Pesita oli lyhyt, vanttera mies, jolla oli pitkät, mustat viikset.
Hänen vaatetuksenansa oli hänen omien kuvitelmiensa mukainen
kenraalinpuku, jonka kokoonpanoon onnen oikulliset vaihtelut
vaikuttivat, muutellen sitä milloin enemmän, milloin vähemmän.
Sillä hetkellä, jolloin Billy, Bridge ja Miguel raahattiin hänen
eteensä, oli hänen vartalonsa verhona kultaompeluksilla koristettu
vaippa, joka oli aikoinaan ollut loistava. Hänen olkapäillään oli
pronssiset olkalaput, jollaisia nähtiin vain keveiden operettien
laulajattarilla viisitoista tai kaksikymmentä vuotta sitten. Puvun
täydennyksenä olivat likaiset ja rikkinäiset työhousut. Jalat olivat
paljaat.
Hän katseli vankeja, rypistäen tuikeasti otsaansa, samalla kun
hänen luutnanttinsa kehuskellen kuvasi hänelle jännittävää
vangitsemistilaisuutta.
»Oletteko Yhdysvalloista?» kysyi hän Bridgeltä ja Billyltä.
Molemmat myönsivät olevansa. Sitten Pesita puhutteli Miguelia, kysyen:
»Missä on Villa?»
»Mistä minä sen tietäisin, herra kenraali?» vältteli Miguel. »Mikä
olen minä — köyhä mies, jolla on vain mitätön rancho — tietääkseni
maailman isoisten liikkeistä. Enhän edes tiennyt suuren kenraali
Pesitan olinpaikkaa, ennen kuin minut nyt tuotiin hänen armolliseen
läheisyyteensä ja voin heittäytyä hänen jalkojensa juureen
rukoillakseni häntä sallimaan minun palvella häntä vaikkapa vain hänen
halvimpana käskyläisenään.»
Pesita ei näyttänyt kuulevankaan Miguelin sanoja. Hän kääntyi selin
mieheen ja puhutteli Billyä huonolla englanninkielellä.
»Olitte matkalla El Orobon rancholle, vai mitä? Oletteko sikäläisten
tuttavia?»
Billy vastasi, etteivät he olleet — he olivat vain etsimässä työtä
jollakin yhdysvaltalaisen omistamalla tilalla tai yhdysvaltalaisessa
kaivoksessa.
»Miksi lähditte omasta maastanne?» uteli Pesita. »Mitä haluatte täältä
Meksikosta?»
»Asia on näet niin, vekkuli», vastasi Billy, »että linnut lentävät
etelään, talvi tulee, ja eräs paksukalloinen chicagolainen sieppo on
jäljilläni — siksi pötkin.»
»Pötkin?» kertasi Pesita ymmällä. »Ahaa, se lentää etelään. Ymmärrän.»
»Äh, tomppeli — minä livistin», selitti Billy.
»Ah, niin», äänsi Pesita tahtomatta edes halveksitulle gringollekaan
myöntää, ettei hän ymmärtänyt selvää englanninkieltä. »Entä
leveänaamainen sieppo — mitä se lienee? Olen oleskellut Yhdysvalloissa
kauan, mutta sitä en tunne.»
»Sanoin 'paksukalloinen sieppo' — lentävä etsivä», koetti Billy
valaista.
»Sekö siis on lintu?» Pesita pöyhisteli osoitettuaan terävyyttään. »Se
lentää.»
»Flannagan ei ole mikään lintu.»
Bridge ehätti auttamaan.
»Oppinut ystäväni tarkoittaa», hän selvitti, »että poliisit vainosivat
häntä, ja hän pakeni Yhdysvalloista.»
Pesita kohotti kulmakarvojaan. Nyt hän käsitti koko jutun.
»Mutta miksi hän ei sitä sanonut?»
»Hän kyllä koetti», vastasi Bridge. »Hän teki parhaansa.»
»Lopettakaa jo lepertely», kehoitti Billy.
Äkkiä välähti Pesitan päähän kirkas ajatus. Hän puhutteli Bridgeä.
»Ystävänne ei siis olekaan yhdysvaltalainen? Aavistin sitä. Siksipä en
ymmärtänytkään häntä. Hän ei puhu gringojen kieltä niinkään hyvin kuin
minä. Mistä maasta hän on?»
Billy Byrne olisi jyrkästi tahtonut vakuuttaa, että hän oli
yhdysvaltalainen koko sielustaan, mutta Bridge oivalsi kerkeästi, että
Pesitan harhaluulo voisi tarjota hänen ystävälleen pelastumiskeinon, ja
pudistamalla hieman päätään varoitti Billyä pysymään vaiti.
»Hänen kotipaikkansa on 'Gran Avenuu'», hän ilmoitti. »Se ei ole
varsinaisessa Saksassa, mutta siellä on hyvin paljon saksalaisia.
Ystäväni on siellä syntynyt, joten hän ei puhu saksan- eikä
englanninkieltä — 'granavenuulaisilla' on oma kielensä.»
»Käsitän», vakuutti Pesita, »saksalainen siirtomaa. Niin, juuri
niin. Viekää Miguel ja gringo pois!» komensi hän sotureja, jotka
olivat tuoneet vangit hänen luokseen. »Haluan keskustella tämän
'granavenuulaisen' kanssa.»
Toisten poistuttua äänen kantamilta sanoi Pesita Billylle:
»Olen pahoillani teitä kohdanneiden ikävyyksien tähden. Mieheni eivät
voineet tietää, ettette ollut gringo. Mutta minä voin sovittaa kaikki
ja tahdon sovittaa. Olette kookas mies. Gringot ovat ajaneet teidät
maastaan, kuten he ajoivat minutkin. Minä vihaan heitä. Te vihaatte
heitä.
— Se heistä. Teillä ei ole Meksikossa muuta tehtävää kuin työnhaku.
Minä annan teille työtä. Olette iso mies ja väkevä kuin härkä. Jääkää
luokseni, _señor_. Minä teen teistä kapteenin. Tarvitsen miestä, joka
puhuu hiukan englanninkieltä ja on gringon näköinen. Te kelpaatte
mainiosti. Hankimme paljon rahaa — te ja minä. Hankimme sitä, samalla
kun taistelemme vapauttaaksemme Meksikko-poloiseni. Kun Meksikko
on vapautettu, taistelemme vielä jonkun verran vapauttaaksemme sen
uudelleen. Muullakin tavoin voi saada paljon rahaa, kun ratsastelee
ympäri rikkaassa seudussa mukanaan sotilaita vapauttamassa
vertavuotavaa isänmaa-parkansa. Ymmärrättekö?»
»Kyliä luullakseni», vastasi Billy, »ja ehdotuksenne kuulostaa varsin
hyvältä. Pääseekö kumppanini mukaan?»
»Mitä?»
»Teettekö myöskin ystävästäni kapteenin?»
Pesita nosti käsiään ja mulkoili silmiään pyhän kauhun vallassa. Ottaa
gringo hänen joukkueeseensa! Se oli kuulumatonta.
»Hänet ammutaan!» kiljaisi hän. »Olen vannonut tappavan! kaikki
gringot. Minusta tulee isänmaani pelastaja. Puhdistan sen kaikista
yhdysvaltalaisista.»
»No sitten ei minustakaan tule kapteenia», virkkoi Billy vakaasti.
»Se mies on oikeata maata. Jos kukaan suuri öykkäri luulee saavansa
nitistää pikku Bridgen, kun Billy Byrne on saapuvilla, niin hän saa
nähdä erehtyneensä pahan kerran. Hän ja minä olemme nähkääs kuin
veljeksiä.»
»Pidättekö tästä gringosta?» kysyi Pesita.
»Se on tietty», huudahti Billy.
Pesita mietti useita minuutteja. Hänen mielessään oli suunnitelma, jota
varten hän tarvitsi juuri tämän muukalaisen kaltaisen miehen apua —
hän tarvitsi henkilön, jota ei lainkaan tunnettu ympäristössä ja jonka
ilmestymistä kaupunkiin ei paraskaan kuvittelija voisi panna yhteyteen
rosvopäällikkö Pesitan puuhien kanssa.
»No niin», alkoi hän vihdoin, »annan ystävänne poistua vapaasti.
Lähetän hänet varman turvajoukon saattamana El Orobon rancholle.
Ehkäpä hän jonkun ajan kuluttua auttaa meitä siellä. Jos te jäätte,
päästän hänet menemään. Muussa tapauksessa ammutan teidät kummankin ja
Miguelin.»
»Miksi olette kiukuissanne Miguelille?» kysäisi Billy. »Hän on vaaraton
miekkonen.»
»Hän on Villan puolella. Jos Villa voittaa, tulvii Meksikkoon gringoja.
Hän menettelisi aivan samoin kuin Huerta olisi tehnyt, jos olisi saanut
tilaisuuden.»
»Päästäkää se lallusrukka tiehensä!» penäsi Billy. »Silloin, jään
seuraanne. Hänellä on vaimo ja lapsia — ette suinkaan tahdo jättää
heitä hoivattomiksi tähän kirottuun maahan!»
Pesita myhäili suopeasti.
»Olkoon menneeksi, herra kapteeni», hän myönsi, kumartaen syvään.
»Päästän Miguelin ja arvoisan ystävänne vapaiksi. Lähetän heidän
mukaansa riittävän turvajoukon.»
»Sepä kelpo jehun puhetta!» huudahti Billy, ja Pesita hymyili
hyvillään, sillä hän luuli saaneensa jonkun kohteliaan nimityksen
'Granavenuun' kielellä. »Minä lähden kertomaan sen heille», lisäsi
Billy.
»Menkää!» sanoi Pesita. »Ja ilmoittakaa heille, että he lähtevät
matkaan varhain huomenaamulla!»