Rakas Mirjam!
Vihdoinkin lensi kirjeesi lumimyrskyn halki tänne korven hirveään
yksinäisyyteen.
Kaksi viikkoa ja kaksi vuorokautta olin alati tuskitellut, kuinka
perille pääsitte. Kirjeestäsi ei käy selville, onko lapsi terve ja
oletko itse?
Sen että tunsit sielun kouristuksia niitä hyljättyjä huonekalujamme
katsellessa, sen minä, kultaseni, liiankin hyvin ymmärrän. Mutta älä
koskaan enää niistä puhu -- puhu kaikesta muusta, mutta älä niistä
hyljätyistä huonekaluista ja särkyneestä taloudesta. Se on roskaa
nyt puhua niistä -- meidän kesken. Ymmärrätkös? Epätoivon vimmaan
virittää vaimo sen miehen, jolle ei omantunnon eikä Jumalan tuomio
ole kylliksi rangaistusta... Parhainta tarkoitit, mutta älä luule
että minä sekuntiakaan elän unhoittamatta meidän yhteistä kotia.
Otetaan asia puhtaan järjen kannalta. Jos laiva on karille
tarttunut, niin se tietysti on karilla, mutta mitä me, purjehtijat,
siitä toisillemme valittelemme. Lempo vieköön: _elämmehän_ vielä
eikä myrsky meitä kumpaistakaan ole mereen huuhtaissut. Olojen
mukaan asettukaamme ja tarkastakaamme tyynesti, miten tästä on
selviydyttävä. Ruikutukset pois.
Emme liene ainoat, jotka kärsimme. Kunpa oppisimme kunnialla
kärsimään, mitä kärsittävä on.
Verta vuotaa sydämeni elämänpettymyksestä, mutta kun tyynesti
ajattelen, niin on asiain tila aivan luonnollinen. Tiedät, ystäväni,
että minä askaroitsen aamusta iltaan -- enkä kuitenkaan saa rahaa.
Laiskaa ei minusta ikinä tule ja onhan sekin jotain...
Älä nyt kultani hätäile -- nöyrrytä mielesi äläkä minua kaikista
huonoimpana miehenä pidä, sillä se on sielullisesti vaarallista.
Jos ei avioliittomme tätä kolausta ja sumua syysyössä kestä, niin
sen täytyy raueta, vaikka sydämet verta tihkukoot ja elämä kuinka
kamalalta tahansa tuntukoon. Pessimistin muuten sopisi toivoa
elämäntoverikseen -- optimistia. Sinulla on Leijo -- minulla
ei mitään. Jos tietäisit, miten kirvelee sinun ja kultalapseni
kaukaisuus! Koeta ymmärtää minua ja jää tällä kertaa hyvästi,
rauhoitu, rakkaani, ja järkeenny...
_Orjo_.
Orjo kultaseni! vastasi Mirjam. -- Onpa tässä kestämistä itselle
kullekin. Syödä vieraan ruokaa, asua vieraan huoneessa, josta ei
tiedä minä päivänä ulos ajetaan. Niellä kaikki, salata kaikki, olla
tyyni, vaikka kuinka sisässä kiehuisi.
Kaikissa tapauksissa on rouva Starck ihmeteltävä ihminen, uhraa oman
mukavuutensa muiden tähden, aina muista huolehtii, ottaa sydämestään
osaa toisten iloihin ja suruihin. Ei hän ole sinullekkaan katkera.
Leijo on terve ja virkku. Istuu jo aivan itsekseen lattialla ja
kiipeää pallia vasten seisaalleen. Muka itsekseenkin nousee ylös niin
että panee kädet ja jalat lattiata vasten ja muun ruumiin nostaa
kohoksi ylös ja on niin hullunkurisen näköinen siinä asennossa.
On minusta monessa suhteessa hyväkin että hennoin heittää sinun
kotikyläsi ja saavuin rouva Starckin luo neuvoja saamaan pojankin
suhteen. Dietti on tietysti uudestaan järjestetty, poika saa omena- ja
taatelimuhennosta ja riisi- ja kaurapuuroa marjamehun kanssa ynnä
maitoa melkein saman verran kuin ennenkin. Nukkuma-ajat ovat myös
eri tavalla järjestetyt, päivällä klo 10 ja illalla klo 6 sänkyyn ja
aamulla klo 6 -- työhön.
Rakas Orjo! Sain juuri kirjeesi, jota olinkin levottomana odotellut.
Eihän meillä ole hätää, kun terveinä pysymme. Täällä saamme olla, jos
tahdomme, ainakin kevääseen asti. Sitten voin matkustaa kuukauden
ajaksi entiselle kotiseudulleni ja jos sinun saaresi uusi tupa
valmistuu, niin muutamme _sinne_ kesäksi ja elämme "kilin maidolla."
auringonpaisteella ynnä kalalla, jota minä paraikaa opettelen
valmistamaan -- seitsemällätoista eri tavalla.
Leijo pyörii lattialla ja nauraa aina kun sivu menee. Poikanen
ilmaisee hyvää tuultaan omituisella kurkkuäänellä -- samalla kuin
sinä "kukko kiekua." Junamatkalla hän sai liiasta kuumuudesta
yskän, joka nyt sentään on lääkitty vatsakääreillä. Huusi se
lapsi niin katkerasti että vedet silmistä tippui ja minulla kävi
niin sääliksi. Olen pitänyt vielä tähän asti niitä kääreitä rouva
Starckin määräyksestä, mutta aijon heittää, koska poika niitä niin
pelkää ja huutaa kun pesuvadinkaan näkee ja jos jonkun kerran pääsee
ilman niitä, niin kiljuu ilosta ja hokee "itä -- itä" -- ylin
tyytyväisyyden ilmaus Leijo-pojallasi. Leijo osaa jo ottaa kahdella
kädellä kaulasta, kun pyydän, ja jos sanon: "suutele äitiä", niin
nuolasee poskea ja suuta hyvin sievästi. Kiipeää aamuisin viereeni,
kiertää kädet kaulaani ja on niin äärettömän suloinen. Sydäntäni
viiltää kun sinä niinä hetkinä mieleeni tulet.
Olen iloinen että se L--, joka sinulle kirjoitti niin terästävän
kirjeen, on samaa mieltä kanssani mitä pikkupolitikoimiseen ja
kotipitäjäsi sivistämiseen tulee. Rakas Orjo! Minä sanon nyt vielä
viimeisen kerran -- enkä koskaan sitten sano, jos niin tahdot --
heitä politiikka huonommille, henkisesti köyhemmille, tyynemmille
sieluille. Sinä teet väärin itseäsi kohtaan, teet tahallasi syntiä
luontoa vastaan ja se se sinua nyt rankaisee. Heitä pois ajoissa
-- minä rukoilen sinua sinun itsesi vuoksi. Etkö näe että se tuo
turman sinulle ja -- meille. Lyö kädellä pöytään ja toisella otsaan
ja sano: Jumalan nimessä minä sen hiiteen heitän. Olen saanut siitä
jo kylliksi. En saastuta enää sieluani, aika heidätkin opettaa.
Huutakoot ja haukkukoot, olkoon se heidän virkansa. Etkö näe että tuo
kirottu politiikka astuu sinun ja sinussa asuvan Jumalan ihanimman
lahjan väliin. Luonto kostaa.
Rouva Starck on käymässä H:ssä ja minä olen muka emäntänä. Tänne
jätetylle sairaalle täytyy laittaa ruokaa 5 à 6 kertaa päivässä...
Leijo nukkuu, täällä on niin rauhallista. Olen lukenut Ahlgrenin
Fru Marianne, Paulsenin En Digters Hustru, Jonas Lien Et Samliv,
Ibseniltä jonkun näytelmän rouva S:n kanssa, ja luen paraikaa
Strindbergiä. Täällä on myös Hilligenlei.
Sano äidillesi sydämellinen tervehdys. Olen päässäni kulettanut
koko ajan hänelle kirjettä -- kyllä hän tietää, kuinka kelvoton
olen kirjoittamaan. Ole ystävällinen äidillesi, se tekee niin hyvää
äiti-paran sydämelle, kaikessa hän sinua ajattelee, Jumala häntä
siunatkoon.
Älä nyt loukkaannu Poikani. Lämmin syleily _vaimoltasi_ ja pieneltä
pojaltasi.
Kiitos Mirjam _oikeasta kirjeestäsi!_ vastasi Orjo tähän kirjeeseen,
lisäten heti perään: rahaa lähettää, sillä taskussani on ainoastaan
yksi markka ja velat yhä kasvavat. Mirjam rakas: Sinun täytyy nyt
kestää, tuntukoon miltä tahansa. Sinä et aavista, miten _minun_
sieluni tila on. Mutta jos me molemmat valitamme, silloin ollaan
hukassa. Olen sinulle aikonut joskus kirjoittaa vakavammankin
kirjeen, joka koskee meitä henkisen avioliiton kannalta. Sinun
mentyäsi näet yökaudet mietin menneitä tekojani, joita ei voi enää
tekemättömiksi saattaa. Tässä elämässä on tärkeämpääkin kuin raha ja
koti. Ja ne, nuo menneet tekoni, tai niiden merkitys -- se on ensin
ratkaistava. Lyhyesti: minun hermoraivokohtaukseni kuinka ne voivat
taata sinulle elämän? vaikka rahaakin vielä saisi? Ja -- jos en
_minä_ parane? Tokko minua ymmärrät?