Uutinen O'Reillyn paluusta herätti suunnatonta huomiota ja hänen
kertomuksensa Rosan pelastuksesta keskeytettiin tuhkatiheään.
Keskeytykset kävivät lopulta niin häiritseviksi, että Norine, peläten
hoidokkinsa rasittuvan liiaksi, karkoitti O'Reillyn vieraat ja vei
tämän ja Branchin omaan majaansa jättäen sisarukset kahdenkesken.
Norinen majassa O'Reilly sitten lopetti tärkeimpien tapahtumien ja
seikkailujensa selostuksen. Hän oli nääntymäisillään väsymyksestä,
mutta hänen molemmat ystävänsä eivät välittäneet siitä rahtuakaan;
he olivat aivan hassuja ilosta hänen paluunsa johdosta ja kohtelivat
häntä kuin kuolleista noussutta, niin että hänen täytyi kertoa kaikki
alusta loppuun saakka. Hän kertoi vaarallisesta matkastaan länteen,
tulosta Matanzaan ja siellä näkemästään sanomattomasta kurjuudesta,
ja kun hän kuvaili, miten hän oli vihdoinkin löytänyt Rosan, olivat
kuulijain silmät kyynelissä. Kertomusta paosta he kuuntelivat melkein
hengittämättä.
"Pakomme kävi oikeastaan naurettavan helposti", sanoi hän, "sillä
meillä oli aina hyvä onni, oikea irlantilainen onni. Olen varma,
että kapteeni Morin epäili Rosan olevan tytön, mutta hän oli aivan
hurmaantunut Jacketiin ja oli kärsivällinen hänen tähtensä. Tuota
poikaa saamme kiittää kaikesta, hän on kerrassaan ihmeellinen.
Lahjoin Morinin rahalla, mutta raha ei vaikuttanut sitä, että hän toi
meidät Turiguanoon saakka, vaan Jacket. Hän vei meidät maihin yöllä
Moron trochan tällä puolella, ja sen jälkeen olemme tarponeet soissa
kainaloita myöten, tunkeutuneet viidakkojen läpi ja pureskelleet
puunkuorta -- ja nyt olemme täällä." Johnnie huokasi syvään
helpotuksesta.
"Mistä sinä sait rahaa vuokrataksesi kuunareita ja lahjoaksesi
kapteeneita?" kysyi Branch: "Silloin kun tunsin sinut, olit aivan
'pankki'."