Syksyinen sekametsä partaalla kohisevan kosken, jonka
ryöppy sumentaa ilman. Ilta-aurinko haamoittaa sumun läpi,
KULLERVO joukkonsa etupäässä ratsastaa vasemmalta.
KULLERVO.
Miehet, kantajat verojen,
Lapin vankat valloittajat,
Tässä on lepouspaikka
Pyhän kosken partahalla.
Tässä valmistua voimme
Uuden rynnäkön varalta
Vasten Untamon kotia.
Nyt on Lappi liitossamme,
Siit' on joukkomme väkevä.
Tässä urhot uskolliset,
Ei minulle eikä muille,
Vaan edulle yhteiselle.
Meillä on satoisa syksy,
Elonkorjussa olimme.
Ensi kerran nyt palajan
Mun omalta pelloltani,
Sotapellolta jalolta.
Mut en vielä voi iloita
Ennenkuin on koston niitto
Untamon kylissä tehty. --
Surma veljen sortajalle!
JOUKKO.
Surma veljen sortajalle!
KULLERVO (laskeutuen ratsulta).
Urhot, nyt levätessänne
Saalistanne nauttikaatte!
Joukko asettuu ryhmiin.
Mutta muista, kelpo Kotro:
Vahvat valvoen olemme.
Siksi vartijat aseta,
Korviksemme, silmiksemme,
Tielle taakse ja etehen,
Ettei leikissä leväten
Vaara, uhka unhottuisi.
KOTRO.
Käskyjäsi täytän. --
ILLI tulee.
Täältä
Illi sulle tuo sanoman.
Toimittaa vartijoita ja järjestää joukon.
KULLERVO.
Käy likemmä, Illi, lausu,
Tuotko tuimia vihoja!
ILLI.
Kysytkö tätä sydäntä? --
Se sinulle lemmen tuopi.
KULLERVO.
Nyt en lemmestä laverra, --
Sotatietoja haluan!
ILLI (ensin säpsähtäen, jatkaa).
Toisin on Kalevalassa:
Siellä Untamon avuksi
Joukko noussut on jalalle.
Väinö, Ilmari ja Kauko,
Kalevalan kuuluisimmat,
Joukon johtajiksi käyvät.
Jollet nyt visusti riennä
Miekan työhön,
Niin petät sukusi koston,
Murrat veljiesi toivon,
Vapautemme --
KULLERVO.
Vaiti vaimo!
Sit' ei urhoksi sanota,
Jok' ei tunne tehtäväänsä. --
Tähän asti teit hyvästi.
Nyt edellä joukon juokse
Untamon talohon yöksi. --
Hyvinkin ehätät sinne
Kekriaaton juominkihin.
Silloin yöuni on raskas,
Kaikki nukkuvat hakoina,
Pää pökerö, mieli tylsä.
Siellä sirkkana sirise,
Vaikk' oletkin kaunis käärme.
ILLI.
Ihanasti haastat, urho.
KULLERVO.
Kaikk' unessa Untolaiset
Juovuksissa kun rypevät,
Silloin mulle tuo sanoma,
Hiivi noitana. Jytäkkä
Silloin nouseva on julma,
Veljien verinen kylpy.
ILLI.
Tottelen, Kalervon poika.
Kärpän korvin, saukon silmin
Tarkoin kuulen ja tähystän,
Tuulena sanoman saatan. -- --
Mutta kuulehan! -- Ihana
Ajatus minussa nousi.
KULLERVO.
Mik' ajatus?
ILLI.
Yösydännä,
Kun on Untola unessa,
Kun pirtissä raskas kuorse
Hämmentää sirinät sirkan --
Minä piistä lyön kipinän,
Uunille pärekasahan,
Seinän luo viritän taulan: --
Untamon upea pirtti
Tuokiossa on tulessa!
KULLERVO.
Sen jos hekkuman sinulle
Soisin, ainapa katuisin:
Onneni varas olisit.
Itse tahdon rinnastani
Puhkaista vihapukaman,
Tuon äkämän, myrkkypahkan,
Joka paisui Untolassa,
Itse sen ulos puserran
Untamon suvun tapoksi.
Siitä nautin, siit' iloitsen. --
Sulta polton, surman kiellän.
Mitä käskin, tee se! -- muut' ei.
ILLI.
Mielikses on mielikseni,
Voittosi minulle voitto.
KOTRO (Illille).
Mesi on ammoin katkeraksi
Käynyt Kullervon veressä.
ILLI.
Kuin veressä aimo miehen. --
Minä riennänkin edellä.
Jää hyvästi, Kotro! --
KOTRO.
Riennä!
ILLI (erikseen).
Saisin Kullervon omaksi,
Suven syömättä eläisin,
Päivittäin sen pään pesisin,
Joka huomenna sukisin,
Illoin kantaisin sylissä,
Haahkan höyhenille veisin,
Silkkivaipoin peitteleisin.
Lähtee.
KOTRO (Kullervolle).
Joukossamme on Onervo,
Noita taitava Lapista.
Siltä salli kuulustella,
Kuinka käypi rynnäkkömme,
Onnistummeko hyvästi.
KULLERVO.
En kysy kylästä mieltä.
Tapaukset on minussa.
Minusta ne puhkeavat,
Kuin väkevä multa tuopi
Povestansa paisuvasta
Riistan ynnä rikkaruohon.
Niin tekoja hautuneita
Minusta käteni kautta
Puhkeaa terälle miekan.
Mitä tietäisi Onervo?
KOTRO.
Mitä puhkeaa sinusta
Tekoja, ne tiedustella
Voipi hän jumalten luona.
ONERVO (astuen esiin).
Mulle miekkasi ojenna
Hetkeksi. Sen kautta kuulen,
Mitä aikovat jumalat.
KULLERVO.
Miekkani sinulle? Ainut
Kylkikumppalini!
ONERVO.
Tiedä:
Jumalissa juoksun määrä
Eikä vallassa väkevän.
JOUKKO.
Jumalissa juoksun määrä.
KULLERVO.
Uupuneitako olette,
Vailla rohkeutta, raukat!
Joukko murisee levottomana.
Voittekin kysellä -- tuossa
Miekka lapsille leluksi.
Ojentaa miekkansa Onervolle, jonka ympäri osa joukosta
taustalla kiertyy kehäksi.
Minä en taikoja kysele.
Mulla vastaus vakava
Tarkkana on tunnossani. --
Nytpä tyhjä on sivuni,
Kuin oli ennen onnetonna,
Orjana mun ollessani. --
Missä tyttö, jonka löysin
Rannalta, vesikiveltä?
Tänne tyttö!
HIPPO, vanhus joukosta, tuopi pelokkaan MIERONTYTÖN esille.
HIPPO.
Tässä hempu.
Sulle hoitelin poloista.
KULLERVO (vanhukselle).
Etsi saalisten seasta,
Kanna tänne kaunihinta,
Mit' olen ryöstänyt Lapista.
Hippo menee noutamaan.
Miksi noin vapiset, vieno?
Miehesi minusta löysit,
Etkä huonointa tavannut.
Tässä linnani upea,
Kaaritaivas kattonamme,
Paksut hongat patsahina,
Päivin aurinko ilona,
Öisin tuohukset tuhannet,
Lehtipuut livertävien
Laululintujen pesinä,
Koski soittaja komea.
Eikö miellytä sinua?
Tuossa huovit, hääväkeni.
Sinä morsian ihana.
MIERONTYTTÖ.
Näin resuinen tyttö raukka.
KULLERVO.
Sinut suurille saloille
Haltijattareksi nostan.
Itse valtikan anastan
Metsän haltijan kädestä.
Kaiken riistan, rikkauden
Tälle joukolle jakelen.
MIERONTYTTÖ.
Sinä kerrot kiehtovasti,
Haastat outoja satuja,
Kuin unessa aavistelet,
Halujani houkutellen.
Hippo tuopi vaatteuksen.
KULLERVO.
Tässä sulle on parasta,
Kaunihinta, hempeintä:
Vyöt, hamoset, huivit, helmet.
Tuossa vielä kautokengät
Kepeät -- ne kaikki ryöstin
Oman äitini varaksi.
Sinut kun vien äidilleni,
Niin ne nyt sinulle annan.
Tuonne metsähän ravista
Yltäsi risaiset rievut,
Siellä uusihin pukeu!
MIERONTYTTÖ.
Mies komea, mulle annat
Aimo kallihit kapiot!
Silkit, helmetkin soreat! --
Tämäkö olisi onni!
Alkaisiko tästä nousta
Se kadonnut kaunis päivä, --
Sodanko verestä mulle
Onnen kultavyö kohoisi --?
KULLERVO.
Mene männikkösalihin,
Pukeu! -- palaja sitten!
Alta kulmien ja pelon alaisena tyttö vielä
tarkastaa Kullervoa kuin arvoitusta ja menee.
Tahdon nauttia sinusta,
Onni, ennenkuin pakenet.
Kyllin aavistan -- ihana
Onnenhetki hilpaseiksen,
Kuin salaman lento yössä,
Jälen jättäen pimeän.
TUIRO (syrjässä naisen kera).
Sulta, Kotro, en kadehdi
Illiäsi; -- täss' omani,
Jonk' olen ryöstänyt Lapista
Vanhan kultansa sylistä.
KOTRO (halveksien).
Pidä tuo omasi!
KULLERVO.
Riita
Pois välistä miesten, joilla
Työ on yhteinen edessä!
Nyt leväten leikkikäätte.
Hippo, soita kanneltasi,
Koston kaikuja viritä,
Olet vanha, vaivan nähnyt,
Muistosi sotia täynnä.
HIPPO.
En ole Väinö soittajaksi,
Toki päästelen parasta,
Mitä on neuvonut ikäni,
Sen iloja, tuon suruja,
Vihojakin, vimmojakin.
JOUKKO.
Soita, soita!
ONERVO (kehän keskellä).
Loitsuhyppy
Alkakaamme! Ensin hiljoin
Notkukaa, kuin rannan ruoho
Aallon heikon heiluttaissa.
Sitten kiihtyen kovemmin,
Niinkuin aalto ankarampi.
Tahdon taivasta lähetä.
Taustalla Onervon ympärillä näkyy hitaita hyppyliikkeitä;
Onervo miekka kädessä liikehtii keskellä. -- Hippo vienosti
soittaa kannelta. Liikkeet vähittäin kiihtyvät.
POURU (ensin seuraten syrjästä).
Ihmisten iloita suovat,
Kuulema, jumalat. Siitä
Mieltyvät iki hyviksi,
Avuksemme innostuvat
Tuiman taistelun ajalla.
Siis iloa, karkeloa,
Sotahyppyä rajua!
Miehet, naiset!
ÄÄNIÄ JOUKOSTA.
Karkeloa!
MUTRU.
Mies ei hyppele hevillä.
Astunta on arvokkaampi.
Kuka maksaisi hypystä!
KITKA (avaten eväskonttia).
Enkä jaksa nyt hypellä.
Vatsa vaativi veronsa.
Tanhut säästän tappeluiksi.
KOTRO.
Käytkö, Kullervo, keralla?
KULLERVO.
Siihen ei iloni riitä.
Minust' on tapettu tanhu,
Mieli hilpeä, iloinen
Surmattu sukuni tähden
Kapalossa, kehdossani.
Tanhuisinko, pyörittäisin
Naiset nauramattomiksi,
Ne sumuksi höyryttäisin,
Kuin tuo koski vaahtopäänsä,
Pimittäisin päivän silmän,
Ilosta surun tekisin, --
Siksi kartan karkeloita.
KOTRO.
Täm' on loitsuhyppy, siksi --
Yhtyy kisaan.
MUTRU.
Sota on sulle karkeloita.
KULLERVO.
Sota, kosto, hurmevirrat! --
Nekö vain himoja mulla?
Tunnen muutakin kihua
Rinnassani riehuvaksi:
Lemmenkiihkoa tulista,
Joka leimahtaa levossa.
Tytön tuolla nähdessäni
Tien ohessa, virran luona,
Tuntui kuin sotatuleni
Kaskiliekkinä palaisi.
Miksi miellyinkin hänehen,
Mieron ryysykiertäjään?
Hänt' en päästänyt paolle,
Vaikka reuhtoikin rajuna,
Mua parjaten pahasti.
Lopulla rukoili raukka.
Miks' en ryöstänyt sodassa,
Kuin nuo muutkin, mieluisinta?
MUTRU.
Aikansa joka himolla.
Vaihetushaluinen luonto
Nälästä janohon viepi,
Rakkautehen vihasta.
KULLERVO.
Tuolt' on hän tulossa, poistu!
Onnea syleillä tahdon
Kiihkeästi, hurmatusti. --
Mutru syrjäytyy.
Tule, tyttöni solakka,
Hentonen kuin heinän korsi.
Mut olet keväinen heinä,
Et ole syys, tuo keltalehti.
MIERONTYTTÖ.
Itse varteni somistit,
Itse annoit helmet, kullat.
KULLERVO (ottaen tyttöä kädestä).
Soma on siro kätesi,
Punakin vieno poskillasi,
Sarastus ihanan päivän,
Joka on nouseva verestä. --
Miksi, tyttöni, vapiset?
Mikä on hohto silmissäsi?
Kyynelkö? -- valon pisara
Puhtauden auringosta!
Se herahti poskellesi,
Siitä se aholle vieri --
Eikä sielt' ikinä nouse.
TYTTÖ.
Eikö se sumuna nouse
Tuonne päivän silmän alle?
KULLERVO.
Onko tuo sumu ylennyt
Onnetonten kyynelistä?
Minunkin suruni oisi
Noussut päivän nähtäville,
Ukon ylhäisen etehen.
Sin' olet älykäs tyttö.
TYTTÖ.
Vieras -- niin tutulta tunnut,
Outo -- niin omahiselta.
KULLERVO.
Mierosta olen minäkin,
Kovan onnen oppilapsi,
Mieron saunan löylyttämä.
Siksi tuntunen tutulta,
Siks' ehkä sinuhun miellyin,
Kun olet mieron hylkylapsi,
Kuin minä.
TYTTÖ.
Sinäkin hylky?
KULLERVO.
Näen kyynelvirrassasi,
Kera sun surusi vuoksen,
Vuotavan omat suruni.
Noin oletkin kiehtovaisin.
Surunkaunis mun suloni.
Likemmäksi sun likistän. --
Taas vapiset, tyttö riepu.
TYTTÖ.
Vapisen tulematonta,
Jonka aavistan tulevan.
Niin sulla sylissä istun,
Kuin venossa vierevässä
Virran kiihkeän vesillä,
Kurimuksen kurkun suulla:
Huimaus sydämmen alla,
Pelon ja sulon hivellys
Neuvottomassa povessa. --
Jollet pettäisi minua.
KULLERVO.
Petkuttaja on elämä,
Lupaaja, sanansa syöjä,
Kukkiessansa ihana,
Täynnä toivoja hyviä,
Kirjavata kangastusta.
Mut kesällä käypi halla,
Kaiken toivon vie kukalta,
Jää syksylle keltalehdet,
Pihlajan hapan hedelmä.
Tunnetko tuon kalman löyhkän?
Lehdet sen varistessansa
Huokuvat, nuo kuolevaiset.
Elämän joka kukalla
Raihnan siemen on povessa.
Tuo koski lopulta yksin,
Mahtavin, sotaisin voimin,
Riehunalla, pauhinalla
Ilmaisee elämän työtä.
Sinunko sopisi, tyttö,
Ilman nautinnon iloa
Kuihtua ja kuivettua
Talven tuiskujen omaksi?
Nyt, kaunis, kukoistat vielä,
Läpi kyynelten hymyilet.
Säästäisitkö tuon sulosi
Nauttimatta soitimesta
Luonnon lintujen tavalla.
Minussakin voima lyöpi
Tässä rinnassa rajusti.
Miks' en antaisi sinulle
Voimastani? Miksi emme
Elon kuohunta-ajalla
Omistaisi sen mehua,
Ennenkuin tuleva raihna
Varastaa ilomme tertun?
Miero ei iloja suonut --
Soiko sulle? -- ei minulle.
Katkeruutta se jakeli.
Siksi nyt omat sulomme
Vaihtakaamme! Itsessämme
Yksin on elämän suoni,
Nautinnon parahin lähde.
TYTTÖ.
Noin ei haasta halvat miehet
Näen sankarin sinussa.
KULLERVO.
Tahdotko kisailla tuolla
Karkelossa?
TYTTÖ.
Pois ivasi!
Itkuhun ilommin suostun
Kuin kisoihin ihmisjoukon.
Muistot synkät on minulla.
KULLERVO.
Sin' olet mulle muokattuna,
Sotaurholle sopiva. --
Näetkö, luonto on sumussa,
Kostea, himokas pilvi
Maan povella piehtaroipi.
Aurinko, elämän silmä,
On samea; kaikki voimat
Sokkoina hapuelevat,
Tavoitellen toisiansa.
Kuumetta ne kutkuttavat,
Kihnuttavat kiihkojansa.
TYTTÖ.
Lehdet puusta langennehet
Eivätkö lahoa tuossa?
KULLERVO.
Ne palavat päälletysten,
Nauttivat palamisesta.
TYTTÖ.
Haastat outoja sanoja.
KULLERVO.
Tuonne kuusten suojuksehen
Käymmekö? Ihana kuume
On jo vihkinyt veremme.
Siellä leikimme vapaina
Nuoruutta nopean hetken. --
Pois itku, typerä tyttö!
Miksi tuota?
TYTTÖ.
Muistojeni
Haikeutta haihattelen,
Kokemusteni kovuutta
Raukka itken,
Mieron polkuja pahoja
Vaikeroin.
Itken kuin iloton lintu,
Eksynyt emon pesästä
Kurjan kohtalon omaksi.
KULLERVO (tyttöä hyväillen).
Sinut vien kotimajoille,
Ihmisten ilotulille.
TYTTÖ.
Niin minulle pantti anna,
Jollet pettäne poloista.
KULLERVO.
Tässä on sodasta sormus,
Jolla vahvistan valani.
Menevät sivulle.
ONERVO (tanhukehän keskellä liikkeillään kuvaten sanojensa mukaan
matkaansa).
Taukoa, tulinen tanhu!
Karkelo taukoo. Kannel kuuluu vienosti.
Tulen luoksesi, jumala,
Luonnon siltoja vaellan:
Maa, vesi, keveä ilma,
Itse lämpöinen valokin
Sekä pohjoinen palava --
Teidän kautta tieni käypi
Ison luojan istuimelle. --
Ylös vuorta jo vaellan,
Raskasta elämän vuorta. --
Nousen! -- loitolle tähystän,
Taakse pilvien veristen:
Sotapilvet, hurmemyrsky! --
Taas pahalle suolle painun,
Ihveiselle, ilkeälle:
Elämän ruma rutakko. --
Kompastun kovaosainen!
Mut en vaivu vaivaisena, --
Nousen uhka uskalikko; -- --
Tästä vieriyn vesille.
Suuri on edessä selkä.
Uin ulapan, vellon vettä,
Kestän myrskyjä kovia,
Tulen taivahan rajalle.
Jyrkkä katto kammottavi.
Tästä kokkona kohoan
Sivuja sinisen ilman,
Reunoja punaisen pilven,
Saavun suurehen talohon,
Aivoissa avaran luonnon,
Revonliekkien likellä. --
Siinä se ikuinen Ukko,
Avaruuksien isäntä,
Päiväotsa, liekkisilmä! --
Kuulen lausu neuvojasi!
Vaikenee. -- Äänettömyyden jälkeen:
Sota -- -- hurmevirrat -- -- voitto!
Kukistus komean urhon -- --
Kiitos, ilmojen isäntä!
Maahan saattelen sanasi.
Joutsenenko siivet annat!
Niillä lennän liihottelen
Valossa ihanan ilman
Halki taivahan yheksän,
Meren halki, suon ylitse,
Yli vuoren, hongan, kuusen --
Tässä taivasten sanoma!
JOUKKO.
Lausu taaton lausehilla!
ONERVO.
Kuulu on miekka Kullervolla.
Sit' ei voiteta -- sen voitto
On kukistus kuulun urhon. --
Se oli sanoma taaton.
KOTRO.
Kullervon komea miekka
Siis on Untamon kukistus.
Seuratkaamme Kullervoa!
JOUKKO.
Seuratkaamme Kullervoa!
POURU.
Orjavallan vaivutamme!
MUTRU (syrjässä).
Minä kullat koplottelen.
KITKA.
Kekrijuhlaksi tulemme
Sinne; juhlapaistit syömme,
Kylän poltamme poroksi.
TUIRO.
Naiset kaikki nauratamme.
KOTRO.
Kylän säästämme, kasekset
Joukon keskessä ja'amme
Emännät kukin otamme,
Maat vapaina hallitsemme.
Se minun haluni harras.
ERÄS NAINEN.
Tuopa mies parasta haastoi.
Kylän vanhimmaks' sopisit.
POURU.
Kihlakunnan vanhimmaksi
Huudamme Kalervon pojan.
KOTRO.
Kullervo Kalevalaisten
Kuninkaaksi nostakaamme!
Toiset väitellen huutavat: "Vanhimmaksi!" toiset
"Kuninkaaksi!"
KULLERVO (tytön kera reippaasti esille astuen ottaa Onervolta
miekkansa).
Tänne miekkani, Onervo!
Pois kuningas orjinensa!
Ken se kahletta ihaili?
Aseihin! sotajalalle!
Naiset ryöstetyt jätämme
Piilopirttihin salolle.
Kotro, joukkoa alulle
Johda, nuolia teroita,
Hijo miekat mieluisiksi.
Jään jälelle, mutta kohta
Kaikkien edellä riennän
Kohti Untamon kotia.
Joukko nousee liikkeelle, ratustellen lähtöön vasemmalle.
TYTTÖ.
Kohti Untamon kotia!
Niinkö lausuit, mun omani?
Kostoako Untamolle?
KULLERVO.
Koston kultainen kuningas
Olen Untamon suvulle.
TYTTÖ.
Lienet suurtakin sukua,
Korkean isän kodista,
Koska tahdot tappelua
Itse Untamon keralla.
Mit' olet sukua, urho?
KULLERVO.
Suku ei suureksi ylennä,
Jollei miehessä tekoja.
En ole suurta enkä pientä:
Olen sorretun sukua,
Kalervon katala poika. --
Miksi varsin vaalenetkin!
Mit' olet sukua itse?
TYTTÖ.
En ole suurta enkä pientä,
Onnetont' olen sukua:
Kalervon katala tyttö,
Eksynyt emoni lapsi.
Äsken ryysyissä ihana,
Nyt ruma koruissa näissä. --
Poistu, veljeni, minusta. --
Tok' elä minusta poistu!
Itkee, väännellen käsiään.
KULLERVO (kamalasti tuijottaen).
Omanko emoni tyttö!
Sinut kuolleheksi luulin.
Vaipuu kaatuneen puun rungolle synkkänä.
TYTTÖ (itkun ehkäistessä).
Kunpa kuollutkin olisin. --
Emoni minut lähetti
Kerran marjan poimintahan.
Maat vaelsin, marjat poimin,
Vatut, mansikat kokosin.
Vieri päivä, toinen, kolmas
Enkä löytänyt kotia.
Harhamielin istuin, itkin.
Tiehyt korpehen kuletti.
Lopulta mäelle nousin.
Siellä huusin, hoilaelin,
Kangas vastahan kajahti:
"Elä huuda, hullu tyttö,
Ei sitä kotisi kuule!"
Toivotin jo kuolemata,
Mutta Tuoni ei totellut.
Oisin kuollut kurja raukka,
Niin nyt heinänä helyisin
Tai metenä, marjasena
Ahosta olisin noussut
Puhtoisin, punaisin poskin.
Niin minulta jäänyt oisi
Nämä kummat kuulematta,
Katkeruudet kärsimättä. --
Millä nyt tulisen tuskan
Povestani pois pesisin?
KULLERVO (katkerana).
Minut surmalle lähetä.
TYTTÖ.
Sinutko, jota rakastin
Sulhonani veljenäni
Surmaisinko? -- Suuremmaksi
Se kipuni kiihottaisi. --
Erikseen.
Mut oman sydänpaloni
Sammuttaisinko vetehen! -- --
Vaahdossa kohisevassa
Huuhtoisin vereni tahran!
Luovun tästä luolaisesta,
Sokkeloisesta salosta,
Jossa harhatiet vetävät,
Kuin kinahmit kiehtoellen
Niljaisehen nieluhunsa.
Kosken kuohu on sulompi.
Sen kohina korvissani
Soipi, huumaten vereni,
Viihdytellen! -- viehätellen!
Kuin himokin hurja äsken.
Tunnen vaahdon vilpoisena
Mun vereni virvoittavan. --
Jää hyvästi, veljytsulho!
Kiitä kultaista emoa.
Hyvästi, elämä kurja!
Itkee katkerasti.
KULLERVO (nousten kuin houreessa).
Sylitysten suistukaamme!
TYTTÖ (aikoen heittäytyä Kullervon syliin).
Sylitysten! --
(Kimmahtaa äkkiä takaisin).
Ei! -- Kamala
Taas tekomme uudistuisi! --
KULLERVO (aikeestaan huumautuen).
En voi seurata sinua
Vielä on Untamo elossa.
Vaipuu taannoiseen levottomuuteen.
TYTTÖ (yhä koskea läheten).
Kuuntelen veden kohua: -- --
Kiihkeätä! -- viehkeätä!
Hyvästi, hyvä sukuni! --
Kosken kuohuissa kotini.
Syöksyy koskeen.
KULLERVO (kuin heräten).
Tämäkin minun tekoni!
Vetää miekkansa, aikoen sen painaa rintaansa,
mutta pistää sen taas tuppeen.
Ensin kaiken katkeruuden
Sydämmestäni puserran
Kurjan maailman kiroiksi.
En ole makea marja,
En suloinen lemmenlehti
Enkä kyyhkyksi kyhätty.
Olen marja maan kiroinen,
Villikaalin myrkkykukka,
Huuhka lintujen seassa,
Ihmisten parissa rosvo.
En ole imenyt mettä
Elämästä --
Olen myrkkyä imenyt.
Siksi myrkytän jokaisen
Rauhan nautintopisaran.
Sota mun ainoa iloni.
Mutta ulkoiset sotani
Rauhan hetkin raivoavat
Sisässä, sydämmessäni:
Himot irstaiset minussa
Väkivalloin vaikuttavat,
Ottavat ovelan voiton
Tunnosta parahimmasta.
Siskoni, sinut pilasin,
Turmelin emoni tuoman.
Ken sun tielleni kuletti,
Outona, odottamatta?
Kuka nostatti himoni?
Miks' en inhonnut sinua?
Miksi muita en himoinnut?
Olenko oma tekoni,
Vapaudessa valmistunut?
Orjan leima on minussa!
Minut myrkytti elämä:
Minä myrkytän elämän. -- --
Isäni! -- emoni tuossa!
Turmion tukala hetki.
KALERVO, ARMI, HIEPRA ja POTERO tulevat vasemmalta.
ARMI (Kullervoa syleillen).
Poikani, sinut tapasin
Sankarina, voittajana!
KALERVO.
Kuulin kunniasanoman
Lapin voittaja-uroista.
Siit' ihastuin, tänne riensin
Onnesi osan jaolle.
POTERO.
Terve, veikkoni, eläös!
Sinusta sanoma käypi,
Ett' olet kuningas itse.
Tässä on koko sukusi.
HIEPRA.
Terve, Kullervo komea!
Suothan tulla siskosikin
Voittosi ilon jaolle!
POTERO (Hiepralle).
Siitä veikeä vekara
Vääntyi, tuosta Kullervosta.
KULLERVO (äitinsä syleilystä eroten).
Pakene, emoni kallis!
Min' olen rupinen rutto.
ARMI.
Mikä murhe on sinulla? --
Voitostasi et iloitse!
KALERVO.
Onko joukko niskoitellut?
Kurita, pane kovalle!
ARMI.
Lausu! -- miksi tuo kamala
Kauhistus on kasvoillasi?
KULLERVO.
Kamalan tekoni varjo. --
ARMI.
Tekosi! -- Lapinhan voitit,
Mikä hirmu on tekosi?
KULLERVO.
Muistat, kuin minua neuvoit,
Että suopean, sävyisän
Naisen retkiltäni toisin
Vaimokseni, sulle minjän?
ARMI.
Niin kehoitin. Toitko? -- Etkö? --
Mitä on surua siitä!
Jollet tuonut, tuothan vasta.
KULLERVO.
Mutta jos sinulle toinkin
Miniän lopen likeisen?
ARMI.
Toitko -- siitä siis iloitse,
Äitiskin iloita anna.
KULLERVO.
Mutta sen jos taas hävitin
Kiihkojeni pyörtehessä --
Kallihimman jos kadotin?
ARMI.
Kadotitko, ellös surko!
Kassapäitä on kasalta
Moisen miehen kumppaliksi.
KULLERVO.
Mutta jos tytön tuhosin
Siskoani suotuisamman,
Tytärtäsi kallihimman?
ARMI.
Voiko kahdesti kadota
Tyttäreni? --
KULLERVO.
Sulle kerron:
Rannalta, vesikiveltä
Tapasin ihanan immen,
Kalevaisen kasvoiltansa. --
Jotakin hänessä liikkui
Mun vereni vastinetta,
Joka liikutti minua:
Muoto yksin ei vetele. --
Siin' istui se, nyyhki, itki.
Tytön korjasin, omistin
Kuin marjan varisemasta.
Tuolla kuusen alla sitten
Kaunista kisauttelin.
Mutta se makea marja
Vaihtui varsin katkeraksi,
Kun tyttö sukunsa kertoi --
ARMI.
Sukunsa -- kamala aave!
KALERVO.
Kadotitko voitoltasi
Onnentähkän, poika hurja?
KULLERVO.
Kadotin sukuni onnen: --
Se oli emoni tyttö,
Jonka turmelin, tuhosin!
ARMI (Kalervoon nojaten).
Multa kahdesti katosit,
Tyttäreni,
Kuolit armas kaksin kerroin.
KALERVO.
Täm' on kuullakin kamala.
ARMI.
Kenties vielä sun kätesi
Surmasi suloisen lapsen.
KALERVO.
Olisit, kurja, itse kuollut!
Haudattu vesihakona.
KULLERVO.
Tuonne syöksyi sisko raukka
Vuoksen vaahtoisen omaksi.
HIEPRA (Poterolle).
Paetkaamme tuota miestä.
POTERO.
Hän on hiisi hirviöitä.
KALERVO (kamalasti).
Kirottu jumalten hylky,
Maan katala, kansan rutto!
Tuota räähkän tahrimata
Pojakseni en omista.
Mene sinne silmistäni,
Kussa ei kuuta, aurinkoa
Eikä tähtien valoa.
En voi voitoista iloita
Pojan raiskojen tekijän
Enkä luota kostotöihin
Miehen itse kostettavan.
Pois palaja, vaimo vanha,
Käy kotia kuollaksemme!
Ei Kalervon heimo kuollut
Toisen veljen vainotessa.
Vasta on sortuva sukumme
Vioista oman veremme.
Aika on sydämmen haleta
Tunnossa kamalan tuskan.
Tuoss' elä enempi itke --
Tuota ruttoa pakene!
Kalervo, Potero ja Hiepra poistuvat.
KULLERVO.
Voi, ettet minua, äiti,
Synnyttyäni tuhonnut.
Minkä surman nyt valitsen?
Meren haukea haenko
Vaiko sutta suon selältä?
ARMI.
Surmalle jos suistunetkin,
Siit' ei siskosi palaja.
Vaan pakene raihnojasi
Salon synkimmän sisälle.
Siellä vuosia monia
Viivy, kärsi katkerata
Rangaistusta rinnassasi,
Kunnes aika tuo apunsa,
Kuluttavi kurjat muistot,
Taas palajat paikoillesi,
Pestynä pahoista töistä
Katumuksen kyynelissä. --
Itket kuin imevä lapsi!
Sulla vielä on sydäntä.
KULLERVO.
On sydäntä surrakseni.
Kohoten.
Mut on kostonkin sydäntä.
En voi korpehen vajota
Toimetonna, tarmotonna.
Rintani palava kiihko
Sotatulta roihuavi.
Sen rajupaloksi päästän,
Sillä kostan korkeasti
Isän kohlut, maammon mahlat,
Kiitän Untamo urosta
Kurjist' orjanpäivistäni.
ARMI.
Nyt elä sotia jatka,
Syyllisenä, tahrattuna,
Nyt epäilen onneasi.
Tuossa kun näen sinua,
Veljesvainojen verestä
Kasvaneena, kauheana,
Hillitönnä, hurjamiellä,
Niin vapisen vainotöitä,
Kammon kaikkia sotia. --
Kenties sortuisit sodassa.
KULLERVO.
En mä silloin suohon sorru,
Kun sorrun sotatiloille.
Soma on kaatua sotahan.
Siellä kaunis miekan kalske
Urhon mieltä innostavi.
Äkin siellä mies menevi,
Potematta, laihtumatta,
Kuin leikattu kasken laiho.
Tuot' on aatella ihana,
Ainoata onneani! --
Hyvästi, emoni vanha!
ARMI (Kullervoa syleillen).
Voi sinua, voi minua!
Voi sukua onnetonta!
Poistuu itkien.
KULLERVO (yksin).
"Voi sukua onnetonta" -- --
Sekö siunaus emolta,
Koko heimon hellimmältä?
Sekö on apu suvusta
Voimilleni, voitoilleni?
KOTRO vasemmalta.
Kotro! -- miks olet palannut?
KOTRO.
Joukko ei mene etuisin,
Vaikka käsken ja kehoitan.
Eivät luota johtohoni.
Sinut vaativat keralla.
KULLERVO.
Olen valmis, lähtekäämme!
Ratsuni!
Menee oikealle.
KOTRO (ehättäen Kullervon edelle).
Sen tuolta noudan.
KULLERVO (lähdöllä, ratsunsa selässä).
Notku nyt nopeajalka!
Nyt petoni irti päästän,
Kynsinensä, hampainensa,
Okinensa, myrkkyinensä --
Nehän kaikk' ovat minussa.
Raivomyrsky nyt mukana!
Lähtevät vasemmalle.