Eubulos. Hyllos.
EUBULOS.
Luo lapiolla vielä, poika. Syvemmäks
On hauta tehtävä, niin syväks että se
Kuin tuonen yö sen kätkee mitä saanut on.
HYLLOS.
Tää kenen rakkaan luille, isä, kaivetaan?
On rakkahasi täällä pian luetut,
Ja nekin harvat, vielähän ne elävät.
EUBULOS.
Ne elää, laps, jos elää se ku henkii vaan.
HYLLOS.
Ken epäileepi henkiväisen elävän?
EUBULOS.
Kun poistetaan mit' elossa on rakkainta
Ja rakkaudelle jää kaihon tyhjyys vaan,
Kun olennoss' on yö ja päivä sydämmen
On laskenut ja aamun toivo hukkunut.
Ei silloin eletä, jos kohta hengitään.
HYLLOS.
Noin paljastettu kenen sydän olla voi?
EUBULOS.
Se on sun isäs, onnettomaks syntyneen.
HYLLOS.
Sun? Eikö sua omaisesi rakasta?
EUBULOS.
Kuin kuori simpukan, jost' ompi matanut
Jo henki, tyhjä olen, ihmisraunio.
HYLLOS.
En voi sun kummaa puhettasi ymmärtää.
Äl' aatteitasi kääri tummiin kuvihin;
Mik' on näin kovin sydämmeesi koskenut
Ett' ompi, vaikka elät, halu elämän,
Sen toivo tuiki sammunut?
EUBULOS.
Mik' eloni
Ja vanhuuteni toivo oli ainoa?
Mik' oli päivän työssä ajatukseni,
Yön helmoissa mun maatessani uneni?
Sit' etkö muista, etkö kuullut?
HYLLOS.
Oli se
Ett' Aiaan suku täällä vielä kukoistais,
Ja kuninkaana vallitseis Eurysakes.
EUBULOS.
Se toivo sammui, kuollut on Eurysakes.
HYLLOS.
Hän milloin, miten kuoli? Hänet surmasi
Apollon nuoliko, vai käsi ihmisen?
EUBULOS.
Voi, kuollut on hän. Sen vaan tiedän. Kuninkaan
Nyt äsken tulleet lähetit sen kertoivat.
HYLLOS.
Siis nöyrry alle tahdon suurten jumalten;
Tee hälle hauta, kutsu lepoon haamunsa
Jos hautaamaton ois hän maassa vieraassa.
Et enää muuten taida häntä palvella.
EUBULOS.
Noin kylmä olet, järkevä, ja kuitenkin
Noin nuori vielä. Lämpimillä huulillas
Jokainen sana on kuin järven jää, kuin ois
Se harmaapäisen suussa ammoin jäätynyt.
Voi nuorukaisen osaa, joka niinkuin sä
On nykyisehen Salaminiin syntynyt.
Oi talvitaimi raukat synnyinmaassanne!
Ei leuto kesäns' ole teille loistanut,
Se katos Aiaan kanssa, eikä palaja.
Te tänne synnyitte, mut ette kukkimaan,
Vaan tutaksenne väkivallan myrskyjä,
Petoksen pimeyttä, vihan kylmyyttä.
Mi jumaloille, ihmisille armaint' on:
Ilo ja rauha, hurskaus ja vapaus
Ja tahto yhteinen; et niitä ole sä
Eik' ikäkumppalisi täällä nauttineet,
Me vanhat vaan.
HYLLOS.
Sun sanas ovat outoja,
Sä hourit, isä.
EUBULOS.
Hourin! En, mä näytän vaan
Syys-perhoselle synkän syksyn, sanoen:
Myös täällä kesä kukoisti.
HYLLOS.
Nyt onko jo
Tää hauta kyliin syvä?
EUBULOS,
Kyllin kätkemään
Tään Salaminin muinaisloisteen jäännöksen.
HYLLOS.
Nyt saanen mennä tiedustamaan onkohan
Tekmessa vieraan herättänyt kuolosta?
EUBULOS.
Et vielä. Köyhä hauta, kas, nyt rikastuu.
HYLLOS.
Oi isä, Aiaan pojalle jos teetit sen,
On tyhjä haamu oleva sen rikkaus.
EUBULOS.
Näät, Hyllos, kallion tuon jyrkän, korkean,
Jok' ompi mustiin kappaleihin haljennut.
Nyt lapiosi heitä, sieppaa kirveesi.
Tuon louhen reunalla näät pensaan tuuhean.
Se pois on raivattava.
HYLLOS.
Miksi, isäni?
Ja mitä varten ai'ot sitä hävittää?
Se lapsuudestani on saanut höystyä.
EUBULOS.
En salli muiden eteheni ennättää.
Mut joudu ettei kenkään työtäs keksisi.
(Hyllos menee.)