(Kuolee. _Alkibiades_ saattaa hänet oikealle, jääden itse ovelle
seisomaan. Huutoja ulkona. _Thrasybulos_ tulee nopeasti.)
THRASYBULOS: He tulevat! Meidän on myöhäistä paeta enää.
ALKIBIADES (ruumista osoittaen): Katso! — Hän on surmannut prinssi
Smerdiin.
THRASYBULOS: Ja sinua syytetään nyt hänen kuolemastaan. — Pakene
puutarhan kautta! Minä tahdon heitä portilla hetken pidättää.
ALKIBIADES: Sinun henkesi on nyt kalliimpi kuin minun. — Pakene! Pelasta
suuri ajatuksesi! — (Tempaa miekan.) Toivon, että myöskin minä taidan
heitä hetken vastustaa.
MARSYAS (ulkona): Sotilaat! Sytyttäkää risuaita!
ALKIBIADES: Kuuletko? Meitä peljätään. Meille ei tahdota antaa
tilaisuutta taisteloon. — Pakene, Thrasybulos! Isänmaasi tähden!
THRASYBULOS: Niinpä taistelemme me molemmat isänmaamme tähden. Kylki
kylkeen, Alkibiades! Vuoksi vanhan Hellaan!
ALKIBIADES: Vuoksi vanhan ystävyyden!
(Syöksyvät ulos paljastetuin miekoin. Ulkona huutoja, aseiden
kalsketta. _Thrasybulos_ tulee hetken perästä takaisin
riemuitsevana, _Alkibiades_ horjuen, kalpeana ja nojaten
pihtipieleen.)
THRASYBULOS: He pakenivat! Me voitimme, Alkibiades!
ALKIBIADES (vaivaloisesti): Niin, minä .... luulen niin. — Missä on
Theano? Onko hän vahingoittumaton?
THRASYBULOS: Kyllä. — Mutta ystäväni? Sinä olet haavoitettu? Sinä
kalpenet, sinä horjut? — Toivottavasti vähäpätöinen naarmu vaan.
ALKIBIADES: Niin. — (Yhä vaivaloisemmin.) He ampuivat nuolilla ... yksi
niistä osui tänne. (Osoittaa rintaansa.)
THRASYBULOS: Ne roistot! — Heidän päämiehensä toivon kuitenkin saaneen
palkkansa. Minä pistin hänet läpi kuin viinileilin. — (Huudahtaen.)
Alkibiades!
(_Alkibiades_ on horjahtanut ja vaipuu maahan. _Thrasybulos_
tukee häntä.)
ALKIBIADES: Minä kuolen. — Sydämeni kylmenee, kaikki veri seisahtuu
suonissani...
THRASYBULOS: Kuinka? — (Säpsähtäen.) Luuletko, että heidän nuolensa oli
myrkytetty?
ALKIBIADES (raukeasti): Aasialaiset taistelevat aina myrkytetyillä
vasamoilla. — (Ojentaa kätensä hänelle.) Thrasybulos! Tervehdi minulta
Ateenan nuorisoa.
THRASYBULOS (itkien): Jos voitamme, voitamme sinun nimessäsi.
ALKIBIADES: Minä muistan Timon ihmisvihaajan sanat: "_Oikein
Alkibiades, että tulet suureksi. Sillä sinun pitää kasvaman kaikkien
heidän perikadokseen_."
(Jää lasittunein silmin eteensä tuijottamaan. _Thrasybulos_ syöksyy
itkien hänen ruumiinsa yli ja peittää sen vihdoin vaipallaan.
_Theano_ tulee perältä, Peljästyy ja polvistuu äänettömässä
murheessa vainajan jalkapuoleen. Pitkä vaitiolo, jota vain
Thrasybuloksen nyyhkytykset keskeyttävät. Päivä on noussut.
Näyttämö on nyt kokonaan valjennut tulvehtivasta valomerestä.
_Theano_ nousee vitkaan, ottaa kitaran ja lausuu helisevällä
äänellä seuraavan kuolinrukouksen:)
_Rukous_.
Korkea jumalatar,
Järki, joka
johdat ylevältä sijalta
ihmisten matkat
ja maailman menon:
älä vihastu meihin,
jos erehdymme,
äl' ylenkatso,
jos kapinoimme;
me sua etsimme sentään
elon riemussa, elon murheessa,
sua lähetäksemme
loittonemme,
sua kuullaksemme me kapinoimme;
siksi tartu meitä käteen
ja taluta meitä
kuin pientä lasta,
kuin tähteä taivaan;
sillä emme me taida muuten
elon teitä käydä,
auta, opasta meitä
Pallas Athene!
Esirippu.