Samat ja Vralman.
VRALMAN. Ai, ai, ai, ai! Nyt mine neke! Tappaa tahto lapse! Hyve
froua, seeste sine oma lapsi, kun yhdekse kuu kantann ole -- anta neme
hunsvoti menne! Henest tule bulvan, jos hent nein vaivata! Idiot tule
-- pian on idiot!
RVA PROSTAKOFF. Totta puhut, Adam Adamovitsh. Mitrofan kulta, jos
lukeminen on siruille niin vaarallista, niin jätä sikseen.
MITROFAN. Minusta olisi jo ennemminkin saanut jättää.
KUTJEIKIN (sulkee katkismuksen). Aamen ja Jumalan kiitos!
VRALMAN. Hyve froua! Kumpi sine tahto: poika, kuin teme, ja terve, vai
oikke viisas poika, oikke Aristoteles, mut koolema keelis?
RVA PROSTAKOFF. Voi, kuinka vaarallista se on, Adam Adamovitsh!
Eilenkin hän söi niin varomattomasti illallista!
VRALMAN. Siine nyt neke -- maha liika teys, se on paha; mut jos pee on
liika teys, viele enempi paha -- ei pee on niin vahva kuin maha.
RVA PROSTAKOFF. Kyllä olet oikeassa, Adam Adamovitsh. Mutta mikäs
tässä auttaa? Joll'ei lapsi mitään opi, kuinka hän voi koskaan mennä
Pietariin: sanovat siellä pöllöksi. Kaiken maailman viisaita on nykyään
niin paljon -- niitä minä pelkään.
VRALMAN. Mite sine pelkee, hyve froua: Viisas mees ei koskaan key henen
kimppu, ei koskaan rupe riitele henen kanssa; ja hen ei saa koskaa rupe
riitele viisai meeste kanssa, ja niin hen tule hyvin toime.
RVA PROSTAKOFF. Kas noin sinun pitää elää maailmassa toisten kanssa,
Mitrofan!
MITROFAN. En minä itsekään välitä viisaista enkä oppineista. Parempi on
olla sellaisten kanssa, kuin itsekin olen.
VRALMAN. Oma seura kaikke paras seura!
RVA PROSTAKOFF. Mutta kuulkaas, Adam Adamovitsh, keitä kaikkia hänen
sopii valita seurapiiriinsä?
VRALMAN. Ele sure, hyve froua, ele sure! Sellasi, kun sinu rakas poika,
sellasi on maailmas miljoni, monta miljoni! Kyllä hen voi löyte itselle
paljo seura!
RVA PROSTAKOFF. Kyllä niin, kyllä niin. Vaikka hän onkin oma poikani,
niin voin sanoa, ett'ei hän mikään tuhma ole.
VRALMAN. Ja vielä enempi viisas olis, jos ei hent olis pantu niin paljo
oppi. Veneje keele grammatik! Aritmetik! Ah, minun Jumala! Kuinka henes
veel pysy henki ruumiis! Ikeenkun Veneje aatelismees ei voi maailmas
avanseerat ilma veneje grammatik!
KUTJEIKIN (syrjään). Jospa halpaus löisi kielesi!
VRALMAN. Ikeenkun ennen aritmetik kaikki ihmise olis miljoni pöllö!
TSIFIRKIN (syrjään). Kyllä minä sun kelmin vielä rynkytän, kun joudut
kynsiini!
VRALMAN. Hene täyty tiet', kuinka pite ele maailmas. Mine osa koko
maailma ulko, mine ole itse paljo liikkunu maailmas.
RVA PROSTAKOFF. Niin, niin, Adam Adamovitsh, kyllähän sinä tunnet
suuren maailman tavat. Kai sinä jo yksin Pietarissakin olet nähnyt
kaikenlaista?
VRALMAN. Oikke paljo, hyve froua, oikke paljo. Mine aina katseli hyvi
mielelle publik. Sattu monta kerta, kun suuri juhlapeive aika ajetti
vaunul Katrinenhofi herrasveki tykö -- mine aina niit katseli. Sillo
mine monta kerta en yhtä minuti astu ales pukilt.
RVA PROSTAKOFF. Miltä pukilta?
VRALMAN (syrjään). Ai, ai! Mite mine nyt puhu! (Ääneen). Kylle sine,
hyve froua, ymmärtä, kaikke paras on katsele siel ylheel, ja site varte
mine aina istu tuttu vaunu -- mine katsele suuri maailma seelt korkeelt
kuskpukilt.
RVA PROSTAKOFF. Tietysti, sieltähän paremmin näkee.
Viisas mies aina tietää, minne pitää kiivetä.
VRALMAN. Sinu rakas poika saatta myös jollakin tapa kiipe katsele
ihmise ja neytte oma itse. Oikke uljas poika! (Mitrofan, seisoen
paikallaan, kääntyy ympäri). Oikke hyve poika! Ei pysy paikal -- kuin
villi hevone ilma suitti! Marsh! (Mitrofan juoksee pois).
RVA PROSTAKOFF (nauraa mielissään). Lapsi on vielä, vaikka, jo
sulhanen. Täytyy kuitenkin mennä hänen jälkeensä, jott'ei hän
vallattomuudessaan jollakin tapaa suututtaisi meidän rakasta
vierastamme.
VRALMAN. Mene, mene, hyve froua! Sinu silme aina tarvita hene peres.