Rakas veljeni! Paikalla pää-asiaan: tarkoitukseni armon
järjestyksestä on se, että ihmisen pitää tulla sisällisesti
levottomaksi synneistänsä ja huolensa pitäväksi Jumalan
armahtamisesta, kun Jumala ainoastaan armostansa ja rakkaan Poikansa
Jesuksen täyttämistyön ja verisen sovinnon tähden vanhurskauttaa
häntä siten, että Hän antaa hänen syntinsä anteeksi ja lukee
hänelle Poikansa Jesuksen vanhurskauden, jonka me selvästi näemme
vertauksesta tuhlaaja pojasta. Ihmisen levottomaksi käyminen
katumattoman ja kääntymättömän sielunsa tilasta on jo Jumalan armo,
jota seuraa toinen armo, nimittäin syntein anteeksi antaminen,
minkätähden ei kellään sisällisesti levottomalla ja armoa
isoovaisella syntisellä pitäisi oleman syytä epäillä, vaan pitäisi
ajatteleman: kun Jumala on suonut minulle armonsa tuntemaan syntiäni
ja niitten kauheutta, niin on hän minulle varmaan samalla antanut
myös senkin armon, jota kutsutaan vanhurskauttamiseksi, jos nämä
molemmat riippuvat toisistansa. Mutta semmoisen heränneen ihmisen
pitää suurimmassa mitassa tekemän niinkuin Fresenius kolmessa
säännössänsä opettaa, se on niin tärkeä, kuin merihädässä olevalle
ihmiselle koetella pelastautua vaarasta, että hän kääntyisi ja
pysyisi armossa, muutoin luopuu hän, samoin kuin kuninkaan palvelija,
joka oli saanut syntinsä anteeksi, mutta uudestaan vajosi entisiin
synteihinsä. Sentähden hyväksyn minä täydellisesti sanotut säännöt,
jota sinä et näy yhtähyvin tekevän, sen vuoksi, että kappaleen
ainenimenä on "Opetus katumattomille." Mutta Fresenius'en opetus
opettajille, heidän sanankuuliainsa opastamisesta osoittaa, ettei
hänen sääntönsä ole oikeastaan kivikuolleille ja täydellisesti
katumattomille, vaan semmoisille, jotka jo huolehtivat autuudestansa.
Sillä hän sanoo: kun he ensi kerran tulevat luokseni, en anna heille
muuta opittavaa, kuin vaan minun 3 sääntöäni. Sinun pitäisi hyväksyä
ne, vaikka ne olisivatkin täydellisesti katumattomille, kun sinä
viimeisessä kirjeessäsi sanot oikean saarnatavan kääntymättömille
ajatuksesi mukaan olevan: kääntykää, tehkää parannus ja uskokaa
evangeliumia. Eivätköhän sinun sääntösi ole paljon vaikeammat
katumattomille, kuin Fresenius'en? Katumaton ihminen ei saata
sinun sääntöjäsi seurata enempää, tuin Fresenius'en, sillä eihän
kuollut saata mitään tehdä, ja semmoisille on sama, jos sanotaan ja
saarnataan: rukoile, valvo ja lue Raamattua tahi niinkuin sinä sanot:
kääntykää, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumia. Niin kauan kun
ihminen on armotta, ei hän voi mitään tehdä.
Minä menen nyt pää-asiaan meistä itsestämme, nimittäin, mitä meidän
nykyisessä tilassamme pitäisi tehdä, päästäksemme oikeiksi Jesuksen
opetuslapsiksi: l:ksi havaita, ettemme vielä ole semmoiset, 2:ksi
sisällisesti itkeä, että me niin kauan olemme laiminlyöneet Jumalan
armon ja estäneet sitä itsessämme, 3:ksi yhtäkaikki uskoa Jumalan,
Jesuksen sovinnon tähden, vielä armahtavan meitä ja 4:ksi mielellämme
Jumalan armolla täyttää Fresenius'en 3:n säännön määräykset; mutta
tämän kaiken ohessa harrastaa ainoastaan rakkautta, joka meidät tekee
myöntyväisiksi kaikissa velvollisuuksissa Jumalalle, itsellemme ja
lähimäisellemme; sillä rakkaus ei kujeile eikä uuvu. Sentähden on
mielestäni meille tarpeellinen yöt ja päivät lakkaamatta sisällisesti
isota ja janota rakkautta, rukoilla ja anoa sitä, etsiä sitä siksi,
että meitä sillä kastetaan, niinkuin hänen ensimäisiä opetuslapsiansa
helluntaina. Meidän pitää tekemän niinkuin muinoin kauppias, joka
möi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti kaikkein kalleimman helmen;
meidän pitää uskoa itsestämme sitä, mitä Jesus sanoi rikkaalle
nuorukaiselle: _sinulta puuttuu vielä yksi_; sillä meiltäkin puuttuu
yksi, nimittäin rakkaus ja sen kanssa kaikki. _Jos minulla olisi
kaikki usko, niin että vuoretkin siirtäisin, eikä olisi minulla
rakkautta, niin en mitään olisi_ l Kor. 13: 2. Mutta kun me,
Jumalalle olkoon sydämellinen kiitos! saatamme vielä löytää sen,
niin etsikäämme sydämellisesti, etsikäämme täydellä vakavuudella ja
elkäämme salliko minkään estää itseämme tästä kaikkein tärkeimmästä
asiasta. Lue "Kristuksen rakkaus vaatii meitä", lue ajattelemalla,
niin saat Jumalan armolla siitä vakuutuksen, mitä olen sanonut
rakkaudesta ja sen harrastamisen tärkeydestä. Olen havainnut ihmisen
pitämän ahkeraan ulkonaisesti rukoilla, ennen kun hän saattaa
alinomaa sisällisesti rukoilla ja isota rakkautta (katso Arndtin
Totinen kristillisyys 2 kirj. 20 luku). Raamatun lukeminen on kolmas
tarpeellinen harjoitus, joka auttaa meitä Jumalaa rakastamaan. Jos
minä en Jumalan hengen johdolla olisi alkanut näitä harjoituksia,
niin en edes tietäisi kaivata minulta yhtä puuttuman; mutta enempää
ei olekaan. Ah, sydämellinen veljeni, miten minä olen ollut kylmä ja
penseä Jesuksen rakkaudessa koko elinaikani! Vasta nyt täällä olen
rumennut huokailemaan: Auta minua, laupein Herra Jumalani!
Ristin kantamisella ei ansaita autuutta, vaikka se olisikin
Kristuksen risti. Kuitenkin sanoo Paavali suurella murheella olevan
Jumalan valtakuntaan mentävä, ja niitten, jotka tahtovat Jesuksessa
Kristuksessa elää, pitää kärsimän vainoa: jos muutoin ynnä kärsimme,
että ynnä hänen kanssansa kunniaan tulisimme. Rom. 8: 17. Scriver
sanoo kristitylle oleman ristin niin tärkeän, kuin suola lihalle,
jota paitsi viimeksi sanottu mätänee, ja niinkuin sade ruohoille
ja kasveille kuumana kesänä. Tätä vahvistaa myös Jaakobin sanat:
_rakkaat veljeni, pitäkäät se sulana riemuna, kuin lankeette
moninaisiin kiusauksiin_. Jaak. 1: 2. Mutta ristin hyöty ja muut
Raamatun opit ovat kätkössä niin kauan, kun ei omalla kokemuksella
tulla niitä oikein ymmärtämään.
Pakeneminen "turvapaikkaan", Jesuksen haavoihin on minun mieleni ja
kokemukseni mukaan se, kun herännyt syntinen halajaa armoa Jesuksen
täydellisestä sovituksesta ja kun armon etsiä päivittäin rukoilee
Jumalalta: sovita minua Jesuksen sovituksella ja puhdista Jesuksen
verellä ja lue hänen täyttämistyönsä minun hyväkseni, sekä kun toivoo
ja uskoo saavansa armon Jesuksen verellä ja kuolemalla. Mutta ei pidä
siihen seisattua, vaan tunkeutua samalla rakkaan Vapahtajan likempään
ja likempään yhteyteen ja hänen rakkauteensa. Sentähden, että minä
heränneiltä ihmisiltä olen vaatinut semmoista uskollisuutta, olet
sinä luullut minua lain orjaksi ja semmoiseksi, joka ei ole paennut
"turvapaikkaan." Mutta jos olen rikkonut, niin onkin rikokseni se,
etten ole turvapaikoista etemmäksi Jesuksen palavaan rakkauteen ja
likempään yhteyteen mennyt, vaan olen ollut kevytmielinen ja mieto
isoomaan ja janoomaan, etsimään ja rukoilemaan rakkautta; ja jos
olenkin sitä tehnyt, niin olen kevytmielisyydelläni estänyt Jumalan
hengen sytyttämästä minussa sitä rakkautta, jota olen rukoillut.
Sinä sanot viimeisessä kirjeessäsi Fresenius'en kolmen säännön
enemmän häiritsevän ja eksyttävän äsken heränneitä pää-asiasta,
joka on köyhänä ja tuomittuna syntisenä tuleminen Kristuksen luokse
ja armon ja elämän löytäminen hänessä. Sinun mielestäsi pitäisi
Fresenius'en ohjeiden sijaan antaa nämä säännöt: etsi Jesusta
siksi, kun hänen löydät ja elä tahallasi anna minkään estää itseäsi
häntä etsimästä ja löytämästä, tahi elä tyydy ennen, kun näet
itsesi autuaana Jesuksen haavoissa. Nämä sääntösi sisältävätkin
samaa, kuin Fresenius'en; erotus on vaan siinä, että Fresenius
antaa yksinkertaisen selityksen asiasta, tai millä tavalla etsitään
ja löydetään Jesus, sekä millä tavalla poistetaan kaikki esteet
tämän tärkeän tarkoituksen saavuttamisesta. Sillä Fresenius vastaa
syntiänsä surevan sielun kysymyksiin: mitä minun on tehtävä
autuudekseni, tai kuinka minun on käyttäytyminen Jesusta etsiessäni
ja kuinka minun on karttaminen, ettei mikään minua tarkoituksessani
estäisi? Sinun pitää rukoilla ja oikein sydämellisesti, mutta ei
niinkuin ennen suruttomuudessasi teit, jolloin ainoastaan tavan
vuoksi aamuin ja illoin pidit rukouksia. Sinun pitää menemän
yksinäisyyteesi ja heittäymän polvillesi ja rukoileman Jumalaa, että
hän kääntäisi sinun ja antaisi sinulle armon ja rukouksen Hengen.
Yksinäisyyttä tarvitset sentähden, että saattaisit paremmin vuodattaa
Jumalalle sydämesi ja pitää ajatuksesi ko'ossa, jos olet heikko
toimituksissasi ja ihmisten seurassa anomaan Jumalalta armoa kaikissa
tilaisuuksissa, saattaaksesi ylentää sydämesi Jumalalle. Sinun pitää
valvoa niin, että kartat turhamaista puhetta, turhuuden kuuntelemista
y.m.
Rakas veli, minun täytyy sinulle sanoa, ettet saavuta oikeaa rauhaa
sydämessäsi, niin kauan, kun pelkäät rukouksen harjoituksia, kuten
kirjoituksessasi ilmoitat, sillä se on ihka väärä evankeliumi,
joka on minua kiusannut lähes kymmenen vuotta. Asia on tämä:
minä heräsin ja sain myöskin hyvän lohdutuksen ja virvoituksen
suuressa surussani. Mutta pitkällisessä taudissa, jolloin olin myös
heikkomielisenä, kylmenin minä parannusaikomisessani niin, että
minä olin jotenkin haluton. Kuitenkaan ei minulla ollut rauhaa,
minkä tähden minun täytyi hakea ihmisiä, joitten luulin Jumalaa
pelkäävän ja jotka myös opettivat muita ja pitivät kokouksia.
Se oli Turussa. Minä valitin heille kurjaa sieluni tilaa. He
vastasivat minulle tavallisesti: niin se käypi, kuin ollaan omissa
töissä ja raketaan omaa vanhurskautta ja sen kautta mennään ohitse
Vapahtajasta, joka on ainoa syntisten auttaja. Minä kysyin: mitäs
minun pitäisi tekemän? Vastaus: lakkaa pois omista töistäs, riennä
vapaakaupunkiin, siellä säilyt veren kostajan käsistä, katso Jumalan
karitsan puoleen, joka kantaa maailman synnit; hän on se, joka ottaa
vastaan syntisiä, hän on ainoa syntisten ystävä j.n.e. Kun minun
sisällinen tilani nyt tahtoi pakottaa minua ahkeraan rukouksen
harjoitukseen, ajattelin minä, että minun pikemmin pitää hylätä
tai vähentää rukoukset, jos minun on luopuminen omista töistäni,
omasta vaikutuksestani ja oman vanhurskauden rakentamisesta. Minä
en sentähden tohtinut alottaa ahkeraa rukousta, vaan koettelin
ilman sitä tulla Jesuksen luokse ja saada vakuutusta armosta ja
syntien anteeksi antamisesta ja etenkin saada hengellistä sydäntä
kovin haluttoman ja kylmän sijaan, jommoiseksi minä omani tunsin.
Minä kävin kirkossa, luin Jumalan sanaa, kartoin törkeitä syntiä ja
toimitin illoin ja aamuin rukoukseni polvillani, vaikka ajattelin
senkin olevan omia töitä, joita pitäisi vähentää. Kuitenkin oli
omatuntoni rauhaton ja kaikki mitä Raamatusta tai muista jumalisista
kirjoista luin, oli minua vastaan, paitsi muutamia paikkoja
Zieguerer'in Jumalinen tutkistelemus ja Hunajan Pisarat, jotka minun
johtajani ahkerasti toivat esiin minun ja muitten vakuutukseksi
kokouksissa. Etenkin lohdutti minua lause, että Jesuksen luo mennään
semmoisina, kuin olemme, madellaan hänen parantamiin haavoihinsa
niin kurjina, viheliäisinä, alastomina ja tuomittuina, kuin olemme,
riisuuntuen kaikista omista töistä ja teoista. Tällä en päässyt sitä
hengellisemmäksi, vielä vähemmin mielistyneeksi Jesuksen rakkaudesta,
vaan tunsin olevani enemmän maailmallinen, penseä ja kylmä. Jos
jonkun kirjan avasin, etenkin Raamatun, niin oli se melkein joka
paikassa suoraan minua vastaan, josta sain täydellisen vakuutuksen,
ettei laitani ollut oikein, ja huoleksin sentähden autuudestani,
jos olisin kuollut semmoisena, kuin olin. Kun minä sittemmin sain
Fresenius'en kolme sääntöä käsiini ja luin niitä, näyttivät ne
minusta sotivan Zieguerer'in, Wilcock'in ja minun johdattajani
oppia vastaan, vaan uskoin kuitenkin Fresenius'ta enemmän, kuin
muita ja huolehdin enemmän ulkonaista rukousta, ei kuitenkaan niin
ahkeraan, kuin hän käskee, jos tahdotaan karttaa oman vanhurskauden
rakentamista. Zieguerer'in ja Fresenius'en välisen tien näin
parhaaksi seurata. Silloin aloin, paitsi aamusilla ja iltasilla,
myöskin muina aikoina heittäytyä polvilleni, en kuitenkaan useasti,
en edes joka päivä, vaan kun sisällinen tilani minua siihen pakoitti
tai kun suurempi levottomuuteni syttyi. Mutta ei sekään auttanut
minua. Pappina ollessani Liperissä havaitsin, ettei Wilcock ja
Zieguerer sotineet Fresenius'ta vastaan, kuten ennen luulin ja vika
oli minun, kun en uskollisesti seurannut Fresenius'ta. Minä aloin
siis Jumalan nimessä seurata hänen neuvoansa ja olen siitä saanut
vakuutuksen ja armon sisälliseen rukoukseen, ja tätä armoa ynnä
sisällistä haluani rakkauteen ja likempää yhteyttä Vapahtajani kanssa
on Jumalan henki aina enemmän vaikuttanut täällä vankeudessani, jossa
en ole tarvinnut viipyä muissa toimissa ja toisten opettamisessa.
Svartholmassa 2 p. helmik. 1828.
H. Renqvist.