Sama kosken parras, hiukan syrjemmässä kuin neljännessä
näytöksessä, mutta lehtipuiden lehdet kokonaan varisseet.
Aamuyön kuutamo.
ANJA (yksin).
Minne Kullervo katosi?
Hänet löytäisinkö -- kaikki,
Kaikki löytänyt olisin.
Näissä main vihollisparvet
Käyvät virran vartta pitkin,
Toinen toistansa ajaen.
Kunpa hillitä osaisin
Sovuksi sotaisen kiihkon!
Kunpa Kullervon tapaisin!
Hän on sankarin sukua,
Sorrossakin suurentunut,
Uljas, uhkea, väkevä,
Kuolemata kammomaton!
Hänet varjella kun voisin
Sepon säilän syötävistä --
Hän minulle lämpiäisi,
Uudistuisi vanha lempi!
Sitten uutena urosna
Kaiken kansan hän kokoisi
Rantojen rakastajoiksi,
Korpien kukoistajoiksi,
Omaks' onneksi jokaisen,
Ehjän Suomen soinnunnaksi.
Väinö tietäjä olisi,
Seppo suuri taitajamme,
Valta Kullervon käsissä!
Tieto, taito, tarmo niitä --
Onni, rakkaus sitoisi!
Mutta Kullervo hävisi!
Miksi jäähtyikin minulle
Sankarin suvinen rinta?
Kuusta puhutellen.
Puu vihanta, virka mulle,
Millä lähde lämpiäisi,
Sydänlähde nuoren urhon!
Ennen tulta tuprahteli
Mulle hän -- minäpä lunta.
Nyt hän mulle hyytä huokui,
Minä tulta tupruttelen.
Täällä urhot kun tapaisin!
Tuossa seisoisiko seppo,
Uhkajoukoin, uhkamiekoin,
Tässä Kullervo edessä,
Säilän alle sortumassa, --
Minä Kullervon varaksi
Asettuisin: -- Pistä, seppo,
Vasten siskosi sydäntä --
Taikka Kullervokin säästä! --
Tääll' ovatkin kenties kohta.
Tuolta virran vaaluvista
Etsin tenhoa tulista,
Jolla sankarin sitoisin
Povelleni polttavalle.
Taatto impeä avita,
Auvotonta, onnetonta!
Menee koskelle. KULLERVO tulee hieman edellisen
jälkeen synkkänä vasemmalta.
KULLERVO.
Nyt on joukkoni hajalla,
Kuin minäkin, pirstaleina
Kun kadotin itseluoton,
Niin elämäntyöni loppui,
Luotto joukonkin katosi,
Vaihtuipa eripuraksi.
Minä yksin taas maleksin
Myrskyilmojen ajolla.
Kodista ajettu koira
Isännätt' on ilman alla;
Mieron hylkimä hevonen
Villinä vaeltelevi;
Mut sydänpä heit' ei syytä,
Sääliäkin saavuttavat.
Minä mieron hylkylapsi,
Vihattu sekä vihannut,
Pureksittu, purrut itse,
Syyllisiä, syyttömiä,
Omaakin sydäntä purrut,
Ett' on vammat vaivaloiset,
Tuima tuskakin syvällä,
Päält' on tunnoton ja turta,
Ettei sääliä suvaitse
Eikä lempeä läpäise.
Yks on rakkaus emoni,
Joka haavat hautelisi,
Syyttämättä, solvimatta,
Mut emoni otti hauta.
Miksi mun polon pitikin
Syntyä sydämmellisnä,
Tuskan kaiken tuntijana
Näille kolkoille kylille!
Vasemmalta tulee ruumissaatto, re'essä mustalla vaipalla
katettu kirstu, jota mustahuntuiset itkijänaiset saattavat.
KULLERVO.
Mikä? -- Jylhä ruumissaatto!
Nytkö vievät mun emoni! --
Saatto pysähtyy. Kullervo vaipuu kirstua vasten.
Oi emoni, sulle itken,
Sulle haavani hajotan.
Mikset ottanut mukana
Kullervoa kumppaliksi?
Siellä sun sydämmelläsi
Lauhtuisi paha sisuni,
Tuska tuima vaimentuisi.
Itkee.
SAATTOMIES (Kullervolle).
Nouse, päästä! Käy keralla,
Voithan tulla saattajaksi.
Nykäsee hevosta lähtöön.
KULLERVO.
Saattajaksi -- anna mennä!
Toinen tie minua viepi
Emoni elantomaille. --
Yksin.
Minä syksy-yö valoton,
Kuuton, tähdetönkin, synkkä.
Tässä neuvotonna seison
Kuin meren selällä luoto,
Altis aaltojen himoille,
Puuttomaksi paljastettu.
Mikä toivo nyt minussa
Juurta ottaisi, vesoisi?
Missä se sydämmen taimi,
Kaunis, rauhallinen kasvi,
Joka nousta voi minusta
Sukukuntien suloksi?
Mulla ollut on menestys
Tuhotessa, turmellessa
Valon kukkasen, elämän.
Mut kun rauhantöit' yritin,
Ratkesi minussa voima,
Raju, riihoton, väkevä,
Raateleva harhavoima. --
Orjan leima on minussa.
Siks' ei ainoa ajatus,
Sydämmeni synnyttämä
Vastaisuuttani valaise!
Oma on heimoni hävinnyt,
Miksi taistelisin? Koston
On sota jo suoritettu,
Joukkokin osansa voitti.
Lopussa minun sotani. --
Äitini, oi armas äiti!
Joudu poikasi avuksi.
Työtä neuvo, tie opasta,
Musta yönikin valaise!
Itkee puuta vasten nojaten. Siitä nostaa päänsä ja kosken
yli välkkyvässä usvassa näkee äitinsä kirkastuneet kasvot.
Hän elossa! Tuolla, tuolla!
Äitini, oi armas äiti!
Mikä kasvosi valosti?
Mitkä helmet hohtonasi?
ARMI.
Äidin rakkaus valosti.
Kyynelet minun helyni.
KULLERVO.
Äitini, oi armas äiti!
Mitä nyt minulle neuvot?
ARMI (hellyydellä).
Kuule, armas poikueni!
Vainoretkesi lopeta,
Rauha, rakkaus rakenna,
Pakene sisäsalolle,
Taistele petoja vasten
Sisässäsi, ulkonasi.
Rauha, rakkaus ja vuodet
Vammasi parantelevat --
Pakene! -- Pakene! --
KULLERVO.
Tuota
Nöyrrytystä en tajua.
Maailma himojen ahjo,
Kiihkojen vihainen pyörre
Minussako rauhoittuisi!
Vetäyisinkö salolle,
Sinne halpa hautauisin,
Kuin ojaton umpilampi
Lahoavi liikkumatta
Sammalen sokaisemana!
Ennen koskena kohisen,
Vaikka vasten kallioita,
Tai syvälle tuonne syöksyn. --
En! -- Syvällä siell' on sisko.
Liian on pyhä minulle
Tuon valoisan kosken vaahto.
Mut enpä paeta tahdo
Enkä sortajan kädestä
Ota iskua veristä. --
Lähestyy syrjässä tuuheaa kuusta.
Tuossa se samea kuusi,
Jonka alla mun himoni
Ruohon raiskasi viherän,
Kukan puhtosen pilasi
Mun oman emoni lapsen.
Metsä huokuvi muretta,
Koivu lehtensä varisti,
Nurmi itki, kukka kuoli
Tällä paikalla pahalla.
Aika kuolla on minunkin. --
Lausu, miekkani verinen,
Syötkö syyllisen lihoa?
Lausut -- kuulen: -- syöt himolla
Syyllisen sydänveriä.
Syytöntäkin ennen ahmit
Noissa suurissa sodissa.
Pulppua, punainen virta,
Kuin vihainen Vuoksen aalto,
Kosta vaikeat vikani!
Sortuu miekkaansa.
Jo tulenkin, armas äiti --
Jo tulenkin jo tulenkin.
Kuolee. -- Hivenen kuluttua näkyy ILLI.
ILLI (yksin).
Voi minua, miksi neuvoin
Kotron Kullervon sijalle!
Yksin vain Kalervon poika
Joukon tenhota osasi,
Luoda itseluottamusta,
Yhteistuntoa, halua
Kiihkeätä, kummallista,
Kuin vapaus mieluisata.
Mut on Kullervo kadonnut.
Neuvoton, sekava lauma
On hajalla onkaloissa,
Sutten suuhun suistumassa,
Tai toisensa itse syövät.
Kalevalan miekkamiehet,
Kannaksillamme kapisten,
Väkeämme vainoavat.
Metsämaat, kalavetemme,
Niityt, vainiot ihanat
Jäävät suurten suupaloiksi.
Kullervo, sinua etsin,
Missä -- -- Ken verisnä siinä?
Miekkahan musertunutko! --
Kullervo, komea urho,
Jok' ei sortunut sodissa --
Kaatunutko kalpahansa! -- --
Tähänkö tukehtui toivo
Kalevalan työn-urosten
Voitosta lopullisesta?
Taasko tahdottoman orjan
Raskas päivä uudistuvi? -- --
Tuonelassakin tavata
Piti Anjan Kullervoa! --
ANJA rientää hätäisenä esille.
ANJA.
Jo tulevat! Jo tulevat!
Kalevalan valtaurhot
Näin jo kiiltävin kypärin.
Tässä vartijoin uhalla. --
Huomaa Illin.
Täälläkö, himokas hukka,
Vielä saalista vakoilet!
ILLI (itsekseen).
Anja riepuko elossa!
Hänet huonosti lopetin.
ANJA.
Nyt satuit satimen alle --
Tuolta kosto on tulossa.
ILLI (osoittaen Anjalle Kullervoa).
Tuossa saalis on sinulle,
Se omista, onnellinen!
Anja kiljahtaen vaipuu Kullervon ruumiille.
Kuulenko? -- Väkevä ryske!
Tulossa Kalevan urhot!
Missä Kotro, Mutru, Pouru? --
Asiamme on hukassa!
Pakenee. -- VÄINÖ, ILMARI, KAUKO ja TIERA joukon
kera tulevat vasemmalta.
MIES JOUKOSTA.
Täältä nainen kuin orava
Metsän kohtuhun kavahti.
ILMARI (alakuloisena).
Mene, etsi!
Mies menee.
Turha vaiva!
Min' en suuria odota
Tästä suuresta sodasta.
Vaadinko veren verestä --
Siit' ei suistuisi suruni.
VÄINÖ.
En verestä verta vaadi,
Vaan kesyjen yhteiskunnan
Toki tahtoisin vapaaksi
Villijoukkojen vihoista,
Himoista hillittömistä.
ILMARI.
Mies on Kullervo sodassa,
Joukon johtaja paraita.
VÄINÖ.
Joukossa vapaitten miesten
Joka pää on päällikkönä,
Hilliten omat himonsa
Voiton yhteisen eduksi,
Tajuten joka taholla
Tehtävänsä toimevasti --
Toisin orjien oloissa.
TIERO.
Yhteisistä tee eduista
Työväki osalliseksi,
Teetpä sen vapaaksi kohta,
Taisteluissa toimevaksi,
Työhönkin halun herätät.
Sen olen kokenut itse,
Ennen orja, nyt vapaana.
KAUKO (ylpeästi).
En rakasta orjan verta.
Miekkani salaman isken
Joka orjan otsaluuhun,
Jok' ei tottele vapaita.
Tässä kun Kullervo olisi! --
ILMARI.
Liekki ahjohon aseta,
Ettet leikkisi tulella!
Vakavasti lietso, Kauko,
Niin voit orjankin verestä
Kullan kutsua esille.
Mutta kun äkäisnä lietsot,
Poltat kullankin poroksi.
KAUKO.
Eipä nyt pajassa olla,
Sampoa takelemassa.
ILMARI.
Jokainen elämän hetki
Onnen sampoa taomme,
Taikka kiihkossa kisaillen
Onnen juuretkin revimme.
KAUKO.
Minäpä tapella tahdon
Rosvon, ryöstäjän keralla.
Mitä kostuit Kullervosta?
Kultiako? -- Kultasesi
Murhasi mokoma urho!
Mulle siskosi lupasit,
Senkin Kullervo lumosi --
Sinä tok' orjia ylistät!
ILMARI.
Villikaalilla tapansa:
Tuon paransi, toisen tappoi.
Olen oppinut jotakin:
Työkalunkin toiste tehden
Voin takoa taitavammin.
Kaksin kerroin jos eläisin,
Kaksin kerroin viisastuisin.
Toiste Kullervon tapaisin,
Häntä toisin kohteleisin.
KAUKO.
Sulle, Ilmari, sanonkin:
Miekkoja takoa taidat,
Mut et miekkoja mitellä.
Täss' ei viisaus avita,
Jollei jousi, keihäs, kalpa: --
Pakko orjille parahin.
VÄINÖ.
Pakko jos paras olisi
Orjakansan kasvattaja,
Niin sinulle, kaunis Kauko,
Myöskin pakkoa panisin,
Koska riehut riihotonna,
Olet kiihkojesi orja.
KAUKO.
Miekka ja veri tulinen
Tahtovat nyt tappelua.
TIERA (huomaten syrjässä Kullervon ja Anjan).
Tässä kaatunutta kaksi! --
Nainen -- --
ILMARI.
Siskoniko siinä! --
Siinä Kullervo veressä!
KAUKO.
Anjakin! -- --
ANJA (nousten ja levittäen rintansa Kaukolle).
Lävistä! Tässä
Sydän särkynyt surusta.
KAUKO.
Tässä vaikenen pakosta.
VÄINÖ (ynnä osa joukosta seisten synkkänä Kullervon ruumiin luona).
Noinko Kullervossa kaatui
Suku sankarin Kalervon! --
Haudatkaa Kalervon poika
Alle honkien huminan,
Pyhän kosken partahalle,
Missä soi sotainen myrsky!
Miehet kantavat Kullervon ruumiin pois.
ANJA.
Siinä orjuuden hedelmä,
Vainonne verinen vilja!
Untamon suku on kuollut,
Talot poltetut poroksi.
Kalervonkin heimo kaatui
Sankarissa viimeisessä.
Minä, sorretuin sydämmin,
Kalevalan koito impi
Surmalt' armoa anelen --
Miksi säästätte minua?
ILMARI (painaen Anjan päätä rintaansa vasten).
Siskoni, sorea, armas,
Sydämmeni mieltä nouda.
ANJA (itkien).
Myöhäistä!
KAUKO.
Sinua, Anja,
Säälin, hellin ja rakastan,
Mikset lohtuisi suruista,
MIES (palaten metsästä, Tuiroa taluttaen).
Tämän metsästä tapasin,
Pakohurtan! -- Nainen väisti.
TUIRO (peloissaan polvistuen Ilmarin eteen).
Elä mulle, seppo kulta,
Kosta Kullervon tekoja.
Hän minut, uhalla murhan,
Kanssansa sotihin kiskoi.
Armahda, sulava seppo!
ILMARI (ottaen Tuiroa kädestä).
Nouse tuosta! Käy vapaaksi!
Tuiro nousee, syrjäytyen nolona.
Joukko haaskattu, hajalla,
Lyömist' ei enempi siedä.
VÄINÖ (Ilmarille).
Lempeyttäsi ylistän!
Joukolle:
Sorto pois Kalevalasta,
Pois himojen johtovalta!
Untamon, Kalervon heimot
Etsivät sukuetuja,
Ei etuja kaiken kansan,
Siksi sortuivat molemmat
Oman voiton vainotöihin.
Viimeksi parahin sortui,
Josta suurin sankareita
Olis' Suomelle ylennyt,
Jollei orjaksi osunut,
Kalton kasvatuksen saanut,
Tuutiessa turmeltunut,
Maalle, kansalle kadoksi. --
Mutta nyt lujalla mielin
Lyökämme käsi kätehen,
Ett' on urhojen pyrintö
Täst' edes Kalevalassa:
Oikeus, etujen helmi,
Koko kansalle vapaus,
Maan menestys, kansan onni. --
Liitoksi käsi kätehen!
Tarttuu oikealla kädellään Ilmarin, vasemmalla allapäin
seisovan Kaukon käteen. Joukko samoin, vakavasti toisiaan
silmäten, lyöttäytyy käsikkäin.