssista tanssiin, huvista huviin niin paljon kuin ikinä haluat.
ROUVA RANK. Ja olla oikeiden ihmisten seurassa.
ROUVA PENTTINEN. Siinä nyt kuulet, mitä muutkin sanovat.
FANNY. Ei se auta. Minua ei pidätä mikään maailmassa. Hyvästi, mamma!
Antakaa anteeksi! On niin vaikeata tehdä vasten teidän mieltänne.
(Melkein itkussa.) Mutta minä en voi muuten. En voi!
ROUVA PENTTINEN. Herra Jumala--hän aikoo tosiaan mennä! Penttinen,
käännypäs vähän tännekin päin. Näetkös, Fanny tekee lähtöä.
PENTTINEN (hiukan humalassa). Mi-mi-mi-mihinkä?
ROUVA PENTTINEN. No, sinne Pöllismäelle, josta äsken oli puhe.
FANNY. Hyvästi, pappa! Hyvästi! Minulla on kiire. Laiva kohta lähtee.
ROUVA PENTTINEN. Etkö sinä estä häntä, hyvä ihminen? Annatko hänen
lähteä noin vaan?
PENTTINEN. Ääh--ei hän sinne mene! Sinua vaan narraa.
ROUVA PENTTINEN. Mutta näethän sinä!
PENTTINEN. Ääh--tulee takaisin--viiden minutin päästä saat hänet
syliisi.
FANNY. En minä tule takaisin, pappa. Elkää odottako turhaan. Hyvästi!
(Menee.)
ROUVA PENTTINEN. Kas niin, nyt hän meni! Etkä sinä ole milläsikään? Voi,
hyvä Jumala!
PENTTINEN. Elä hätäile. Hän tulee takaisin aika hamppua.
ROUVA PENTTINEN. Ei tule, ei! Minä tiedän ettei hän tule, jos kerran
pääsee. (Juoksee vasemmalle, tempaa oven auki.) Riikka, Riikka,
Riikka--etkö sinä kuule, Jumalan luoma!
RIIKKA (tulee juosten). Hyvä isä siunoo, mikä teäällä on hätänä?
ROUVA PENTTINEN. Pian, pian! Juokse rannalle ja tuo Vanny takaisin. Elä
anna hänen mennä laivaan. Sano,--sano, että minä täällä pyörryin--että
pappa meni lääkäriä hakemaan.