Joukkokunta, jonka mukana Maslova matkusti, oli jo kulkenut noin viisi
tuhatta virstaa. Permiin asti Maslova matkusti rautatietä ja
höyrylaivalla rikoksentekijäin seurassa, ja vasta tässä kaupungissa
Nehljudofin onnistui saada hänet siirretyksi valtiollisten joukkoon,
kuten Bogoduhofskaja, joka matkusti samassa joukkokunnassa, oli hänelle
neuvonut.
Matka Permiin asti oli ollut sangen raskas sekä ruumiillisessa että
henkisessä suhteessa. Oli ahdasta, likaista ja paljon syöpäläisiä, jotka
eivät antaneet mitään rauhaa, ja henkisesti taas oli yhtä paljon haittaa
miehistä, jotka syöpäläisten tavoin vaihtuivat jokaisessa
majoituspaikassa, mutta olivat yhtä tungettelevaiset ja tarttuvaiset
joka paikassa, eivätkä antaneet mitään rauhaa. Mies- ja naisvankien,
vartijain, sotamiesten keskuudessa olivat irstaiset tavat niin
juurtuneet, että jokaisen ja erittäinkin nuoren naisen täytyi olla
alituisesti varuillaan, ellei hän tahtonut käyttää nais-asemaansa
edukseen. Ja tämä alituisen pelon- ja taistelunalaisuus oli hyvin raskas
kantaa. Maslova oli erittäinkin hyökkäysten uhrina sekä ulkonaisen
viehättävyytensä että kaikille tunnetun entisyytensä vuoksi. Kun hän nyt
ehdottomasti torjui jokaisen miehen ahdistelemisia, pitivät nämät sitä
loukkauksena ja olivat hänelle suutuksissaan. Hänellä oli kuitenkin
vähän apua siitä, että Fedosja ja Taras olivat läheisyydessä. Taras oli
saanut tietää, että hänen vaimoansa ahdisteltiin; hän oli sentähden
pyytänyt päästä vangituksi voidakseen puolustaa tätä, ja matkusti nyt
Nishninovgorodista saakka vankina rikoksentekijäin joukossa.
Siirtyminen valtiollisten joukkoon paransi Maslovan aseman kaikissa
suhteissa. Puhumattakaan siitä, että valtiolliset olivat paremmin
sijoitetut, saivat parempaa ruokaa ja vähemmän raakuutta osakseen,
parani hänen asemansa vielä siinäkin, että noista miesten
ahdistelemisista tuli loppu, ja hän saattoi nyt elää ilman että hänelle
joka hetki muistutettiin sitä entisyyttä, jota hän nyt niin halusi
unohtaa. Mutta tämän siirtymisen pääetu oli siinä, että hän tutustui
muutamiin henkilöihin, joilla oli häneen suuri ja mitä jalostuttavin
vaikutus.
Majoituspaikoissa oli Maslovan lupa sijoittua valtiollisten kanssa,
mutta matkustaa hänen piti rikoksentekijäin seurassa, koska hän ei ollut
mitenkään sairas. Näin hän oli kulkenutkin aina Tomskista asti. Yhdessä
hänen kanssaan kulki, niinikään jalkasin, kaksi valtiollista: Maria
Pavlovna Stshetinina, tuo sama kaunis lempeä- ja pulleasilmäinen neiti,
joka oli ihastuttanut Nehljudofia, kun tämä oli ollut Bogodubofskajaa
tapaamassa, ja vielä eräs Jakutin piiriin lähetetty Simonson, se sama
musta, pitkätukkainen mies, jolla oli silmät niin syvällä otsan alla ja
jonka Nehljudof niinikään oli samassa tilaisuudessa huomannut. Maria
Pavlovna teki matkaa jalkasin sen johdosta, että oli luovuttanut oman
vankkuripaikkansa eräälle raskaudentilassa olevalle naisvangille;
Simonson taas sen johdosta, että hän piti vääränä käyttää hyväkseen
säätyoikeuksia. Erillään muista valtiollisista, jotka tulivat myöhemmin
vankkureilla, läksivät nämä kolme liikkeelle rikollisten kanssa varhain
aamulla. Näin tapahtui myöskin viimeisestä majoituspaikasta lähdettäessä
ennen suurta kaupunkia. Joukkokunnan oli vastaanottanut uusi
vartioupseeri.
Oli varhainen, sateinen syyskuun aamu. Milloin tuli lunta, milloin
tihkui räntää kylmän tuulen mukana. Kaikki joukkokunnan vangit--400
mies- ja noin 50 naisvankia--olivat jo majoituspaikan pihalla. Toiset
häärivät vartioaliupseerin ympärillä, joka jakeli kopin vanhimmille
muonarahoja kahdeksi vuorokaudeksi; toiset ostelivat syötävää pihalle
lasketuilta kauppiailta. Rahojen laskeminen, osteleminen ja myyminen
synnytti keskeymättömän sorinan vankien joukossa.
Katjusha ja Maria Pavlovna, molemmat saappaissa ja puoliturkeissa,
huivit päässä, tulivat majoitustalosta ulos pihalle ja menivät
ruokakauppiaiden luo, jotka toinen toisensa vieressä istuivat tuulen
suojassa ja tarjoilivat tavaraansa: tuoretta leipäpiirakkaa, kalaa,
makaroonia, puuroa, paistikasta, lihaa, munia, maitoa; olipa eräällä
paistettu porsaskin.
Simonson guttaperkkanutussaan ja gummikalossissaan, jotka hän oli
nauhoilla kiinnittänyt villasukkiensa päälle (hän oli vegetariaani eikä
käyttänyt tapettujen eläinten nahkoja), oli myöskin pihalla odottamassa
lähtöä. Hän seisoi ovella, kirjoitellen muistikirjaansa ajatusta, joka
oli hänessä syntynyt: »Jos bakterio», kirjoitti hän, »tarkastelisi ja
tutkisi ihmisen kynttä, pitäisi se ihmistä elimettömänä olentona. Samoin
pidämme mekin maapalloa, tarkastellessamme sen kuorta, elimettömänä
olentona. Se on väärin».
Ostettuaan munia, naulan rinkilöitä, kalaa ja tuoretta vehnäleipää,
asetteli Maslova näitä säkkiin, sillaikaa kuin Maria Pavlovna maksoi
kauppiaille. Samassa syntyi vankien keskellä liikettä. Kaikki hiljeni,
ja ihmiset alkoivat asettua riviin. Upseeri ilmestyi ja antoi viimeisiä
määräyksiänsä ennen lähtöä.
Kaikki kävi vanhaan tapaansa: miehet lueteltiin, kahleitten eheys
tutkittiin ja parit yhdistettiin käsiraudoilla. Mutta äkkiä kuului
äkänen päällikön ääni, kuului läimäyksiä vasten ihmisruumista ja lapsen
huutoa. Hetkeksi oli kaikki hiljaa, mutta sitten syntyi väkijoukossa
tukahdettu nurina. Maslova ja Maria Pavlovna läksivät melupaikalle.