ROUVA PENTTINEN. Ei--ei sinne päinkään!
RIIKKA. Tämä käyp' korkeassa hatussa ja hansikkaissa. Joko nyt arvaatta?
FANNY. Niitä on monta, jotka käyvät sylinterissä ja hansikkaissa.
RIIKKA. Muistattako kuka silloin kulki täältä ohit, kun te niin
punastuitte kerran?
FANNY (vähän säpsähtäen). Ooh--mitäs te nyt, Riikka--! Tänne ei tule
ketään, jonka tähden minä punastuisin.
ROUVA PENTTINEN. Vaikkako olisi tohtorismiehiä? Niin, jokos ällistyt?
Tohtori Spruuper tänne tulee.
FANNY. Tohtori Broberg? Narraatte!
ROUVA PENTTINEN. Enkä narraa, kah! Usko jos tahdot. Kohta sen näet.
RIIKKA. Teistä tehhään pian tohtorinna. Ajatelkoopas: tohtorinna! Ei
vähä mittään.
ROUVA PENTTINEN. Tohtorinna Spruuper! Se joltakin kuuluu, se. Voi, hyvä
isä, vieläkö häntä ihminen tuonkin ilopäivän näkisi!
FANNY. Kuinka hän tänne tulee? Kun on aivan outo. Mistä saitte sen
tietää?
ROUVA PENTTINEN. Mistäkö saimme tietää? Kun oli luvannut papalle eilen
illalla Wellmanissa.
FANNY. Ei suinkaan isä häntä kutsunut?
ROUVA PENTTINEN. Isä? Muista nyt kerrankin sanoa »pappa» eikä aina
»isä». Niin kutsunutko? Totta kait hän kutsui. Kutsututhan ne ovat
muutkin.
FANNY. Minkätähden? Voi, minkätähden?
ROUVA PENTTINEN. Ja sitä sinä kysyt? Käsketäänhän niitä vieraita
muuannekin, mikseikä sitten meille.
FANNY. Kun hän ei ole isän--kun hän ei ole papan kanssa tuttukaan.
ROUVA PENTTINEN. Miks'ei ole tuttu? Illalla kun juuri olivat yksissä
patruun Wellmanin luona.
FANNY. Niin, vaan sitäpä ennen eivät ole nähneetkään toisiaan.
ROUVA PENTTINEN. Entä sitten? Mitä se tekee?
FANNY. Eikä hän ole milloinkaan meillä käynyt. Itsestään hänen olisi
pitänyt tulla ensi kerran.
ROUVA PENTTINEN. Itsestään pitänyt tulla ensi kerran?! Ole vaiti. Kuka
on sanonut, että hän olisi tullut itsestään? Kyllä olisimme saaneet
odottaa.
FANNY. Olisi antanut olla tulematta sitten. Mitää hän nyt ajattelee
tästä! Voi sentään!
ROUVA PENTTINEN. Niin? Etköhän rupea itkemään kuin hyvästäkin asiasta.
Siinä sen näet, Riikka,--mitä minä jo sanoin! Eihän tämä taaskaan ole
hänelle mieleen. Kumma tyttö. Ei ymmärrä omaa etuaan.
RIIKKA. Hupsuhan työ ootta, Vanny neiti. Pappanno teille kosioita hommoo
ja työ siitä vaan pahottelette. Kiitteehän teijän tok' pitäisi.
FANNY. Mitä hän oli vastannut? Tiedättekö, äiti?
ROUVA PENTTINEN. Äiti ja äiti! Aina vaan äiti. Etkö sinä milloinkaan opi
sanomaan pappa ja mamma? Ihme ja kumma! Paremmissa ihmisissä ei kukaan
sano äidiksi, mutta sinä siitä tavasta et pääse, vaikka olet kauppiaan
tytär. Niin juuri: oikean kauppiaan tytär, etkä minkään hampuusin.
Käynyt lisäksi koulut, vihon viimeisetkin ja lukenut ranskat,
saksat--niin pitäishän tuota nyt kielen kääntyä sen verran, että saisi
sanotuksi pappa ja mamma. Jos silloin ennen--kun oltiin köyhiä
vielä--mutta nyt! Kauppias Penttisen tytär ja sanoo: isä, äiti! Hyvät
ihmiset, johan sille harakatkin nauravat.--Niin mitäkö hän vastasi?
Kiittänyt oli vaan ja pokkuroinut ja ollut niin aarttia, että pois
tieltä.
RIIKKA. Sommoo nähä, mitenkä hän sitten illalla teille pokkailoo. Herra
jesta, jos vielä tänä kevännä soataisiin kihlajaiset ja heäät! Voi,
ihmettä!