Arianella, toukokuussa 1878.
-- -- -- Teneriffan saari piirtyi edessämme kuin suuri,
pyramiidinmuotoinen, suunnattomalle säteilevälle pinnalle asetettu
rakennus. Vuorten rosoiset syrjät, jättiläismäiset harjat lähensi ja
pienensi ilman sanomaton, uskomaton kuulakkuus. Erotti kaiken: terävät,
hiukan sinertävät rotkot. Ja kaikki tuo lepäsi veden pinnalla kuin
pieni painoton epätasaisuus. Helmiäisen harmaa, hyvin hieno pilvirivi
taittoi Teneriffan vaakasuoraati keskeltä, huippu kohotteli suurta,
auringossa kylpevää keilaansa.
Lokit pitivät aivan erikoista melua ympärillämme, niitä oli kokonainen
parvi ja ne huusivat ja pieksivät ilmaa valkeilla siivillään sellaisen
raivokohtauksen vallassa, mikä joskus, en tiedä mistä syystä, tarttuu
niihin.
_Keskipäivällä_. Miehistön päivällinen oli juuri loppunut, oli
soitettu: _Oikean laidan miehet astioita korjaamaan!_ Yves kuului
oikean laidan miehistöön _Arianella_, hän nousi kannelle ja tuli minun
luokseni koetellen aivan hiljaa piillään ollakseen varma, että se soi
hyvin.
-- Mutta mikä lokeilla on tänään? Ne kirkuvat, kirkuvat -- -- -- Koko
päivällisajan, kuulitteko?
Minä en tosiaankaan tiennyt mikä lokeilla oli. Kuitenkin, kun
kohteliaisuuden vuoksi täytyi vastata jotain Yves'lle, kerroin minä
hänelle jokseenkin seuraavaa:
-- Ne halusivat puhutella päivystävää upseeria, joka paraiksi
olin minä. Ne tahtoivat saada tietoja pienestä serkustaan Pierre
Kermadec'ista, ja minä vastasin niille: "Herrat, pikku Pierre Kermadec,
minun kummipoikani, ei vielä ole syntynyt; tulitte liian aikaiseen;
käykää muutaman päivän perästä, kun me olemme tulleet Brestiin." Ne
lähtivätkin, niin kuin näet. Katso ne lentävät kaikki tuolla kauempana.
-- Te olette vastannut niille niin kuin pitikin, sanoi Yves, joka laski
leikkiä hyvin harvoin. Mutta minä sanon teille, että minä olen paljon
uneksinut siitä tänäkin yönä, ja tiedättekö, mikä minua pelottaa? Jospa
se onkin pieni tyttö!
Todella! Mikä harmi, jos tuo odotettu kummipoika olisikin tyttö! Ei
voisi millään tavoin nimittää sitä Pierreksi.
-- -- -- Tuo Yves'n lapsen ja lokkien sukulaisuus ei ollut minun
keksimäni. Lokeiksi nimitettiin _Arianella_ märssymiehiä ja he
käyttivät sitä keskenäänkin. Ei ollut siis mitään ihmeellistä siinä,
että minun tulevalla pikku kummipojallani olisi hiukan linnun verta
suonissaan.
Siis, kun me iltaisin keskustellessamme puhelimme hänestä, sanoimme me
aina:
-- Kun pieni _lokki_ on tullut maailmaan.
Emme milloinkaan nimittäneet häntä toisin.