Kristitty ja Toivorikas läksivät nyt astumaan heistä edelle ja
kulkivat, kunnes saapuivat ihanalle tasangolle, nimeltä _Lepo_.
missä heidän oli hyvin mieluista vaeltaa. Mutta niin vähäinen
alallensa oli tämä tasanko, että he piankin olivat kulkeneet sen
poikki. Sen toisessa päässä oli pieni _Voitto_ niminen mäki ja
mäessä _Hopeakaivos_. Muutamain, jotka ennen olivat tätä tietä
vaeltaneet, oli tehnyt mieli mennä katsomaan tätä harvinaista
kaivosta, mutta heidän astuttuansa lähelle kaivoksen suuta, oli maa
pettänyt ja murtunut heidän altaan ja vienyt heidät surman suuhun.
Muutamat olivat loukkautuneet siinä niin pahasti, että pysyivät
raajarikkoisina hamaan kuolinpäiväänsä asti.
Minä näin unessani nyt, että vähän matkan päässä tiestä,
hopeakaivoksen kohdalla, seisoi _Demas_ niminen ylhäisen herran
näköinen mies, kutsuen matkamiehiä sinne katsomaan.
Hän sanoi Kristitylle ja hänen toverilleen: "Hoi! Poiketkaapas tänne,
niin minä näytän teille jotain."
_Kristitty_: Mitäs siellä on, jota varten kannattaisi tieltä poiketa?
_Demas_: Täällä on Hopeakaivos, ja täällä on ihmisiä, aarteita
kaivamassa. Jos tulette tänne, niin täällä te voitte vähällä vaivalla
tulla rikkaiksi tekin.
_Toivorikas_: Käydäänpä katsomaan.
_Kristitty_: En lähde minä. Olen kuullut tuosta paikasta ennenkin
puhuttavan, kuinka siellä monikin on joutunut surman suuhun. Ja sitä
paitsi ei tuo aarre muuta ole kuin paula, vireissä sille, joka sitä
hakemaan lähtee, sillä se estää häntä hänen vaelluksessansa. [l Tim.
6: 9]
Sen sanottuaan hän huusi Demaalle, sanoen: "Eikö se ole vaarallinen,
tuo paikka? Eikö siitä ole ollut haittaa monenkin vaellukselle?"
[Hos. 6: 9, Mat. 13: 22]
_Demas_: Ei tämä kovin vaarallinen ole muille kuin varomattomille.
Mutta Demas punastui sittenkin, tätä puhuessaan.
Silloin sanoi Kristitty Toivorikkaalle: "Ei nyt askeltakaan
sinnepäin, vaan jatketaan matkaa vaan."