SANNA. SALLA tulee.
SANNA (imarrellen).
Kah täällä ruusu äsken puhjennut
Odottaa poimijaansa! Kaunista
On nähdäkin noin immen valmisna
Tullessa tiettynsä. Oi Meijerhoff!
Salla vavahtaa.
Jos tietäisit, et rahtuakaan vois
Viivähtää kukkas kuuluvilta pois!
SALLA (selin).
Taas Meijerhoff!
Päin rouvaan.
Oi äiti!
SANNA.
Lapseni!
Nimestä, josta riemun rintahas
Heräävän toivoin, siitä säikähdyt
Ja kavahdat kuin omaa kuoloas!
SALLA.
Hirveemmin vielä.
SANNA.
Kallis lapseni!
Tuo musta kaapu riisu sielustas,
Vanhempais neuvoon luota! onneas'
Et ymmärrä.
SALLA.
Vaan ennen riisua
Voin sielultani halvan asuntonsa,
Kuin suosiolla nähdä -- rakastaa
Vähemmän vielä -- Meijerhoffia.
SANNA.
Rakastaa? Hurja tyttö hupakko!
Näethän sukusi ja itsesi
Kohoovan arvohon ja kunniaan,
Ja palmikkosi tiedät hohtavan
Juur Meijerhoffin avull' ylevistä
Helmistä.
SALLA.
Kaikk' on vaan ne halpoja
Veskellosia, jotka pulppuaa
Rupaisen lähteen pintaan pohjasta, --
Mun sydäntäin ne ei voi hallita!
SANNA.
Sä uskallat noin vastoin vanhempais
Syvintä rakkautta kiistellä?
Sun Salmon kiihkot vaan on valtiaas,
Sydämmes raukan sai hän villitä.
Sukumme hän sun kannaksillas nyt
On onnettomaks' aivan vihkinyt.
Vaan muista, lapsi, koht' on majori
Taas täällä -- hän sun jalo ystäväs --
Hän kättäns' ennen sulle tarjosi:
Sä hylkäsit, en nyt suo hylkääväs.
Maailmass' ain' ei ole tarjona
Niin ihmissydämmiä jaloja.
SALLA.
Kah, totuus valheen takapajulla!
Kuuluu honotusta.