Rouva Prostakoff, Starodum, Pravdin, Milon, Sofia,
Mitrofan ja Jeremejevna.
STARODUM (Pravdinille, pitäen Sofiaa ja Milonia kädestä). No, hyvä
ystäväni, me siis lähdemme. Saat siis toivottaa meille...
PRAVDIN. ... kaikkea onnea, jota kunnon ihmiset ansaitsevat.
RVA PROSTAKOFF (syösten syleilemään poikaansa). Sinä yksin olet minulle
jäänyt, rakas Mitrofan kulta!
MITROFAN. Pysy erossa, äiti! Kylläpä sinä tartutkin kiinni...
RVA PROSTAKOFF. Sinäkin -- sinäkin hylkäät minut! Voi sinua
kiittämätöntä! (Pyörtyy.)
SOFIA (rientäen rva Prostakoffin avuksi). Voi, voi -- nyt hän pyörtyi!
STARODUM. (Sofialle). Auta häntä, auta! (Sofia ja Jeremejevna
auttavat.)
PRAVDIN (Mitrofanille). Kelvoton poika! Sinä vielä tahdot viedä
äidiltäsi hengen! Juuri hänen rakkautensa sinuun onkin suurimpana
syynä kaikkeen tähän onnettomuuteen!
MITROFAN. Kyllä kai -- se on vaan noin olevinaan...
PRAVDIN. Suus kiinni, julmuri!
STARODUM (Jeremejevnalle). Kuinka on hänen laitansa?
JEREMEJEVNA (katsoen tarkasti rva Prostakoffin kasvoihin ja lyöden
kätensä yhteen). Jo herää -- jo herää!
PRAVDIN (Mitrofanille). Sinun kanssasi osaan kyllä menetellä tarpeen
mukaan. Saat marssia työhön...
MITROFAN (kättään heilauttaen). Minusta on samantekevä, minne
käsketään.
RVA PROSTAKOFF (toinnuttuaan, epätoivoisesti). Hukassa olen, ihan
hukassa! Poissa on minulta valta! Minne minä nyt kehtaan mennä? Ei
minulla enää ole poikaakaan!
STARODUM (viitaten rva Prostakoffiin). Siinä on ilkeyden huono loppu!
(Esirippu laskee.)