He lähtivät vanhan Broletton palatsista keskiyön vaiheilla. Bellarion
oli Facinon aseenkantajana ja muuan hovipoika hoiteli muulia, jonka
selkään varukset oli sälytetty Saattueena oli kuusi sotilasta.
Facino oli vaipunut mietteisiin. Hänen puolisonsa käytös pahoitti
hänen mieltään ja lisäksi häntä loukkasi herttuan välinpitämättömyys.
Hän, Facino, oli lähtenyt sotanäyttämölle jäähyväisittä, livahtanut
tiehensä melkein kuin erotettu palvelija. Sanottiin herttuan olevan
poissa, mutta hän piti tätä vain jonakin verukkeena. Herttua ei
yksinkertaisesti tahtonut tavata häntä.
Kun he ratsastivat kuun valaisemalle kadulle Porto Giovian alapuolella,
näkivät he kookkaan miehen nopeasti lähestyvän. Hän piteli kytkyessä
kolmea koiraa, jotka melkein väkisin kiskoivat häntä eteenpäin. Hiukan
jälempänä seurasi tummaan viittaan verhoutunut olento, joka huudahteli:
"Ei niin nopeasti, Squarcia! Jumalaut'! Älä pidä niin kiirettä. Minä
olen aivan hengästynyt!"
Äänestä ei voinut erehtyä. Herttua siinä tuli, henkivartiostonaan kuusi
palvelijaa. Squarcia koirineen kulki kadun poikki aivan Facinon hevosen
edestä. Metsästäjä sadatteli hurttia.
"En voi hillitä niitä, herra herttua", vastasi hän. "Ne ovat jäljillä,
ja voimia niillä on kuin muuleilla. Saateri vieköön!"
Hän katosi pimeään kujaan. Herttuan henkivartioston johtaja äkkäsi
ratsastajat ja huusi:
"Kuka siellä liikkuu tähän aikaan vuorokaudesta?"
Facino naurahti katkerasti.
"Facino Cane lähtee sotaan."
"Ja se naurattaa?" Herttua astui lähemmäksi. Hän ei ollut
ilmeisestikään kuullut katkeraa sävyä kondottierin vastauksessa.
"Naurattaapa niinkin. Menen taistelemaan Milanon herttuan puolesta. Se
on velvollisuuteni ja oikeuteni. Jätän teidät jatkamaan huvitteluanne."
"Hei vaan! Tuokaa minulle Buonterzo-lurjuksen pää. Onnea matkalle!"
"Teidän korkeutenne on sangen ystävällinen."
"Jumala kanssanne!" Hän kääntyi. "Tuo Squarcia-pahus on ehtinyt jo ties
minne. Hei, siellä! Korjatkoon piru kehnon sielusi, Squarcia! Älä pidä
niin kiirettä!" Hänkin häipyi pimeyteen.
Facino nauroi jälleen. "Herttua toivotti minut Jumalan haltuun. Minä
jätän hänet paholaisen haltuun. Ihmettelenpä, mikä saastainen teko
hänellä nyt on mielessä." Hän kannusti ratsuaan. "Eteenpäin!"
He tulla tömistivät linnoituksen nostosillalle ja ratsastivat San
Donaton sisäpihaan. Pihalla tunkeili sotilaita ja kuormastoajoneuvoja.
Siellä oli Facinon armeija järjestetty, ja hänen apulaisensa Carmagnola
hyöri paraikaa antamassa viimeisiä määräyksiään.
Facino raivasi tiensä joukon läpi, antaen silloin tällöin lyhyen
käskyn. Pysähtyen lopulta pihan toisessa päässä jäi hän seuraamaan
lähtövalmistelua, antaen vihdoin joukon marssia ohitseen. Tuntia
myöhemmin oltiin jo taipaleella, päämääränä Melegnano.
Etujoukkoa, jonka muodostivat viisisataa miliisisotilasta ja kolmesataa
germaanilaista jalkamiestä, baijerilaisia, svabilaisia ja saksilaisia,
komensi Facinon luutnantti, Carmagnola. Kaikki nämä miehet olivat
rotevia ja parrakkaita. Marssiessaan lauloivat he sotalaulujaan,
heiluen laulun tahdissa. Germaanien johtajana oli svabi nimeltään
Koenigshofen.
Heidän kintereillään ratsastivat ranskalaiset, johtajanaan de
Cadillac. Kahdeksansataa keihäsmiestä siinä oli ja kaksisataa
jousimiestä. Ratsujoukkoa seurasi loputtoman pitkä kuormasto varus- ja
muonatarpeineen. Kuormaston mukana oli myös kaksitoista tykkiä.
Jälkijoukkona marssi Facinon oma kondotta, johon kuului
kaksitoistasataa sotilasta. Tähän oli vielä liitetty Werner von
Stoffelin sveitsiläisjoukko, kolmesataa miestä, joista sata
jousiniekkaa, loput peloittavan, lyhyen pertuskan käyttäjiä.
Viimeisenä ratsasti Facino pienen saattueensa kanssa. Pian oli
pitkä jono kadonnut pimeyteen ja hiljaisuus nieli germaanien laulun
viimeisenkin kaiun.
Seuraavana päivänä he keskipäivän tienoissa jättivät taakseen
Melegnanon. Marssittuaan levähtämättä noin viisikolmatta (Englannin)
penikulmaa, saapui joukko Ospedaletton pikku kylään. Tällaista vauhtia
ei olisi voitu jatkaa enää pitkälti, mutta Facino tahtoi ennättää Pon
etelärannalle ennenkuin Buonterzo ehtisi joen yli. Sen vuoksi jätti hän
pääjoukon lepäämään Ospedalettoon ja jatkoi viidensadan keihäsmiehen
kanssa matkaansa Piacenzaan. Näiden avulla toivoi hän voivansa pitää
puoliaan siksi kunnes pääjoukko seuraavana aamuna saavuttaisi hänet.
Piacenzassa ei näkynyt jälkeäkään vihollisesta. Facino sai Piacenzan
herrasta, Scottista, odottamatta liittolaisen. Buonterzo oli Scottilta
vaatinut suostumusta läpikulkuun ja Scotti oli suostunut — korvausta
vastaan. Buonterzo oli kuitenkin uhannut raivata tiensä kaupungin
läpi väkisin, vieläpä ryöstää koko kaupungin, ellei saisi vapaata
läpikulkua. Buonterzon valmistellessa hyökkäystä, salli viisas
Scotti Facinon kulkea vapaasti kaupungin läpi: Facinohan joutuisi
näin ottamaan vastaan ensimmäisen sysäyksen. Seuraavana aamuna vei
Facino armeijansa turvallisesti Pon yli ja järjesti joukot taistelun
varalta pienen Nure-joen vasemmalle rannalle. Hän revitti sillan, joka
Pontenuren kohdalla vei joen yli, ja päätti jäädä tänne odottamaan
Buonterzon tuloa. Viimemainitun sanottiin olevan kymmenen penikulman
päässä, Firenzuolassa.
Buonterzo ei tullut suoraan. Poiketen tieltä kääntyi hän etelään,
aikoen Nure-laaksoa ympäröivien kukkulain yli käydä Facinon sivustan
kimppuun.
Täten alkoi sarja sotaliikkeitä, joita kesti viikon päivät, joukkojen
joutumatta kertaakaan toistensa näkyviin. Vetäydyttiin aina vain
etelämmäksi ja koko homma alkoi tuntua piilosilla-leikiltä vuoristossa.
Ensi aluksi kummastutti Bellarionia, että nuo kaksi sotapäällikköä,
jotka niin kiihkeästi halusivat tuhota toisensa, karttoivat
yhteenottoa parhaansa mukaan. Mutta pian asia hänelle valkeni.
Kummallakin oli palkkasotureita joukossaan. Palkkasoturit eivät ole
kovinkaan halukkaita kuolemaan, vaan välttävät mieluummin taistelua
niinkauan kuin voivat. He haluavat rikastua mahdollisimman paljon,
ja kun sotavangeista saattoi hyötyä monella tapaa, ottivat he
mieluummin vankeja kuin tappoivat. Kuolleelta mieheltä saa tuskin
muuta kuin haarniskan. Nytkin vaativat palkkajoukot, että heidät oli
johdettava mahdollisimman lähelle vihollista ja sellaiseen asemaan,
ettei vastustaja voinut muuta kuin antautua. Ainoan poikkeuksen
palkkajoukoissa muodostivat kuolemaahalveksivat sveitsiläiset, mutta
heitä oli Facinon armeijassa perin vähän. Buonterzolla ei heitä ollut
lainkaan.
Viikon lopulla oli tilanne melkein samanlainen kuin alussa. Buonterzo
oli perääntynyt hieman, houkutellakseen Facinoa avoimelle kentälle,
ja Facino odotteli kärsivällisesti San Nicolossa. Kolme päivää hän
vartosi, mutta sai sitten äkkiä kuulla, että Buonterzo oli siirtynyt
Aggazanoon, joka oli kahdeksan penikulman päässä. Hän arvasi Buonterzon
yrittävän joen yli Stradellan luona. Nyt oli tilaisuus päästä
vihollisen kimppuun, ja Facino päätti toimia.
San Nicolon suurimpaan taloon, jonka Facino oli valinnut
väliaikaiseksi majapaikakseen, kokoontui tänä toukokuun aamuna hänen
ylin päällystönsä. Sinne saapuivat Carmagnolan Francesco Busone,
Koenigshofen ja sveitsiläinen von Stoffel, samoin ranskalainen de
Cadillac.
Bellarion oli myös saapuvilla upseerien asettuessa Facinon pöydän
ympärille eräässä alakerran pikku huoneessa. Valkoiselle pöytälevylle
oli kondottieri hiilellä piirtänyt tosin kömpelön mutta tarkan kartan
taistelualueesta. Kuluneen viikon aikana oli Bellarion tutkinut viittä
tai kuutta tuollaista karttaa, ja sai jo hyvin niistä selon.
Hiili hyppysissään selitti Facino tilannetta.
"Tässä on Buonterzo. Hän on marssinut niin nopeasti Firenzuolasta, että
hän tässä voi sallia itselleen lepohetken, olipa hänen tarkoituksensa
mikä hyvänsä."
Carmagnola, hyvinvoipa ja itsestään perin varma nuori mies, keskeytti:
"Hänen asemansa on siksi hyvä, ettemme voi hyökätä tasangolta."
"Keskeytätte minut, Francesco." Facinon ääni oli viileä. "Tarkoitukseni
ei olekaan hyökätä rintamaa vastaan, aion vain suorittaa
valehyökkäyksen. Suunnitelmani on seuraava: Ja'an armeijan kahteen
taistelujoukkoon. Toista, jonka muodostaa osa miliisiä, ranskalainen
ratsuväki ja Koenigshofenin keihäsmiehet, komennatte te, Francesco.
Marssitte suoraan Aggazanoon aivan kuin aikoisitte hyökätä. Näin
kiinnitätte Buonterzon huomion puoleenne. Minä taas lähden toisen
joukon kanssa Travoon ja sieltä yli kukkulain Buonterzon selkään.
Tällä hetkellä muuttuu valehyökkäyksenne todelliseksi ja Buonterzo on
kiikissä, tekipä hän mitä hyvänsä."
Upseerit murisivat hyväksyvästi. Facino katseli heitä kutakin vuoronsa
jälkeen ja hymyili. "Edellytykset tämän liikkeen onnistumiseksi ovat
mitä parhaimmat."
Tällä hetkellä rohkeni Bellarion, shakinpelaaja ja jalon sotataidon
opiskelija, lausua arvostelunsa.
"Suunnitelman ainoa heikkous on siinä, että oletetaan Buonterzon
viipyvän tuossa asemassa siksi kunnes liike saadaan suoritetuksi."
Carmagnola haukkoi henkeään ja tuijotti samaten kuin Cadillac ja
Koenigshofenkin suuttuneena ja hämmästyneenä nuorukaista. Facino päästi
äänekkään naurun.
Werner von Stoffel, josta Bellarion jo Abbiategrassossa oli saanut
hyvän ystävän, ei ilmaissut tunteitaan millään tavalla. Facino jatkoi
tuokion kuluttua tilanteen selostamista.
"Me varmistaudumme asiasta pitämällä kiirettä. Liike suoritetaan niin
nopeasti, ettei hän ehdi siirtyä. Levon tarve juuri on saanut hänet
valitsemaan tuon aseman." Hän nousi. "Lähtekäämme. Yksityiskohdat saa
kukin teistä suunnitella itse. Pääasia on, että nopeasti pääsemme
liikkeelle. Leiri ja kuormasto jätetään tänne, niin että voimme marssia
esteettömästi."
Bellarion ei hämmästynyt vähästä. Hän sekaantui jälleen asiaan.
"Jos minä olisin Buonterzo, sijoittaisin tiedustelijoita kukkuloille
Rivergarosta Travoon. Saatuani tiedon liikkeistänne hyökkäisin
Carmagnolan kimppuun ja tuhottuani hänen joukkonsa kiertäisin teitä
vastaan. Näin menisi koko suunnitelmanne myttyyn."
Hämmästyksestä sanattomina tuijottivat kokeneet sotilaat tuota
röyhkeätä nulikkaa.
"Kiittäkäämme Jumalaa", virkkoi lopulta Carmagnola ivallisesti,
"ettette ole Buonterzo." Upseerit räjähtivät nauruun.
Hämärissä lähtivät taistelujoukot liikkeelle, jättäen leirin, vieläpä
tykitkin, paikoilleen. Keskiyön tienoilla oli Carmagnola jo lähellä
Aggazanoa ja Facino oli ennättänyt Travoon, mistä hänen piti käydä
Buonterzon kimppuun.
Kondottieri lähti levolle, mutta Bellarion ei voinut nukkua. Hän meni
alas kohisevan joen rantaan, missä Stoffel hänet tapasi mietteisiin
vaipuneena. Sveitsiläinen, keskikokoinen, tummaihoinen mies, joka ei
oikeastaan näyttänyt sotilaalta, alkoi jutella päivällä tapahtuneesta
neuvottelusta.
"Teidän huomautuksenne oli aivan paikallaan", virkkoi hän. "Heidän ei
olisi pitänyt jättää pois sitä mahdollisuutta laskelmistaan."
"En ole koskaan nähnyt taistelua", vastasi Bellarion, "mutta käsitän
silti, että strateegin aina pitäisi ottaa huomioon vihollisen
mahdolliset vastaliikkeet."
"Aivan niin."
"Jos todella myönnätte sen, miksi ette tullut avukseni?"
"Carmagnola ja de Cadillac samoinkuin Koenigshofenkin ovat kuuluisia
päälliköitä. Minä olen vain pienen sveitsiläisjoukon kapteeni. Minä
en voi lausua mielipiteitäni, ellei niitä tiedustella. Senvuoksi en
nytkään huomauttanut Facinolle mitään."
Bellarion hymyili. "Ja nyt tulitte minun luokseni, jotta minä
koettaisin saada Facinon vakuutetuksi suunnitelmansa heikkoudesta."
"Toivoisin sitä."
"Tiedän vielä paremman keinon, Stoffel. Menkäämme itse tiedustelemaan
ja ottamaan selvää tilanteesta." Tuntia myöhemmin olivat he jo
kukkulalla, mistä saattoivat nähdä varsin kauas. Ja ennenpitkää olivat
he selvillä siitä, että suurempi huolellisuus suunnitelman laatimisessa
tosiaan olisi ollut paikallaan. Muutaman kilometrin päässä lähestyi
nimittäin Ottone Buonterzon armeija kuin kuhiseva muurahaislauma,
kaikesta päättäen aikoen ensin iskeä vuoristosta käsin Facinoon ja
tämänjälkeen painua tasangolle Carmagnolaa vastaan. Bellarion ja
Stoffel eivät viivytelleet hetkeäkään, vaan riensivät rinnettä alas
Travoon. Hengästyneinä he töytäsivät Facinon telttaan ja herättivät
kondottierin. Hän ei hukannut aikaa hyödyttömään raivoamiseen,
vaan kutsui koolle upseeristonsa ja antoi käskyn lähteä liikkeelle
jokilaaksoa alas. Yhteys Carmagnolan kanssa oli saatava mahdollisimman
pian.
"Tällä tavalla ei siitä tule mitään", pamautti Bellarion. Facino
mulkoili häntä ja lähetti pois upseerit. Kiukkuisena hän sitten
tiukkasi nuorukaiselta, mitä tämä oikein tarkoitti sekaantumisellaan
joka asiaan. "Tulkaapa ulos, herra kreivi."
Hilliten suuttumuksensa astui Facino teltasta vakavan Stoffelin ja
Bellarionin seuraamana. Ja nyt selosti Bellarion vuorostaan tilannetta,
tarkasti ja yksityiskohtaisesti niinkuin ainakin opiskelija.
"Buonterzo on jo kiilautunut teidän ja Carmagnolan väliin. Laakson
kautta ette siis pääse toistenne yhteyteen. Tunnin kuluttua on
Buonterzo vallannut kukkulat, mistä hän näkee jokaisen liikkeenne.
Hän on jonkinlaisessa keskipisteessä, josta hallitsee ympäristöä
täydellisesti. Toisen sivustanne kimppuun voi hän käydä kahta
suuremmalla miesluvulla kuin mitä teillä on; toisella puolellanne on
joki. Asema on siis jotakuinkin sama kuin Morgartenin luona, missä
sveitsiläiset löivät itävaltalaiset joukot."
Facino oli ihmeissään, jopa hieman suuttunut. Pitipä nyt hänen,
kokeneen sotilaan, joutua tuon kirjoista tietonsa nuuskineen pojan
opetettavaksi. Ääneti siveli hän leukaansa, koettaen hillitä kasvavaa
kiukkuaan. "Jos olisitte kuunnellut..." aloitti Bellarion, mutta Facino
keskeytti hänet äreästi.
"Hiljaa! Mikä on tehty, on tehty." Hän kääntyi Stoffeliin. "Meidän on
peräydyttävä ajoissa joen yli. Travon yläpuolella on kahluupaikka."
"Näin etäännymme vain Carmagnolasta", huomautti Stoffel.
"Kyllä minä sen tiedän", ärjyi Facino, suuttuneena koko maailmalle.
"Lähettäkää mies Carmagnolan luo. Carmagnolan on vetäydyttävä takaisin
ja mentävä joen poikki Rivergaron luona. Näin pääsemme ehkä yhteyteen."
"Mutta", osoitti taas Bellarion, "jos Buonterzo marssii laaksoa pitkin
pysytellen joen varressa, voi hän kuitenkin pitää teidät erillään.
Teidän olisi paras jättää joukko vartioimaan kahlaamoa, mentyänne yli.
Silloin syntyisi kahluupaikalla kahakka ja sillävälin voisitte ehken
päästä yhteyteen Carmagnolan kanssa. Luulisin voivani tällaisessa
paikassa kestää päivän pienenkin joukon kanssa Buonterzoa vastaan."
"Niinkö?" Facino melkein nauroi.
"Voisin, jos suunnitelmani mielestänne sopisi."
"Mikä suunnitelma?"
Bellarionin taistelusuunnitelma syntyi kädenkäänteessä, hänen
väitellessään Facinon kanssa.
"Jos menette joen yli Buonterzon nähden, ryhtyy hän melko varmasti
ajamaan teitä takaa. Epäjärjestyksessä perääntyvä armeija houkuttelee
aina takaa-ajoon. Sillä tavalla Normandian herttua houkutteli
vihollisensa ansaan Senlacin luona, ja varmisti tällöin voittonsa.
Buonterzo kävisi kimppuunne sitäkin hanakammin, kun hän ilmeisesti
voisi tehdä sen, ennenkuin pääsette yhteyteen Carmagnolan kanssa.
Kahlaamolla antautuisi hän varmasti taisteluun havaitessaan tien
suljetuksi. Estämään ylimenoa riittää hyvinkin sata jousimiestä Lopulta
on hänen joko tunkeuduttava läpi tai muutettava suunnitelmaansa ja
lähdettävä ensin Carmagnolaa vastaan. Mutta ennenkuin kumpikaan
ennättää tapahtua, ehditte jo kohdata Carmagnolan Rivergaron luona.
Yhdessä tulette vuorien yli Buonterzon selkään. Ja olipa hän sitten
täällä tai paluumatkalla laaksoa ylöspäin, on hän armoillanne, jos
pidätte kiirettä. Minä otan tehtäväkseni pidättää häntä täällä
auringonlaskuun asti sadalla miehellä."
Suunnitelma oli kaikessa yksinkertaisuudessaan mestarillinen ja Facino
tuijotti ihmeissään Bellarionia. Vihdoin kysyi hän hitaasti:
"Entä jos et onnistu?"
"Pidätän vihollista ainakin niinkauan, että pääsette pois tästä
satimesta."
Facino siirsi katseensa Stoffeliin: "Olenko minä hullu, Stoffel?
Pitääkö tuollaisen nulikan opettaa minulle sotataitoa?" Hän irvisti.
"Uskoisitteko sveitsiläisiänne tuon pojan johdettaviksi?"
"Varmasti."
Facino epäröi yhä. "Ymmärrät kai, Bellarion, että jos Buonterzo pääsee
läpi, ennenkuin ennätämme Carmagnolan kanssa tänne, käy sinun huonosti."
Bellarion hymyili. "Pääsköön läpi ensin. Niin kärsimätön ja
kostonhimoinen hän on, että hän ainakin yrittää."