56. _H. Renqvistille_, 30 p. joulukuuta 1845.

Minun hyvin sydämellisesti rakastettu ystäväni! Ah, vaeltakaamme

hengessä Jesuksen elämän tiellä ja polulla, rakastakaamme

sydämellisesti toisiamme, eroutukaamme maailmasta ja ruvetkaamme

Jumalalle uskollisiksi loppuun asti, niin että armosta saamme elämän

kruunun Jesuksen verellä ja haavoilla!

Teidän kirjeenne, h:ra pastori, minä sain tänä 30 p. jouluk., vaikka

se oli kirjoitettu jo 12 p. syyskuuta, mistä suosiosta ja vaivasta

minä nyt saan kiittää teitä, h:ra pastori. Nyt muistan, mitä muutamia

vuosia takaisin syntyi sielussani, kun ensi kerran sain nähdä teidän

suomentamaa Juh. Arndtin "Totista kristillisyyttä": minä ylistin

Jumalaa, että hän on valinnut semmoisen aseen, joka on ryhtynyt

siihen ansiolliseen vaivaan, saattaa suomalaisillekin päivän valoon

niin ihanan kirjan. Silloin myös tapahtui, kun minä parhaallaan

olin silmäilemässä tätä ihanaa kirjaa, että luokseni huoneeseni

tuli odottamatta vanha pastorimme _Elias Lagus_, joka myöskin on

oikein hengellinen pappi ja on senjälkeen muuttanut täältä kymmenen

peninkulman päähän Wähä-kyröön, lähelle Waasan kaupunkia, johon hän

pääsi kirkkoherraksi -- minä arvelin sanoa, samalla kun katselin

sanottua kirjaa, tuli hän sattumalta ja kysyi heti tervehdittyänsä:

mikä kirja se on, jota luet? Minä annoin hänen katsoa sitä, ja hänen

sydämensä puhkesi ilosta, kun niin hyvää kirjaa saattaa suomenkin

kielellä lukea, ja lisäsi, ettei tämä Henrik Renqvist säästä

vaivojansa sanan palvelemisessa, sekä kertoi minulle h:ra pastorin

elämänvaiheet. Minä sanon, että aina siitä päivästä on se muistissani

pysynyt ja ollut sydämellisenä toivonani saada, jos Jumala niin

suopi, jollakin tavalla tulla tuntemaan teitä, h:ra pastori, vaikka

en ole saattanut havaita, kuinka se toteutuisi. Mutta minä jätän

sen Jumalan haltuun. Nyt on halpa ja mitätön mies Abraham Rönqvist

saattanut minun siihen tilaisuuteen. Minä sanoin: halpa ja mitätön

mies, ei sentähden, että häntä halveksisin köyhyydestänsä, ei! mutta

hänen juomishimonsa vuoksi, jonka vian kanssa monta muuta vikaa

on yhdistettynä. Jumalan henki oli hänet tosiaankin herättänyt,

mutta hän oli antanut himojensa voittaa; sillä nyt hän käyttää

kristillisyyttä elatuskeinonansa, hankkiakseen varoja juoppoutensa

harjoittamiseksi, josta paheesta minäkin olen häntä nuhdellut.

Minä tahdon nyt sanoa jotakin seutumme väärä-oppisten vaatteuksesta,

vaikkei niitä, Jumalalle kiitos, ole seurakunnassamme, mutta

yltäkyllin ympärillämme niin hyvin suomalaisia kuin ruotsalaisia,

opettajain ja sanankuuliain, ylhäisten ja alhaisten, köyhäin ja

rikasten, vanhain ja nuorten joukossa, jotka ovat voimakkaan

eksytyksen antaneet hairahduttaa itsensä niin, että he uskovat

valheen henkeä. Sivistyneestä kansaluokasta ja herrassäädystä ovat

etenkin naispuoliset saaneet sen hullutuksen, että muka on anteeksi

saamaton synti heille kantaa niitä vaatteita, joita he entisessä

tilassansa käyttivät. Sentähden ovat he antaneet värjätä kaikki

vaatteensa ja huivinsa mustiksi, ja vaatettaneet itsensä semmoiseen

virkapukuun, että selvään tuntee heidät joukkoonsa kuuluviksi. Minä

kysyin kerran eräältä nuorelta rouvasihmiseltä, minkätähden nuo

uudet kristityt (sillä niin kutsuvat heitä oikein ajattelevaiset,

vaan maailman lapset kutsuvat kerettiläisopin lahkolaisiksi tahi

körttiläisiksi) noin vaatettavat itsensä? Ja sain vastaukseksi, että

heidän opettajansa vaatii sitä, ja hän lisäsi, että sillä tavalla

tullaan maailmasta kieltäytymään; sillä nyt minua maailma halveksii

ja minä saan kärsiä pilkkaa Kristuksen tähden y.m. Minä sanoin,

ettei se ole Kristuksen tähden kärsimistä, vaan vaatteiden. Ja mitä

alhaisempaan kansaluokkaan tai talollisiin tulee, niin pukeutuvat

vaimot hyvin vaalean harmaasen puolivillaiseen, tamppaamattomaan ja

silittämättömään sarkahameesen, esiliinaan ja pitkään ja väljään

lievekurtikkaan, joka ennen oli varsin harvinainen ja näkymätön.

Heidän huivinsa ovat samallaiset, kuin R:n kappelissa. Viime vuonna

ryhtyivät he siihenkin vikaan, että mennä kesä-aikana paljasjaloin

kirkkoon ja ehtoollispöytään, ja tultuansa kotia heittävät he

tämän nunna- ja munkkipu'un ja pukeutuvat tavallisiin vaatteihin

ja jalkimiin. Ja mitä miehiin tulee, niin ovat hekin vaatetetut

virkapu'ulla, kaikki yhdellaisella myöskin vaalean harmaalla pitkällä

takilla ja ruotsalaiset käyttävät pyöreätä, matalaa ja harmaata

huopahattua, vaan suomalaiset tekevät itsellensä vaalean harmaasta

sarasta pyöreät lakit, niinkuin kalotit, vaan joissa on lippu

etupuolella.

He eivät tervehdi mielellänsä ketään, ainakaan ei kaikki heistä. Minä

tapasin matkalla kerran heistä yhden ja tervehdin häntä sanalla:

"hyvä päivä", ja kun hän vastasi vaan: "päivä, päivä", ihmettelin

minä siitä harvinaisesta tervehdyksestä, mutta toverini sanoivat

sen olevan heidän tapansa. Samoin kun Jesuksen nimeä mainitaan,

seisovat he kuin seiväs notkistamatta päätänsä tahi polviansa, olipa

se kirkossa taikka muualla. Yleisesti sanottu, se on kopea ja kylmä

kristillisyys, kristillisyys ilman Kristusta ja hänen osallisuuttansa.

Minä kerran kysyin harha-oppiselta harmaalta nunnalta, kuinka on

hänen sielunsa asia? Hän vastasi: hyvin. Minä lausuin: mutta mikä

on nyt syynä siihen, ettet enää niin kuin ennen tee kanssakäymistä

ja seuraa minulle, niinpä et edes tervehdäkään minua, etkä katso

minuun? Mihin on nyt hävinnyt kristillinen rakkaus kristittyjen

keskestä, jonka pitäisi olla kristittyjen oikea tuntomerkki ja

yhdistysside! Sillä jollemme rakasta toisiamme, niinkuin Kristuksen

ruumiin jäsenet, niinkuin saman Isän lapset, kaikki Jesuksen verellä

lunastetut, niin emme ole oikeita Jesuksen ystäviä. Sillä te olette

minun ystäviäni, jos teette, mitä minä käsken teille sanoo Jesus; ja

hän käskee meitä toisiamme sydämellisesti rakastamaan, sillä rakkaus

on Jumalalta y.m. Vähän ajateltuansa vastasi hän aivan riettaalla

ja röyhkeällä katsannolla ettei hänellä ole uskoa eikä rakkautta,

ei Jumalan eikä ihmisrakkautta. No, kuinka sitten, kysyin minä, ja

vastikään sanoit olevan hyvin kanssasi ja nyt taas sanot, ettei

sinulla ole uskoa eikä rakkautta. Jaa, niitä minulla ei ole, sanoi

hän. Minä: se lienee sitte varmaan hyljättävä oppi, joka teillä on,

niinpä perkeleellinen oppi, sillä perkeleellä ei ole uskoa eikä

rakkautta. Itse paha henki tekeytyy valkeuden enkeliksi vaan uskoa ja

rakkautta ei hänellä ole ja niitä hän ei saata matkia. Tästä suuttui

hän niin silmittömäksi, että hän sukkelaan lensi pois suojasta

suutansa aukaisematta.

Kovin pitkäksi kävisi kertoa kaikkia heidän hullutuksiansa ja kaikkia

heidän puheitansa, etenkin ensiksi tämän harha-opin synnyttyä

9 vuotta sitte, jolloin se ilmaantui S:n ja W:n kaupungeissa.

Sittemmin levittivät sitä muutamat harhaoppiset nuoret papit ympäri

maata. Mahdotonta olisi saattaa ja ennättää luetella kaikkia heidän

vehkeitänsä ja sitä paitsi se olisi tarpeeton, koska yhtäläiset

vallattomuudet ovat kerrottuina "Wäärän opin kauhistuksessa."

Mutta toinenkin harha-oppi on tällä seudulla ollut yleinen 12 tahi

13 vuotta taaksepäin. Se oli kuitenkin toisenlainen. Heränneet

kerääntyivät suuriin joukkoihin ja parvihin hengellisellä tavalla

rohkaisemaan toisiansa, etenkin sunnuntaisin iltapuolilla ja

iltasilla aina puoliyöhön, jolloin lukivat jostakin kirjasta,

lauloivat virsiä ja hengellisiä lauluja, puhuvat hengellisistä

aineista ja lopettivat tavallisesti rukouksella, joka muuttui

kuitenkin äärettömäksi mölinäksi ja huudoksi, jota kiihoitti heidän

mielensä niin, että heitä tapasi kummallinen tauti, halvauksen

kaltainen, jossa he joukottain kaatuivat, pyörtyivät ja kun he

uudestaan selvisivät, läähättivät ja puhkuivat he niin, jotta luuli

hengen heistä lähtevän. Heillä oli myös tapana huutaa, että heidän

sydämensä tahtoi haleta y.m.

Oli vieläkin eräs harha-oppi silloin valloillansa muutamissa,

nimittäin semmoisissa, jotka ilmoittivat näkyjä ja ilmauksia

näkevänsä ja sanoivat olevansa toisinaan taivaassa ja toisinaan

taas helvetissä. Tämä hurmaus tapasi heitä melkein samalla kellon

lyönnillä joka ilta, jolloin lukemattomia luonnollisia ihmisiä

virtasi sinne katsomaan heitä ja kuulemaan heidän saarnaansa. Mutta

muilla seuduilla ja heidänkin joukossansa oli toisia rehellisiäkin

kristityitä, jotka huomasivat sen erhetykseksi ja alkoivat Jumalan

Sanasta osoittaa heille näitten raivoisien houreitten vääryyttä.

Minä matkustin kerran semmoisen ihmisen luokse oikaistakseni häntä,

koska ennen tunsin hänen olleen totisesti Jumalan hengen herättämän

sielun, mutta kun tulin hänen luoksensa, oli hän jo selvinnyt.

Minä kysyin häneltä muun muassa, jos hän tosiaankin oli taivaassa

ja helvetissä ja näki ne kappaleet, joista hän siellä kertoi. Ei,

sanoi hän, vaan se oli niinkuin joku olisi saarnannut sydämessäni

niin ankarasti, etten tahtonut ennättää sitä väleen huudahtaa kun

sitä minulle saarnattiin. Minä olen sittemmin, lisäsi hän, selvästi

saanut havaita, ettei se ollut muu kuin ylpeyden hengen luoma enkeli

syvyydestä, joka minua hallitsi. -- -- --

Paljon lienen nyt kirjoittanut, vaan vähän olen ennättänyt puhua

oman sieluni tilasta. Nyt saan vaan kertoa, että Jumalan Hengen

saavuttava armo aina lapsuudestani on lakkaamatta vaikuttanut minuun

siihen asti, kun ensi kerran menin Herran pyhälle ehtoolliselle

v. 1820. Silloin opastettiin minua elämän tielle, mutta nuoruuden

taitamattomuudessa kadotin vähittäin tämän tuntuvan armon, uskoin

kuitenkin sillä ajalla olevan hyvin laitani aina vuoteen 1828,

jolloin Jumalan Henki selvästi avasi silmäni näkemään totisen sieluni

hädän ja jolloin minä myös ensi kerran sain oikein nähdä turmelukseni

syvyyden. Sittemmin on Jumalan Henki opastanut minua vakaisesti askel

askeleelta elämän tiellä niin, että nyt saatan sanoa, tähän asti

on Herra minua auttanut, Ylistetty olkoon Hänen nimensä ja armonsa

iankaikkisesti. Amen.

Lapvärtin pitäjän Mörtmarkun kylässä 30 p. joulukuuta 1845.

Henrik Renqvist · 第 65 / 97 题