Minun hyvin sydämellisesti rakastettu ystäväni! Ah, vaeltakaamme
hengessä Jesuksen elämän tiellä ja polulla, rakastakaamme
sydämellisesti toisiamme, eroutukaamme maailmasta ja ruvetkaamme
Jumalalle uskollisiksi loppuun asti, niin että armosta saamme elämän
kruunun Jesuksen verellä ja haavoilla!
Teidän kirjeenne, h:ra pastori, minä sain tänä 30 p. jouluk., vaikka
se oli kirjoitettu jo 12 p. syyskuuta, mistä suosiosta ja vaivasta
minä nyt saan kiittää teitä, h:ra pastori. Nyt muistan, mitä muutamia
vuosia takaisin syntyi sielussani, kun ensi kerran sain nähdä teidän
suomentamaa Juh. Arndtin "Totista kristillisyyttä": minä ylistin
Jumalaa, että hän on valinnut semmoisen aseen, joka on ryhtynyt
siihen ansiolliseen vaivaan, saattaa suomalaisillekin päivän valoon
niin ihanan kirjan. Silloin myös tapahtui, kun minä parhaallaan
olin silmäilemässä tätä ihanaa kirjaa, että luokseni huoneeseni
tuli odottamatta vanha pastorimme _Elias Lagus_, joka myöskin on
oikein hengellinen pappi ja on senjälkeen muuttanut täältä kymmenen
peninkulman päähän Wähä-kyröön, lähelle Waasan kaupunkia, johon hän
pääsi kirkkoherraksi -- minä arvelin sanoa, samalla kun katselin
sanottua kirjaa, tuli hän sattumalta ja kysyi heti tervehdittyänsä:
mikä kirja se on, jota luet? Minä annoin hänen katsoa sitä, ja hänen
sydämensä puhkesi ilosta, kun niin hyvää kirjaa saattaa suomenkin
kielellä lukea, ja lisäsi, ettei tämä Henrik Renqvist säästä
vaivojansa sanan palvelemisessa, sekä kertoi minulle h:ra pastorin
elämänvaiheet. Minä sanon, että aina siitä päivästä on se muistissani
pysynyt ja ollut sydämellisenä toivonani saada, jos Jumala niin
suopi, jollakin tavalla tulla tuntemaan teitä, h:ra pastori, vaikka
en ole saattanut havaita, kuinka se toteutuisi. Mutta minä jätän
sen Jumalan haltuun. Nyt on halpa ja mitätön mies Abraham Rönqvist
saattanut minun siihen tilaisuuteen. Minä sanoin: halpa ja mitätön
mies, ei sentähden, että häntä halveksisin köyhyydestänsä, ei! mutta
hänen juomishimonsa vuoksi, jonka vian kanssa monta muuta vikaa
on yhdistettynä. Jumalan henki oli hänet tosiaankin herättänyt,
mutta hän oli antanut himojensa voittaa; sillä nyt hän käyttää
kristillisyyttä elatuskeinonansa, hankkiakseen varoja juoppoutensa
harjoittamiseksi, josta paheesta minäkin olen häntä nuhdellut.
Minä tahdon nyt sanoa jotakin seutumme väärä-oppisten vaatteuksesta,
vaikkei niitä, Jumalalle kiitos, ole seurakunnassamme, mutta
yltäkyllin ympärillämme niin hyvin suomalaisia kuin ruotsalaisia,
opettajain ja sanankuuliain, ylhäisten ja alhaisten, köyhäin ja
rikasten, vanhain ja nuorten joukossa, jotka ovat voimakkaan
eksytyksen antaneet hairahduttaa itsensä niin, että he uskovat
valheen henkeä. Sivistyneestä kansaluokasta ja herrassäädystä ovat
etenkin naispuoliset saaneet sen hullutuksen, että muka on anteeksi
saamaton synti heille kantaa niitä vaatteita, joita he entisessä
tilassansa käyttivät. Sentähden ovat he antaneet värjätä kaikki
vaatteensa ja huivinsa mustiksi, ja vaatettaneet itsensä semmoiseen
virkapukuun, että selvään tuntee heidät joukkoonsa kuuluviksi. Minä
kysyin kerran eräältä nuorelta rouvasihmiseltä, minkätähden nuo
uudet kristityt (sillä niin kutsuvat heitä oikein ajattelevaiset,
vaan maailman lapset kutsuvat kerettiläisopin lahkolaisiksi tahi
körttiläisiksi) noin vaatettavat itsensä? Ja sain vastaukseksi, että
heidän opettajansa vaatii sitä, ja hän lisäsi, että sillä tavalla
tullaan maailmasta kieltäytymään; sillä nyt minua maailma halveksii
ja minä saan kärsiä pilkkaa Kristuksen tähden y.m. Minä sanoin,
ettei se ole Kristuksen tähden kärsimistä, vaan vaatteiden. Ja mitä
alhaisempaan kansaluokkaan tai talollisiin tulee, niin pukeutuvat
vaimot hyvin vaalean harmaasen puolivillaiseen, tamppaamattomaan ja
silittämättömään sarkahameesen, esiliinaan ja pitkään ja väljään
lievekurtikkaan, joka ennen oli varsin harvinainen ja näkymätön.
Heidän huivinsa ovat samallaiset, kuin R:n kappelissa. Viime vuonna
ryhtyivät he siihenkin vikaan, että mennä kesä-aikana paljasjaloin
kirkkoon ja ehtoollispöytään, ja tultuansa kotia heittävät he
tämän nunna- ja munkkipu'un ja pukeutuvat tavallisiin vaatteihin
ja jalkimiin. Ja mitä miehiin tulee, niin ovat hekin vaatetetut
virkapu'ulla, kaikki yhdellaisella myöskin vaalean harmaalla pitkällä
takilla ja ruotsalaiset käyttävät pyöreätä, matalaa ja harmaata
huopahattua, vaan suomalaiset tekevät itsellensä vaalean harmaasta
sarasta pyöreät lakit, niinkuin kalotit, vaan joissa on lippu
etupuolella.
He eivät tervehdi mielellänsä ketään, ainakaan ei kaikki heistä. Minä
tapasin matkalla kerran heistä yhden ja tervehdin häntä sanalla:
"hyvä päivä", ja kun hän vastasi vaan: "päivä, päivä", ihmettelin
minä siitä harvinaisesta tervehdyksestä, mutta toverini sanoivat
sen olevan heidän tapansa. Samoin kun Jesuksen nimeä mainitaan,
seisovat he kuin seiväs notkistamatta päätänsä tahi polviansa, olipa
se kirkossa taikka muualla. Yleisesti sanottu, se on kopea ja kylmä
kristillisyys, kristillisyys ilman Kristusta ja hänen osallisuuttansa.
Minä kerran kysyin harha-oppiselta harmaalta nunnalta, kuinka on
hänen sielunsa asia? Hän vastasi: hyvin. Minä lausuin: mutta mikä
on nyt syynä siihen, ettet enää niin kuin ennen tee kanssakäymistä
ja seuraa minulle, niinpä et edes tervehdäkään minua, etkä katso
minuun? Mihin on nyt hävinnyt kristillinen rakkaus kristittyjen
keskestä, jonka pitäisi olla kristittyjen oikea tuntomerkki ja
yhdistysside! Sillä jollemme rakasta toisiamme, niinkuin Kristuksen
ruumiin jäsenet, niinkuin saman Isän lapset, kaikki Jesuksen verellä
lunastetut, niin emme ole oikeita Jesuksen ystäviä. Sillä te olette
minun ystäviäni, jos teette, mitä minä käsken teille sanoo Jesus; ja
hän käskee meitä toisiamme sydämellisesti rakastamaan, sillä rakkaus
on Jumalalta y.m. Vähän ajateltuansa vastasi hän aivan riettaalla
ja röyhkeällä katsannolla ettei hänellä ole uskoa eikä rakkautta,
ei Jumalan eikä ihmisrakkautta. No, kuinka sitten, kysyin minä, ja
vastikään sanoit olevan hyvin kanssasi ja nyt taas sanot, ettei
sinulla ole uskoa eikä rakkautta. Jaa, niitä minulla ei ole, sanoi
hän. Minä: se lienee sitte varmaan hyljättävä oppi, joka teillä on,
niinpä perkeleellinen oppi, sillä perkeleellä ei ole uskoa eikä
rakkautta. Itse paha henki tekeytyy valkeuden enkeliksi vaan uskoa ja
rakkautta ei hänellä ole ja niitä hän ei saata matkia. Tästä suuttui
hän niin silmittömäksi, että hän sukkelaan lensi pois suojasta
suutansa aukaisematta.
Kovin pitkäksi kävisi kertoa kaikkia heidän hullutuksiansa ja kaikkia
heidän puheitansa, etenkin ensiksi tämän harha-opin synnyttyä
9 vuotta sitte, jolloin se ilmaantui S:n ja W:n kaupungeissa.
Sittemmin levittivät sitä muutamat harhaoppiset nuoret papit ympäri
maata. Mahdotonta olisi saattaa ja ennättää luetella kaikkia heidän
vehkeitänsä ja sitä paitsi se olisi tarpeeton, koska yhtäläiset
vallattomuudet ovat kerrottuina "Wäärän opin kauhistuksessa."
Mutta toinenkin harha-oppi on tällä seudulla ollut yleinen 12 tahi
13 vuotta taaksepäin. Se oli kuitenkin toisenlainen. Heränneet
kerääntyivät suuriin joukkoihin ja parvihin hengellisellä tavalla
rohkaisemaan toisiansa, etenkin sunnuntaisin iltapuolilla ja
iltasilla aina puoliyöhön, jolloin lukivat jostakin kirjasta,
lauloivat virsiä ja hengellisiä lauluja, puhuvat hengellisistä
aineista ja lopettivat tavallisesti rukouksella, joka muuttui
kuitenkin äärettömäksi mölinäksi ja huudoksi, jota kiihoitti heidän
mielensä niin, että heitä tapasi kummallinen tauti, halvauksen
kaltainen, jossa he joukottain kaatuivat, pyörtyivät ja kun he
uudestaan selvisivät, läähättivät ja puhkuivat he niin, jotta luuli
hengen heistä lähtevän. Heillä oli myös tapana huutaa, että heidän
sydämensä tahtoi haleta y.m.
Oli vieläkin eräs harha-oppi silloin valloillansa muutamissa,
nimittäin semmoisissa, jotka ilmoittivat näkyjä ja ilmauksia
näkevänsä ja sanoivat olevansa toisinaan taivaassa ja toisinaan
taas helvetissä. Tämä hurmaus tapasi heitä melkein samalla kellon
lyönnillä joka ilta, jolloin lukemattomia luonnollisia ihmisiä
virtasi sinne katsomaan heitä ja kuulemaan heidän saarnaansa. Mutta
muilla seuduilla ja heidänkin joukossansa oli toisia rehellisiäkin
kristityitä, jotka huomasivat sen erhetykseksi ja alkoivat Jumalan
Sanasta osoittaa heille näitten raivoisien houreitten vääryyttä.
Minä matkustin kerran semmoisen ihmisen luokse oikaistakseni häntä,
koska ennen tunsin hänen olleen totisesti Jumalan hengen herättämän
sielun, mutta kun tulin hänen luoksensa, oli hän jo selvinnyt.
Minä kysyin häneltä muun muassa, jos hän tosiaankin oli taivaassa
ja helvetissä ja näki ne kappaleet, joista hän siellä kertoi. Ei,
sanoi hän, vaan se oli niinkuin joku olisi saarnannut sydämessäni
niin ankarasti, etten tahtonut ennättää sitä väleen huudahtaa kun
sitä minulle saarnattiin. Minä olen sittemmin, lisäsi hän, selvästi
saanut havaita, ettei se ollut muu kuin ylpeyden hengen luoma enkeli
syvyydestä, joka minua hallitsi. -- -- --
Paljon lienen nyt kirjoittanut, vaan vähän olen ennättänyt puhua
oman sieluni tilasta. Nyt saan vaan kertoa, että Jumalan Hengen
saavuttava armo aina lapsuudestani on lakkaamatta vaikuttanut minuun
siihen asti, kun ensi kerran menin Herran pyhälle ehtoolliselle
v. 1820. Silloin opastettiin minua elämän tielle, mutta nuoruuden
taitamattomuudessa kadotin vähittäin tämän tuntuvan armon, uskoin
kuitenkin sillä ajalla olevan hyvin laitani aina vuoteen 1828,
jolloin Jumalan Henki selvästi avasi silmäni näkemään totisen sieluni
hädän ja jolloin minä myös ensi kerran sain oikein nähdä turmelukseni
syvyyden. Sittemmin on Jumalan Henki opastanut minua vakaisesti askel
askeleelta elämän tiellä niin, että nyt saatan sanoa, tähän asti
on Herra minua auttanut, Ylistetty olkoon Hänen nimensä ja armonsa
iankaikkisesti. Amen.
Lapvärtin pitäjän Mörtmarkun kylässä 30 p. joulukuuta 1845.