Valitessani väitöskirjani esineeksi Prosper Mériméen, en suinkaan
salannut itseltäni niitä moninaisia vaikeuksia, joita meikäläisissä
oloissa työskentelevällä tutkijalla helposti käsitettävistä syistä on
edessään, jos tahtoo saada aikaan edes osapuillekaan tyydyttävää
monografiiaa hänestä. Tiesin kyllä, ettei hänestä ainakaan minun
työhön ryhtyessäni vielä löytynyt minkäänlaista tarkempaa
kirjallishistoriallista tutkimusta, vaikka kyllä sellaiset miehet kuin
Taine, Sainte-Beuve, Georg Brandes, Emile Faguet, Jules Lemaître,
Saintsbury y.m. olivat hänestä lyhempiä joko puhtaasti esteettisiä tai
psykoloogisia esseitä julkaisseet. Perehdyttyäni näihin aloinkin jo
eperoida koko yritystä, sillä oli ehkä turhaa minun ruveta heidän
jälkiänsä parsimaan.
Kun sitten Suomen Yliopiston varoista sain matkarahan kirjallisia
opinnoita varten etupäässä Pariisissa, ja tulin täten tilaisuuteen
pitemmän ajan v. 1890 työskentelemään sikäläisessä, runsaasti
varustetussa Kansalliskirjastossa, selvesi minulle sentään ennen
pitkää, että jollen voisikaan tutkimuksellani vaikuttaa minkäänlaista
uutta muutosta yllämainittujen miesten antamaan yleiskuvaukseen tämän
etevimmän ranskalaisen novellistin kirjallisesta toiminnasta ja
kirjailijaluonteesta, niin voin minä ehkä kuitenkin käyttämättömistä
lähteistä ammentamillani tiedoilla ja näennäisesti vähempiarvoisilla,
vaikka kylläkin tärkeillä seikoilla tieteellisesti tukea heidän
ylimalkaisempia lausuntojaan ja osaksi myöskin näyttää tutkimukseni
esineessä uusia, huomaamatta jääneitä puolia. Tällaisia käyttämättömiä
lähteitä oli m.m. Ranskan sanomalehdistö, jonka näin sisältävän useita
valaisevia asianhaaroja, ja niinikään eräs Mériméen laajahko
kirjeenvaihto (luonnontieteilijä Requien'in kanssa,) joka enimmäkseen
oli julkaisematta ja säilytettiin Avignon'issa Calvet'n museon
arkistossa.
Jälkimäinen, josta toivoin saavani vallan uusia asioita tutkimukseeni,
osottausi kuitenkin sangen niukkaperäiseksi tietolähteeksi.
Kysymykseeni olivatko nämä kirjeet kopioitavissa, sain nimittäin
mainitun museon esimieheltä ystävällisen kirjeen, joka on päivätty
23 p. toukokuuta 1890 ja jossa hän ilmaisi minulle, että hra Requien
oli jättänyt kokoelmansa mainitulle laitokselle "sous certaines
conditions", joihin m.m. kuului "de les tenir sous clef et de ne les
communiquer qu'après un très long laps de temps". Tosin ilmoitti hän
voivansa antaa niistä muutamia nähtäväksi, mutta nämä muutamat, joista
itselleni kopiat toimitin, olivat jo osaksi hra Tourneux'n julkaisemia
(teoksessa "Prosper Mérimée, ses portraits, ses dessins, sa
bibliothèque") osaksi sisälsivät ne vallan yksityisiä asioita
sellaisessa muodossa, ettei niitä voinut julkaista.
Se toivo raukesi siis jotenkin mitättömiin. Tähän eivät
vastoinkäymiseni kuitenkaan päättyneet. Ollen monilta muilta toimilta
estettynä tarpeellisella tarmolla tutkimustani kiirehtimästä sain vielä
kestettäväkseni senkin kolauksen, että eräs ranskalainen kirjailija
Augustin Filon, joka persoonallisesti oli tuntenut Mériméen ja saanut
useilta hänen ystäviltään lukuisan joukon kirjeitä ja tiedonantoja
käytettäväkseen, m.m. Mériméen varsin sisältörikkaat kirjeenvaihdot
Albert Stapferin (vuosilta 1825-1870) ja -- leskikeisarinna Eugénien
kautta -- kreivitär Montijon kanssa, joka oli mitä parhaimmissa
ystävyyssuhteissa kirjailijamme kanssa aina vuodesta 1839 kuolemaansa
saakka, että tämä samainen Filon, Napoleon III:n pojan kotiopettaja,
keväällä 1893 julkaisi Revue des deux Mondes'ssa laajaperäisen esseen
väitöskirjani esineestä ilmoittaen samalla, että se oli ainoastaan
lyhennysote suuremmasta teoksesta.
Tutkimukseni oli silloin jo ehtinyt niin pitkälle, että noin toinen
puoli (8 painoarkkia) oli jo valmiiksi painettuna ja käsikirjoitus
niinikään melkein kokonaisuudessaan viimeisteltynä. Arvelin kuitenkin
olevan turhaa jatkaa työtä, jonka toinen kaikin puolin suotuisemmissa
oloissa työskentelevä ja kykenevämpi mies oli ottanut sellaisen
perinpohjaisen käsittelyn alaiseksi. Ainakin katsoin täytyväni odottaa
siksi, kunnes tuo luvassa oleva teos oli ehtinyt julkisuuteen
nähdäkseni oliko minulla sen jälkeen enää mitään uutta esitettävänä.
Viime vuonna se sitten ilmestyi nimellä "Mérimée et ses amis" käsittäen
yhteensä lähes 400 sivua siihen luettuna kreivi Spoelberch de
Lovenjoulin tekemä erittäin tarkka luettelo Mériméen julkaisemista
kirjoituksista ja teoksista. Mielihyväkseni kuitenkin huomasin, ettei
teos suinkaan ollut tyhjentänyt ainetta yhtä vähän kuin se oli
tieteelliseksikään aiottu. Tosin oli siinä minulle uusiakin tietoja,
varsinkin Filonin julkaisemien arvokkaiden kirjeenvaihtojen kautta,
mutta toisaalta keksin siinä myöskin vajavaisuuksia, todistamattomia
väitteitä, jopa virheellisyyksiäkin. Sikäli kuin tutkimukseni
jälkiosassa olen tarvinnut, olen hänen kirjaansa myöskin hyväkseni
käyttänyt. Mitä jo valmiiksi painettuun alkuosaan taas tulee, on
mielestäni riittävää, että erityisenä lisänä julkaisen Filonin kirjasta
y.m. saamani uudet tiedot Mériméen elämäkerran alkupuoliskoon samoin
kuin ne oikaisutkin, joihin olen nähnyt syytä olevan.
Kummastuksekseni huomasin muuten, että Filon on suunnitellut
elämäkertansa Mériméestä jotenkin samaan tapaan kuin minä. Hänkin on
tahtonut kuvata hänet lapsuudesta hautaan saakka ympäristöineen ja
taustoineen, vaikka minä, esittäessäni häntä suomalaiselle yleisölle,
luonnollisista syistä olen käsittänyt velvollisuudekseni vetää nuo
kehysviivat hiukan leveämmiksi kuin hän. Myöskin olen minä koettanut
pysyä tieteellisemmällä pohjalla siinä, että olen kaikille väitteilleni
etsinyt todistuksia hänen kirjeistään, kirjoituksistaan tai teoksistaan
ollen tietääkseni ainoa, joka todella on yrittänyt etsimään hänen
mielipiteitään ja näkökohtiaan niistä varsin hauskoista ja
sisältörikkaista kirjekokoelmista, jotka Mériméeltä on hänen kuolemansa
jälkeen julkaistu. Kaikille näille aineksille en kuitenkaan ole
väitöskirjan ahtaihin rajoihin sijaa saanut ja mitä edemmäs työni
edistyi, sen varmemmaksi kävi minulla käsitys siitä, että tarkempi
selonteko hänen estetiikastansa teosten analyysin pohjalla ynnä esitys
hänen mielipiteistänsä kirjallisissa sekä taiteellisissa kysymyksissä
täytyi minun täksi kertaa jättää ja tyytyä pelkkään elämäkerran
kuvaamiseen. Ehkäpä piankin saan tilaisuutta julkaista jo kokoomani
muistoonpanot jatkona tälle tutkimukselleni, jossa teokset ovat
ainostaan kirjallishistoriallisesti kronoloogisessa järjestyksessä
kosketellut ja jossa vain olen tahtonut muun ohessa näyttää, miten
hänen aikalaisensa kirjailijaamme ja hänen kynänsä tuotteita
tuomitsivat.
Esitykseni romanttisen koulun synnystä tuntuu ehkä laveahkolta ensi
silmäyksellä, mutta tahallani olen tässä käyttänyt ensi käden lähteitä
enkä tyytynyt kirjallishistoriallisten käsikirjojen ylimalkaisiin
esityksiin, tutustuakseni näin itse paremmin tähän aikaan ja saadakseni
luotettavan pohjan kuvattavanani olevan henkilön omituiselle ja
aikalaisistaan niin selvästi eroavalle kirjailijaluonteelle. Mitä taas
tulee kirjassani löytyviin historiallisiin taustoihin, ja
jälkipuoliskossa oleviin selontekoihin kirjailijamme suhteesta
valtiollisiin tapauksiin Ranskassa, niin olivat ne minusta
välttämättömiä osaksi sen vuoksi, että tärkeämmät valtiolliset
mullistukset aina tuottivat jonkunlaisen uuden käänteen hänen
elämässään osaksi myöskin siksi, että arvelin lukijoitani huvittavan
nähdä, millä kannalla hän tällaisten suurten asiain suhteen oli ja
miten hän niitä arvosteli. Sillä kuten luulen tutkimuksestani selville
käyvän, Mérimée oli todellakin sekä arvostelu-älyltään ja
historialliselta käsitykseltään sellainen henkilö, että hänen
lausunnoilleen ja tuomioilleen on arvo annettava, hän kun oli
puolueeton päältäkatsoja ja sitä paitse tilaisuudessa seuraamaan esim.
toisen keisarikauden vaiheita lähempää kuin kukaan muu.
Mitään täydellistä monografiiaa en luonnollisesti ole voinut
ajatellakaan. Myöskin olen ensimmäinen tunnustamaan siinä löytyvän
epätasaisuuksia, joihin ainakin osaksi työni keskeytys pariksi vuodeksi
on ollut syynä, samoin kuin vajavaisuuksiakin, joita jo pelkästään
riittämätön lähdekirjallisuuskin osaltaan selittää. Mutta jos kaikista
näistä puutteellisuuksista huolimatta onnistuisin kääntämään edes
muutamain lukijaini huomion tähän Ranskan puhtaimpaan klassilliseen
novellistiin, jonka kirjailija-persoonallisuus ja yksityinen
sielunelämä ovat mitä intressantimpia, hienoimpia ja valistuneimpia,
niin olisin jo tällä kertaa tyytyväinen. Ja jos sitä paitse
mahdollisesti olen voinut tuoda hänen elämänvaiheittensa sekä
luonteensa valaisemiseksi edes jotakin uutta, joka tulevilta
kirjallisuushistorioitsijoilta sentään jo pelkän esityskielenkin vuoksi
jäänee huomioon ottamatta, on kaikissa tapauksissa tieto tästä oleva
minulle enemmän kuin mitä olen toivoa rohjennut.
Helsingissä 14 p. huhtikuuta 1895.
Tekijä.