Kun kauppias Kilthwaite, Harrow-katu 623 x, tänään kello puoli
viisi iltapäivällä kävi liikkeensä takapihalla etsimässä
joitakuita koppia, jotka olivat siellä säilössä kaikenlaisten
muiden tavarain joukossa, huomasi hän miehen ruumiin, joka
ilmeisesti oli laahattu sinne pihan poikki takaportista ja
osittain piilotettu irtonaisten lautojen alle. Hän ilmoitti
asiasta heti poliisille. Tarkastuksessa kävi ilmi, että mies
oli murhatta iskemällä häntä useita kertoja päähän jollakin
raskaalla aseella. Hän on otaksuttavasti kolmikymmenvuotinen,
pienikasvuinen, hentorakenteinen mies; hänellä oli silmälasit,
joiden oikea linssi oli särkynyt; vainaja oli arvokkaasti
puettu, ja ruumiin alta löytyi uusi Trilby-hattu. Hänet oli
surmattuna ilmeisesti ryöstetty puhtaaksi, sillä hänellä ei
ollut lainkaan rahaa eikä arvoesineitä; ei myöskään löytynyt
minkäänlaisia papereita, joista olisi voitu päättää, kuka hän
on; kaikki sensuuntaiset esineet oli huolellisesti poistettu,
eikä hänen vaatteistaan löydetty mitään muuta kuin täytekynä
ja kaksi äskettäin teroitettua lyijykynää. Scotland Yardiin
ilmoitettiin tapahtumasta heti, ja etsivät suorittavat
parhaillaan perinpohjaisia tutkimuksia. Jos joku tuntee
vainajan edelläolevan kuvauksen perusteella, pyydetään häntä
heti ilmoittautumaan poliisiviranomaisille.
Laskin paperin käsistäni ja jäin kysyvästi tuijottamaan Maythorneen.
Hän läimäytti kätensä raskaasti juuri lukemani uutisen kohdalle.
"Holt!" hän huudahti. "Se on sama mies, joka tuonnottain seurasi
Shortin hotellista kadonneita kolmea naista. Miljoona yhtä vastaan
siitä!"
"Niinkö luulette?" sanoin epäilevästi. "Mutta on paljon ihmisiä, joihin
tuo kuvaus sopii."
"Hän on sama mies! Lyön siitä vetoa vaikka kuinka paljon!" hän
vakuutti. "Ja tämä juttu käy yhä salaperäisemmäksi. Katsokaas! Rouva
Elphinstone, hänen tyttärensä ja kamaripalvelijattarensa poistuivat
äkkiä myöhään illalla Shortin hotellista hiiskumatta mitään
Elphinstonelle. Heitä seuraamassa nähdään mies, joka aikaisemmin on
käynyt tiedustamassa, asuvatko Elphinstonet mainitussa hotellissa.
Naiset eivät palaa takaisin; siitä hetkestä tähän saakka -- vaikka on
kulunut näin paljon aikaa, seitsemänkymmentäkaksi tuntia -- ei heistä
ole kuultu mitään. Ja sitten tehdään havainto -- se mies, jonka on
nähty seuraavan heitä, löydetään murhattuna -- pää hakattuna mäsäksi --
ja ryöstettynä! No -- miksi?"
"Jos hän on sama mies!" huudahdin.
"Minua kummastuttaisi vielä enemmän kuin nyt", vastasi Maythorne, "jos
hän ei olisi sama mies. Mutta siitä saamme pian varmuuden. Tulkaa --
minua odottaa auto ulkona. Käväisemme Shortin hotellissa, otamme
mukaamme eteisvartijan apulaisen ja ajamme Harrow-kadulle."
"Katsomaanko ruumista?" kysyin.
"Mitäs varten muutoin? Joutukaa! Ei voi tietää, kuinka paljon siitä
riippuu. Entä missä ovat naiset? Vaarassa, sikäli kuin me voimme
päätellä."
Silloin lähdin perin mielelläni. Miten lieneekään, siihen saakka ei
ollut johtunut mieleenikään, että Sheilaa saattoi uhata todellinen
vaara; olin pikemminkin kuvitellut hänen olevan auttamassa äitiään
pakoon oikeuden käsistä tai ainakin välttämään vastenmielisiä
kuulusteluja.
"Luuletteko todella niin?" sanoin rientäessämme portaita alas.
"Missä he ovat?" hän kysyi. "Poliisit ovat etsineet heitä kolme päivää
ja kolme yötä. Ei jälkeäkään. Cottingley ja minä olemme työskennelleet
omalla tahollamme. Kaikki yrityksemme ovat menneet myttyyn! Holt, olen
siksi varma siitä, että tämä on sama mies, joka seurasi heitä, että
meidän on heti käytävä häntä katsomassa. Ja jos hän on --"
"No?" hoputin kärsimättömästi, kun hän pysähtyi. "Entä sitten?"
"Jos hän on sama mies ja jos saadaan selville, kuka hän on", hän
jupisi, "niin lienemme vihdoinkin oikeilla jäljillä, joita myöten
pääsemme edemmäksi! Rientäkää! Mennään pian!"
Ajoimme Shortin hotelliin ja vähäisen viivytyksen jälkeen saimme
eteisvartijan apulaisen mukaamme. Kun olimme taaskin ajurissa, näytti
Maythorne hänelle sanomalehden kuvausta murhatusta miehestä.
"Sopiiko se siihen mieheen, jonka näitte seuraavan rouva Elphinstonea
kolme päivää takaperin?" hän tiedusti.
Eteisvartijan apulainen, teräväsilmäinen mies, nyökkäsi. "Sanoisinpa
sen sopivan, sir", hän vastasi. "Niin, se on kokonaisuudessaan hyvä
kuvaus hänestä. Siinä ei kuitenkaan mainita, että hänellä oli pienet,
ruskeat viikset. Jos vainajalla on --"
"Sen saamme pian nähdä", virkkoi Maythorne jurosti. "Muutamia
minuutteja --"
Kilthwaiten kauppa oli Harrow-kadun köyhemmässä päässä; se oli hyvin
vaatimaton liike, jonka asiakkaat kuuluivat alaluokkaan. Mutta kun
laskeuduttuamme vaunuista astelimme sitä kohti, niin huomasimme, että
se ainakin tällä kertaa oli tavattoman mielenkiinnon, jos kohta ei
ostohalun keskipisteenä. Katukäytävä oli sen edustalla tungokseen
saakka täynnä väkeä, ja joukko poliiseja koetti saada ihmisiä
liikkeelle, mutta ei kovinkaan menestyksellisesti. Kaksi konstaapelia
seisoi kaupan ovella; he olivat ilmeisesti saaneet määräyksen, ettei
sisään saanut päästää ketään muita kuin viranomaisia. Maythornen
kuiskaama sana hankki meille kuitenkin pääsyluvan, ja me astuimme
sisälle. Siellä seisoivat Manners ja Corkerdale keskustelemassa
kauppiaan kanssa; tämä oli kiihtynyt henkilö, jonka suusta sanat
tulivat ryöppynä hänen silminnähtävästi kertoessaan tarinaansa x:ttä
kertaa. Corkerdale nyökkäsi merkitsevästi, kun Maythorne lähestyi
heitä.
"Sama ajatus kuin meilläkin, herra Maythorne", hän virkkoi hymyillen.
"Arvelimme, että tämä mies saattoi olla sama, joka nähtiin Shortin
hotellin edustalla, ja pistäydyimme senvuoksi tänne. Mieleemme ei
kuitenkaan johtunut tuo mies", hän lisäsi, osoittaen eteisvartijan
apulaista. "Hyvä ajatus tuoda hänet mukananne!"
"Oletteko nähnyt vainajan?" kysyi Maythorne.
"Emme vielä", vastasi Corkerdale. "Hän on luonnollisestikin
ruumishuoneessa. Menemme sinne. No niin", hän jatkoi, puhuen
kauppiaalle, "käväisemme täällä uudelleen tullessamme ruumishuoneelta,
ja ehkä sitten näytätte meille paikan, mistä löysitte hänet."
"Miten vain haluatte", lupasi kauppias, hykertäen käsiään. "Avustan
aina mielihyvin poliiseja. Nämä herrat kai ovat myöskin teikäläisiä?"
"Hiukan siihen suuntaan", myönsi Corkerdale, hymyillen Maythornelle.
"No niin", hän lisäsi, viitaten meitä seuraamaan. "Kävelemme sinne;
matka ei ole pitkä."
Hän opasti meitä synkkää katua pitkin vielä synkemmälle, jos kohta
siistimmälle rakennukselle, jonka murheellista kolkkoutta vielä
korosti sen virallinen muodollinen leima. Astelimme peräkkäin
poliisikonstaapelin johdolla valkeaksi kalkittuun huoneeseen. Sen
keskessä olevalla pöydällä tahi lavitsalla virui valkoisen peitteen
alla ruumis, jota olimme tulleet katsomaan. Konstaapeli alkoi siirtää
lakanaa syrjään; Maythorne ja Corkerdale viittasivat eteisvartijan
apulaista astumaan likemmäksi.
"Katsokaa tarkoin! Tunnetteko hänet?" kuiskasi Maythorne.
Mutta tuntija ei ollut eteisvartija. Olimme kaikki ryhmittyneet
liikkumattoman olennon ympärille; kaikki katsoimme hievahtamatta
vainajan kasvoihin. Ja samalla hetkellä Manners ja minä vain
vilkaistuamme niihin pyörähdimme toisiimme päin. Katseistamme kuvastui
keskinäistä ymmärtämystä, ja meiltä pääsi yhtaikaa sama huudahdus:
"Me tunnemme tuon miehen!"
Toiset kääntyivät katsomaan kysyvästi meihin.
"Te tunnette hänet -- te kumpikin!" huudahti Maythorne. "Kuka hän
sitten on?"
"Paikkakunnallamme työskentelevä sanomalehtien uutistenhankkija",
vastasi Manners. "Hänen nimensä on Bownas. Te ette kaiketi nähnyt häntä
kertaakaan siellä ollessanne -- hän toimi enimmäkseen Gilchesterin
toisella puolen. Mutta herra Holt tunsi hänet. Hän on Bownas ihan
varmasti!"
"Hän kävi Lehtokurpassa tapaamassa minua ja Mannersia Mazaroffin
katoamisen jälkeen", sanoin. "Näin hänet myöhemmin kerran
Gilchesterissä. Hän on Bownas, epäilemättä!"
"Ja murhattu täällä Lontoossa!" mutisi Manners. "Hyvä Jumala! Mitä se
merkitsee? Tässä piilee enemmän --"
"Hetkinen!" keskeytti Maythorne ja kääntyi sitten eteisvartijan
puoleen. "Älkää erehtykö. Onko tämä sama mies, joka kävi Shortin
hotellissa ja jonka sittemmin näitte seuraavan rouva Elphinstonea ja
hänen tytärtään sekä kamaripalvelijatartaan. Katsokaa tarkoin! Ottakaa
varma selko!"
Mutta eteisvartija pudisti päätään, ikäänkuin olisi tahtonut siten
osoittaa, ettei hän voisi tulla sen varmemmaksi, vaikka katsoisi kuinka
kauan.
"Kyllä, hän on sama mies!" hän huudahti. "Tunsin hänet heti. Siitä ei
ole epäilystäkään. Tosinhan on väri hänen poskiltaan kadonnut,
mutta --"
Poistuimme ruumishuoneesta ja menimme virastoon, jossa oli useita
virkamiehiä. Ilmeisesti he tunsivat Corkerdalen, ja tämän kuiskailtua
hetkisen heidän kanssaan he toivat näkyviin joitakuita vaatekappaleita.
Corkerdale osoitti heti sormellaan Trilby-hatun sisäpuolella olevaa
nimilippua.
"Tuota ei ollut mainittu sanomalehtiselostuksessa", hän virkkoi.
"Katsokaa! Rajamaan Vaatetusliike, Carlisle. Ja uusi se onkin.
Antakaapa, kun vilkaisen hänen muihin vaatteisiinsa!" Seisoin
uteliaasti katsellen, kun Corkerdale, Manners ja Maythorne
tarkastelivat vainajan tamineita. He löysivät vain yhden vähänkään
merkitsevän seikan -- räätälin osoitteen, joka oli ommeltu päällystakin
povitaskuun ja joka osoitti, että puku oli valmistettu Newcastlessa.
Siinä oli päivämäärä ja numero, ja Corkerdale huomautti, että sen
avulla voitaisiin ottaa selko siitä, kuka vainaja oli, jos se olisi
tarpeellista.
"Se ei ole tarpeellista", huomautti Manners. "Minä tunnen miehen varsin
hyvin. Hän on Bownas, Gilchesterissä ilmestyvän _Tweed and Border
Gazetten_ uutistenhankkija. Mutta haluaisinpa tietää, mitä tekemistä
hänellä oli täällä!"
"Mitä tekemistä hänellä oli Shortin hotellissa?" vihjaisi Maythorne.
"Sitä sopisi pikemminkin kysyä. Mutta se on silmäänpistävän selvää. Hän
etsi rouva Elphinstonea. Hän seurasi rouva Elphinstonea myöskin
silloin, kun naiset lähtivät ulos. Mutta minne? Tulivatko sitten naiset
tähän kaupunginosaan? Ja jos tulivat, niin miksi? Ja missä he ovat?"
"Mennään takaisin kauppiaan luokse", ehdotti Corkerdale.
Palasimme kolkolle kadulle. Suoritettuaan häneltä vaaditun tehtävän
tahtoi eteisvartijan apulainen nopeasti rientää takaisin hotelliin.
Maythorne lähetti hänet sinne ajurilla. Me muut kävelimme Kilthwaiten
kaupalle. Maythorne ja minä astelimme rinnakkain -- aluksi ääneti.
"Mitä päättelette tästä, Maythorne?" tiedustin vihdoin.
"Jumala tietää!" vastasi hän. "Näyttää ilmeiseltä, että äsken näkemämme
miesparka seurasi Elphinstoneja -- rouva Elphinstonea tietenkin --
Lontooseen, vainusi heidän jälkiään hotelliin saakka, meni rouva
Elphinstonen jäljessä, kun tämä lähti ulos sinä iltana, mutta --
loppu --"
"Luuletteko, että hän seurasi heitä tänne?" kysyin. "Jos asia on siten,
niin mitä ihmettä he saattoivat etsiä tästä ympäristöstä?"
"Täällä on kovin ränstynyttä ja likaista, eikö olekin?" hän vastasi,
kohauttaen olkapäitään. "Taaskin sanon: kuka tietää? -- kuka tietää
mitään? Mutta silmäilläänpä sitä paikkaa, mistä ruumis löydettiin --
ehkä saamme sieltä jonkun johtolangan."
Kauppias vei meidät liikkeensä läpi takapihalleen. Piha oli kolkko,
sitäkin kolkompi, kun oli harvinaisen kaunis kevätilta. Se näytti
olevan jonkunlainen säilytyspaikka, johon vietiin laatikot, tynnyrit,
lippaat, vanhat levyastiat, korit, kaikki rihkamakaupan jätteet. Se oli
jokseenkin laaja, ulottuen rakennuksen takaa korkeaan muuriin saakka,
jossa oli rappeutunut ovi.
"Tästä minä sen löysin", kuiskasi Kilthwaite melkein kauhuissaan.
"Tarvitsin lautoja tuosta vanhasta puukasasta; vedin syrjään
joitakuita, ja näkyviin tuli miehen käsivarsi! Ja sitten -- niin,
sitten sain esille koko ruumiin. En huomannut merkkiäkään ottelusta.
Mutta", hän lisäsi, "muutamia teikäläisiä kävi täällä jo, herra
Corkerdale, ja he väittivät nähneensä selviä merkkejä siitä, että hänet
oli laahattu tänne pihan poikki tuosta ovesta."
"Mitä on tuon muurin ja oven toisella puolen?" tiedusti Corkerdale.
Menimme kaikki katsomaan. Siellä oli ahdas, kivetty kuja, joka kulki
eräältä sivukadulta Harrow-kadun ja jonkun toisen, kauempana olevan
kadun tai pengermän varrella sijaitsevien talojen välitse. Sitä
rajoittivat pitkin koko sen pituutta korkeat muurit; vain kaksi
himmeätä kaasulamppua valaisi sitä; se oli pimeä, hiljainen -- sen
synkkyys yksin tuntui johtavan mieleen murhia.
"Yksi teikäläisistä sanoi, että kiveyksessä on veritahroja -- juuri
tuolla", supatti kauppias. "Käsitättehän tietysti, etten minä itse
kuullut mitään enkä ainakaan tähän mennessä ole tavannut ketään
muutakaan, joka olisi kuullut."
Palasimme kauppaan ja seisoimme siellä vähän aikaa keskustellen
tapahtumasta ja sen yhteydessä olevista seikoista. Äkkiä kilisi
kauppiaan puhelimen kello. Hän kiiruhti vastaamaan, katsahtaen kohta
kaapista taakseen meihin.
"Onko joku herroista Maythorne?" hän kysyi. "Häntä pyydetään
puhelimeen."
Maythorne astui lattian poikki ja tarttui kuulotorveen. Hetkisen
kuluttua hänkin pyörähti meihin päin.
"Eteisvartijan apulainen puhuu!" hän huudahti. "Rouva Elphinstone ja
neiti Merchison ovat tulleet takaisin!"