Ludvig Holberg syntyi 3 pnä jouluk. 1684 Bergenissä, silloisen Norjan
vilkasliikkeisimmässä meri- ja kauppakaupungissa. Hän polveutuu
luultavasti talonpoikaissuvusta Trondhjemin tienoilta. Mutta hänen
isänsä oli mennyt sotilasuralle ja kohonnut everstiluutnantiksi saakka.
Holberg jäi jo nuorena orvoksi vanhemmistaan, sukulaistensa
hoidettavaksi. Hän kävi kuusi vuotta Bergenin latinakoulua ja läksi v.
1702 Kööpenhaminaan aikeissa suorittaa ylioppilastutkinnon. Pian hän
kuitenkin palasi takaisin kotimaahan, koska hänellä ei ollut varoja
jatkaa opintojaan. Oltuaan vuoden kotiopettajana eräässä pappilassa hän
lähtee uudelleen Kööpenhaminaan ja suorittaa siellä jumaluusopillisen
virkatutkinnon 1704. Taaskin hän saa kotiopettajan toimen Bergenissä,
mutta ei viihdy siinä kauan. Matkustamis-into on herännyt hänessä. Hän
haluaa päästä läheltä tutustumaan siihen suureen maailmaan, jonka
edustajia hän oli lapsuudestaan saanut nähdä kotikaupunkinsa satamassa.
Pieni rahasumma taskussa hän suuntaa kulkunsa Hollantiin, kävelee jalan
Amsterdamista Aacheniin ja sieltä takaisin. Sairaus ja rahanpuute
ajaa hänet jälleen Norjaan, mutta pian hän on uudelleen matkoilla
(vv. 1706-1708 ja 1714-1716). Hän kiertelee nyt laajalta ympäri
Europpaa (maamatkat enimmäkseen jalkaisin) Pariisista Roomaan ja
Roomasta takaisin Amsterdamiin, elää kaksi vuotta Oxfordissa, vuoden
Pariisissa, makaa kuoleman sairaana Genuassa, on melkein aina
kuumeessa, taistelee sairautta ja köyhyyttä vastaan, oppii tuntemaan
eri kansoja ja eri säätyjä, ranskalaisia pappeja ja englantilaisia
ylioppilaita, hollantilaisia merimiehiä ja espanjalaisia munkkeja,
saksalaisia oppineita ja italialaisia näyttelijöitä. Matkavuodet ovat
hänen oppivuosiansa. Ne vakaannuttavat hänestä miehen, vapauttavat
kotoisista ennakkoluuloista. Kaikkialla hän on innokas huomioidentekijä
ja tietojenkerääjä, ja hän saavuttaa laajan yleiseuroppalaisen
sivistyksen. Hänestä tulee pohjoismaisen kirjallisuuden tietorikkain ja
monipuolisin kirjailija aikanansa.
Matkoilta palattuaan asettui Holberg pysyväisesti Kööpenhaminaan. Hän
alottaa kirjailijatoimensa historioitsijana; hänen ensimäisen teoksensa
nimi on "Introduction til de Europaeiske Rigers Historie" (Johdatus
Europan valtioiden historiaan) v. 1711. Se ja muut tieteelliset
julkaisut hankkivat hänelle professorin arvonimen v. 1714, mutta vasta
1717 hän pääsee palkkaa nauttivaksi yliopiston opettajaksi. Hänen
opetusaineenaan on metafysiikka, jota hän sydämestään inhoaa; myöhemmin
vanhat kielet ja historia.
Vuonna 1719 julkaisee Holberg ensimäisen kaunokirjallisen tuotteensa,
satiiris-koomillisen runoelman, nimeltä _Peder Paars_. Siinä hän
ivailee tanskalaisten turhamaisuutta, itsekkäisyyttä, tyhmyyttä y.m.
heikkouksia, jotka ovat seurauksena maan pienuudesta ja henkisten
näköalain ahtaudesta. Runoelman nerokkaissa kuvauksissa piilee jo
pieninä ituina aihe useimpiin Holbergin komedioihin ja vilahtelee
ohimennen moni niistä henkilöistä, joiden luonnekuvat hän on myöhemmin
perinpohjaisemmin piirtänyt. "Peder Paars" on runsaan ja nopean
draamatuotannon edelläkävijä. Kun tanskalainen teatteri ("Den danske
Skueplads") avataan v. 1722, alkavat Holbergin kuuluisimmat
huvinäytelmät syntyä hämmästyttävällä vauhdilla toinen toisensa
perästä, vähintään 7 komediaa vuodessa. Vuoteen 1727 päästyä, jolloin
teatteri suljetaan, tavoittelee niiden lukumäärä jo kolmeakymmentä.
Tämmöinen tuotteliaisuus on ainoa laatuansa pohjoismaiden
kirjallisuudessa ja sitä omituisempi, kun se on lähtöisin 37-40 vuotta
vanhan yliopistonprofessorin kynästä. Tuo hiljainen ja yksinäinen,
lempeästi hymyilevä oppinut on laskenut sillä perustuksen
tanskalaiselle teatterille ja jättänyt syvät merkit skandinaaviseen
kultuurielämään.
Henkiseltä rakenteeltaan on Holberg romaanista heimoa, selkeän
ja valistuneen järjen mies. Hän kuuluu n.s. klassilliseen
kirjallisuussuuntaan, ja hänen taiteensa suuri esikuva on lähinnä
Molière ja ranskalainen komedia, mutta sen juuret ulottuvat
italialaiseen naamionäytelmään ja aina roomalaiseen Plautukseen asti.
Hän rakentaa kappaleensa varman, säännöllisen suunnitelman mukaan.
Juoni kehitellään selvästi ja johdonmukaisesti, aivankuin matemaattinen
todistelu, ja lopussa esitetään tulos moraliseeraavan oppilauseen
muodossa. Henkilöiden kuvauksessa pannaan pääpaino suurille
yleispiirteille; kaikki yksilöllinen, personallinen jätetään pois.
Tästä suoraviivaisuudesta johtuu luonteiden selvyys ja täsmällisyys,
mutta samalla myös jonkunlainen kaavamaisuus ja yksipuolisuus. Katsoja
ei näe henkilöä kaikilta tahoilta, vaan ainoastaan jonkun ominaisuuden,
joka on vahvennettu kaikki-määrääväksi. Niinpä esim. Holbergin lukuisat
lääkärit, asianajajat ja palvelijatyypit sekä monet naisluonteista ovat
kaikki sovinnaisia aivokaavailuja, ikäänkuin samaan muottiin valettuja.
Mutta parhaissa kappaleissaan, kuten _Erasmus Montanuksessa_ ja
varsinkin _Jeppe Niilonpojassa_ (sen tanskalainen nimi on "Jeppe paa
Bjerget"), hän rikkoo klassillisen luonteenkuvauksen ahtaat puitteet ja
luo henkilön niin todenmukaisen ja vivahdusrikkaan kuin vaan
germaanisen renessanssirunoilija Shakespearen (tai Suomessa Aleksis
Kiven) rehevä mielikuvitus on pystynyt luomaan.
"Ajatelkaa Jeppeä!" -- lausuu Georg Brandes tutkimuksessaan Ludvig
Holbergista -- "Kaiken sen mitä haluamme tietää, kun tahdomme oppia
tuntemaan jonkun ihmisen, ja paljon enemmän kuin tavallisesti tiedämme
ihmisistä, jotka muuten todellisuudessa tunnemme tai tapaamme
näyttämöllä, saamme tietää Jepestä. Kaikkiin kysymyksiin saamme
vastauksen. Millainen ihminen hän on, ja miten hän on tullut siksi,
mikä hän on? Millainen on hänen mielenlaatunsa, mitä paheita ja mitä
hyveitä hänessä on? Kuinka pitkälle hänen tahtonsa voima ulottuu, onko
hänellä ymmärrystä ja millainen ymmärrys? Mikä on hänen väkevin
intohimonsa? Mihin huvituksiin hän on taipuvainen ja mikä on hänen
ihanteensa onnesta? Mikä on hänen turhamaisuutensa tai hänen heikko
puolensa, missä narrimaisuus ja tyhmyys pistää hänessä näkyviin? Missä
kohdissa hän on ahdasmielinen ja mitkä ovat hänen ennakkoluulonsa? Mitä
hän on oppinut, lukenut ja elämässään kokenut? Mikä on se luja ydin
hänessä, joka pysyy semmoisenaan kaikissa vaiheissa, ja mitkä hänen
ominaisuuksistaan ovat yksinkertaisia tuloksia niistä olosuhteista,
joissa hän elää, ja niiden mukana muuttuvia? Mikä on hänen uskontonsa,
ja mikä hänen filosofiansa, s.o. millainen käsitys hänellä on elämästä
ja kuolemasta, jumalasta ja maailmasta, toisesta elämästä, ja mitä
vaikutelmia hän on saanut niiden ihmisten vaelluksesta, joiden kanssa
hän on joutunut tekemisiin? Kuinka hän elää, ja millä mielellä hän
soisi kuolevansa? Kaikkiin näihin kysymyksiin antaa kappale vastauksen,
ja jokainen näistä vastauksista on niin kiinteässä yhteydessä toisten
kanssa, että se voidaan johtaa niistä. Siinä on siis Jeppe, joka
huvittaa lapsia ja palvelusväkeä, mutta sitäpaitsi toinen Jeppe, joka
kiinnittää sieluntutkijan, valtiomiehen, kansanystävän, upseerin,
historioitsijan ja lääkärin mieltä."
Holbergin muista komedioista mainittakoon _Ulysses von Ithacia_, jossa
hän ivaillen mukailee saksalaisten huvinäytelmien luonnottomuuksia ja
laskee mitä hilpeintä leikkiä maailman nurinkurisuuksista, ja _Erasmus
Montanus_, jossa kuvataan paikoillaan pysyvän vanhoillisuuden ja
edistysintoisen nuorekkuuden yhteentörmäystä. Taiteelliselta arvoltaan
vähäpätöisempiä ovat _Valtioviisas kannunvalaja_ (Den politiske
Kandestøber), _Arapialainen pulveri_ (Den Arabiske Pulver), _Talonpoika
satimessa_ (Den pantsatte Bondedreng), jotka ovat suomeksi käännetyt.
Kaikissa Holbergin kappaleissa tuntuu moraliseeraava pohja-ajatus.
Kirjailija on tahtonut huvittaa, mutta samalla myös opettaa ja
kasvattaa kansaa, kasvattaa sitä ajattelemaan, käyttämään järkeänsä.
Kuvaamalla oman aikansa tyhmyyksiä ja heikkouksia, luuloja ja
ennakkoluuloja naurettavassa valossa hän on tahtonut puhdistaa ilmaa
taikauskon sumuista ja raivata edistyksen tieltä esteet pois. Hän on
tahtonut valistaa ympäristöänsä, parantaa heimoa, kurittaa tyhmien
laumaa, kasvattaa lasten parvea, niin että tyhmät häpeisivät ja
lapsista kasvaisi ajattelevia miehiä ja naisia. Holberg on
pohjoismaisten kirjailijain joukossa aikansa suurin kansan kasvattaja
ja kurittaja.
Kun "tanskalainen teatteri" oli pappien yllytyksistä suljettu ja
Kristian VI:nnen pietistinen taantumus alkaa, vetäytyy Holberg takaisin
tieteelliseen työhönsä ja julkaisee sarjan huomattavia teoksia,
"Tanskan ja Norjan kuvaus" (Dannemarks og Norges Beskrivelse), "Tanskan
valtakunnan historia" (Danmarks Riges Historie) j.n.e. Kirjassaan
"Breve til en fornem Mand" hän kertoo omasta elämästään. Hänen
kaunokirjallisista tuotteistaan tältä ajalta ansaitsee mainitsemista
ainoastaan satiiris-filosofinen romaani _Niels Klim_ (suom. "Niilo
Klimin maanalainen matka"), joka on kirjoitettu latinaksi, koska sen
vapaat ajatukset olisivat olleet "vaarallisia" kansan kielellä.
Ne muutamat komediat, jotka Holberg kirjoittaa vuoden 1747 jälkeen,
jolloin teatteri taas avattiin, eivät ole hänen parhaitansa. Vanhuus ja
20 vuotta kestänyt ero teatterista oli lamauttanut hänen
runoilijavoimiansa.
Holberg eleli yksinäisenä, naimattomana miehenä, hankki melkoisen
omaisuuden, jonka hän kiinnitti maatiluksiin. Nämät hän lahjoitti Sorön
akatemialle, josta hyvästä hänet sitten korotettiin aatelissäätyyn. Hän
kuoli 28 p. tammik. 1754 ja haudattiin ilman minkäänlaisia
juhlallisuuksia Sorön multaan.
Aikalaiset olivat unohtaneet hänet. Vasta myöhäinen jälkimaailma on
oppinut vähitellen tuntemaan hänen perustavan merkityksensä Tanskan
kirjallisuudessa, varsinkin draaman alalla, ja kohottanut hänet
pohjoismaisten kirjailijain joukossa sille kunniapaikalle, joka hänelle
oikeuden mukaan kuuluu.