ILMA. Tule pois, niin teet viisaasti. Kahdeksan sataa markkaa palkkaa,
vapaa asunto, lämmin, valo. Niittyä yhdelle lehmälle, peltoa
perunamaaksi. Ja kaunis paikka järven rannalla, maantien varrella.
FANNY. Asutko sinä likellä?
ILMA. Kolmen kilomeetterin päässä. Ei se ole matka eikä mikään. Voisimme
olla yksissä joka päivä.
FANNY. Ja hyvinkö sinä olet siellä viihtynyt?
ILMA. Hyvin vallan. Ja tiedätkö vielä? Sinä, joka olet niin
ihanteellinen ja aina haaveilet tuommoista korkeata päämäärää,
kasvattamista ja sen semmoista--niin, sielläpä sinä vasta saisit
vaikutusalaa. Et usko kuinka kansa siellä on alkuperäisellä kannalla.
Oikein ne ihmiset ovat kuin viime vuosisadalta. Eivät tiedä maailman
menosta, ei niin mitään. Niitä kun sinä pääsisit sitten korottamaan--
FANNY. Se olisi kovasti hauskaa.
ILMA. Päätä että tulet!
FANNY. Pitääkö se päättää näin äkkiä?
ILMA. Pitää. Laiva lähtee kello kahdeksan ja siinä sinun pitää tulla,
jos mielit, yhtä matkaa minun kanssani.
FANNY. Hyvänen aika! Eihän siihen ole kuin kolme tuntia. Huomiseksi se
täytyisi jättää kaikessa tapauksessa.
ILMA. Ei huomiseksi. Minä lupasin tuoda sinut mukanani, niillä kun on
siellä niin armoton hätä. Arvaat sen, koulu jo kaksi viikkoa ollut
suljettuna--
FANNY. No, no. Minä mietin ja tuumaan vanhempieni kanssa.
ILMA. Mietit ja tuumaat! Mitä siinä on miettimistä, hyvä palkka, kaunis
paikka--entä sitten se korkea päämäärä. Vai ahaa, Fanny! Kun sinulla ei
vaan olisi joku salainen este?
FANNY. Ei--mitä sinä tarkoitat?
ILMA. Kuule--katsopa minua silmiin!
FANNY. Hupsu sinä olet.
ILMA. Jospa sinä olet pikiintynyt täällä johonkuhun?
FANNY. Oih, sinua!
ILMA. Sinä punastut? Kuule, kuule--! Eihän vaan se tohtori, josta
kirjoitit--mikä sen taas olikaan nimi?
FANNY. Jota en ole tavannutkaan sen koomin. Elä nyt joutavia.