Vaikka Novodvorofia kaikki vallankumoukselliset suuresti kunnioittivat,
vaikka hän oli hyvin lukenut ja vaikka häntä pidettiin hyvin viisaana,
niin Nehljudof kuitenkin luki hänet niiden vallankumouksellisten
joukkoon, jotka olivat siveellisessä suhteessa keskinkertaista
kehityskantaa alempana ja siis olivat sitä paljon alempana. Tämän miehen
järjen voimat--eli hänen osoittajansa olivat kyllä suuret; mutta se
arvo, jonka hän antoi omalle itselleen--eli hänen nimittäjänsä--oli
mittaamattoman suuri, ja oli jo kauan sitten kasvanut hänen järkensä
voimien yli.
Hän oli henkiseen elämäänsä nähden täydellinen vastakohta Simonsonille.
Simonson oli noita etupäässä, miespuolisien keskuudessa tavattavia
luonteita, joiden teot ovat suoria seurauksia ajatuksen toiminnasta ja
ovat sen määräämiä. Mutta Novodvorof taas kuului niihin etupäässä
naispuolisien joukossa tavattaviin luonteihin, joiden ajatustoimintaa
johtaa osaksi tunteen asettamat tarkoitusperät osaksi tarve järjen
kannalta, puolustaa tunteen vaikuttamia tekoja.
Novodvorofin koko valtiollinen toiminta, huolimatta siitä, että hän
osasi kaunopuheliaasti pönkittää sitä hyvin vakuuttavilla selityksillä,
näytti Nehljudofista perustuvan ainoastaan kunnianhimoon, haluun olla
ensimäisenä muiden joukossa. Aluksi, taipumuksia kun hänellä oli
vieraiden ajatusten omistamiseen ja niiden esittämiseen sanoilla,
hänellä oli opintojen aikana sekä opettajien että oppivien keskuudessa,
missä tälle taipumukselle annetaan suurta arvoa,--lyseossa,
yliopistossa, maisterina,--ensimäinen sija, ja hän oli siis tyydytetty.
Mutta saatuaan yliopistollisen arvotodistuksen ja päätettyään opintonsa,
hän, kun tämä ensimäisyys ei enää ollut näkyvissä, ja päästäkseen nyt
ensimäiseksi uusissa piireissä, yhtäkkiä kokonaan muutti entiset
mielipiteensä, ja vähittäisvapaamielisestä rupesi punaisimmaksi
kansanvaltaiseksi. Näin kertoi Nehljudofille Kryiltsof, joka ei sietänyt
Novodvorofia. Kun tämän luonteesta puuttui siveellisiä ja esteettisiä
ominaisuuksia, jotka tavallisesti synnyttävät epäilyksiä ja horjumisia,
tuli hän vallankumouksellisessa puolueessa hyvin pian hänen
itserakkauttaan tyydyttävään johtajan-asemaan. Kerran valittuaan
suuntansa hän ei enää milloinkaan epäillyt eikä horjunut ja oli
sentähden myöskin varma siitä, ettei hän milloinkaan erehtynyt. Kaikki
tyyni näytti hänestä olevan tavattoman yksinkertaista, selvää,
epäilemätöntä. Ja hänen kapean ja yksipuolisen näköpiirinsä ohella
kaikki todella olikin hyvin yksinkertaista ja selvää, eikä tarvinnut
muuta kuin, kuten hän sanoi, olla loogillinen. Hänen luottamuksensa
omaan itseensä oli niin suuri, että se saattoi ainoastaan joko työntää
luotansa ihmisiä taikka alistaa heitä allensa. Ja kun hänen toimintansa
tapahtui hyvin nuorten ihmisten keskuudessa, jotka luulivat hänen
rajatonta itseluottamustaan syvämielisyydeksi ja viisaudeksi, niin
enimmät alistuivatkin, ja niinpä hänellä oli suuri menestys
vallankumouksellisissa piireissä. Hänen toimintansa tarkoitti kapinan
valmistamista, jossa hänen oli anastaminen valta ja kutsuminen
kansankokous. Kokouksessa oli sitten pantava esille hänen sepittämänsä
ohjelma. Ja hän oli täysin vakuutettu siitä, että tämä ohjelma käsitti
kaikki kysymykset, ja ettei sitä voinut olla toteuttamatta.
Toverit kunnioittivat häntä hänen rohkeutensa ja päättäväisyytensä
tähden, vaan eivät rakastaneet häntä. Hän puolestaan ei rakastanut
ketään ja piti kaikkia etevämpiä ihmisiä kilpailijoinansa: hän olisi
näille tehnyt samaa mitä vanhat urosapinat tekevät nuorille, jos vaan
olisi voinut. Hän olisi temmaissut toisilta ihmisiltä kaiken
ymmärryksen, kaikki taipumukset, kunhan he vaan eivät olisi häirinneet
hänen taipumustensa ilmaisemista. Hyvin hän kohteli ainoastaan niitä
ihmisiä, jotka häntä ihailivat. Näin hän nyt kohteli matkalla
hengenheimolaistansa, työmiestä Kondratjefia, Vera Jefremovnaa ja sievää
Grabetsia, jotka molemmat olivat rakastuneet häneen. Vaikka hän
periaatteessa kannattikin naiskysymystä, niin sisimmässä sydämmessään
hän piti kaikkia naisia tyhminä ja mitättöminä, paitsi niitä, joihin hän
oli usein sentimenttaalisesti rakastunut, niinkuin nyt Grabetsiin, ja
silloin hän piti heitä harvinaisina naisina, joiden ansioita hän yksin
osasi huomata.
Sukupuolikysymys näytti hänestä, niinkuin kaikki muutkin kysymykset,
sangen yksinkertaiselta ja selvältä, ja se oli täysin ratkaistu sillä
että tunnusti vapaan rakkauden oikeutetuksi.
Hänellä oli olemassa yksi nimellinen vaimo, toinen oikea vaimo, josta
hän oli eronnut huomattuaan ettei heidän välillään ollut todellista
rakkautta, ja nyt hän aikoi rakentaa uuden vapaan avioliiton Grabetsin
kanssa.
Nehljudofia hän ylenkatsoi siitä syystä, että tämä muka oli
teeskennellyissä suhteissa Maslovaan, ja vielä erittäinkin siksi, että
tämä uskalsi ajatella yhteiskunnallisista epäkohdista ja niiden
korjaamisen keinoista hiukan toisella lailla, kuin hän, Novodvorof, ja
vieläpä jollakin omalla, ruhtinaallisella, s. o. typerällä tavalla.
Nehljudof tiesi tästä Novodvorofin suhteesta häneen, ja mielipahakseen
tunsi, että huolimatta siitä hyvästä ja sydämmellisestä mielialasta,
jossa hän matkan aikana oli, hän nyt maksoi samalla mitalla
Novodvorofille eikä mitenkään voinut voittaa itsessään mitä suurinta
vastenmielisyyttä tätä ihmistä, kohtaan.