Nyt minä en tiedä muuta kirjoittaa kuin oman luontoni saastaisuudesta
ja sydämmeni turmeluksesta, joka aina minua reutua toista tietä
kulkemaan, eikä anna itseänsä ojentaa Jumalan sanan ojennusnuoran
jälkeen. Niin perki paha on minun turmeltunut sydämeni saastaisuus,
että minä aina tulen Isän Jumalan Luojan ja Lunastajan ja Pyhän
Hengen Pyhittäjän murheelliseksi saattamaan. Tästä häjyn lihani
kuolettamisesta tarvitsisin suuresti Vapahtajani ja teidän, minun
opettajani, esirukousta silloin kuin en jaksa itse edestäni rukoilla.
Silloin kuin tutkistelen Jumalan sanaa, täyttää murhe sydämmeni,
etten jaksa niin elää kuin Jumalan sana neuvoo; aina menee toisin
kuin Jumala sanassansa sanoo: niin turmeltunut on minun lihallinen
luontoni joka aika ja joka päivä. Siitä minulla on suuri murhe, että
halu ja ahkeruus puuttuu, ja sen kautta tulen kolme-yhteisen Jumalan
suuren armon kadottamaan.
Kyllä te armon kautta tiedätte, ilman minun kirjoittamattaniki, että
yhtä ja toista kirjaa sanotaan mitättömäksi, vaikka kaikki kirjat
ovat Raamattuun perustetut. Olkoon mitä lajia kirjoja tahansa, ne
ovat kaikki sielun ylös-auttamiseksi. Mutta me olemme niin soenneet,
ettemme käytä kirjoja hyväksemme, vaan pahennukseksi. Ei siihen
ole Jumalan, ei opettajain syytä, vaan syy seisoo meidän omalla
puolellamme, josta Vapahtaja itkein valittaa. Me polemme hengelliset
kirjat: nyt ei pitäisi olla Kempin, ei Armellan kirjoja, ei Rukouksen
tarpeellisuuden kirjoja. Nämäthän ovat jo viimeisen ajan merkit.
Olkaat te, opettajat, siinä harjoituksessa eteenki päin, johon Herra
on teitä kutsunut armonsa kautta. Pyytäkäät eteenkipäin ojentaa
hätääntyneitä sieluja rientämään Vapahtajan tykö, saarnaten laista,
joille lakia tulee, evankeliumia, joille evankeliumia tulee.
Jos minun sieluni olisi siinä tilassa kuin Armellan sielun tila oli
aina viimeiseen hengenvetoon asti, niin minäkin toivoisin Jesuksen
edesvastaajakseni; mutta minun elämäni et ole mitään hänen suhteensa.
Hän riippui kovasti Vapahtajassa, sillä hänen elämänsä ei ollut
pensiä, ei kylmä, eikä haluton, vaan kiivas, palava ja ahkera. Mutta
minun täytyy vaiketa ja hävetä itseäni ja painaa kasvoni tomuun ja
mykistyä elämäni suhteen, kuin niin harvoin muistelen Vapahtajani
haavoja ja katkeraa, kovaa kuolemaa.
Joh. Tolkki.