Ei tarvinnut muuta kuin vilkaista molempiin poliiseihin huomatakseen,
että tämä ilmoitus oli tehnyt heidän virallisesti koulutettuihin
aivoihinsa samanlaisen vaikutuksen kuin olisi äkillinen valovirta
kohdistettu ennen pimeässä olleeseen esineeseen. Corkerdale katsoi
Mannersiin; Manners tuijotti Corkerdaleen; sitten he molemmat
kääntyivät asianajajaan päin.
"Rouva Elphinstone!" huudahti Manners. "Kadonnut jälkisäädös rouva
Elphinstonen hallussa?"
Corkerdalen ensimmäinen huomautus oli sävyltään tyynempi.
"Se kaipaa jonkun verran selitystä", virkkoi hän tärkeän näköisenä.
"Mikäli olen kuullut, oli jälkisäädös Mazaroffin taskussa kun hänet
murhattiin."
"Sikäli kuin tiedetään, se oli", vastasi Crole. "Hän otti sen mukaansa
Postlethwaiten toimistosta Yorkissa, eikä sitä varmasti ollut hänen
Lehtokurpassa olevien tavaroittensa joukossa, jotka me tarkastimme
hänen kuolemansa jälkeen. Selitystä! Niinpä kyllä! Mutta kerron teille,
miten saimme tietää, että se oli rouva Elphinstonella." Sitten hän
selosti edellisen illan tapahtumat, jättäen kuitenkin mainitsematta,
että Sheila tuli asuntooni, tuoden kadonneen jälkisäädöksen. "Ja nyt",
hän jatkoi, "on ydinkohta se, miten, missä ja minkälaisissa
olosuhteissa rouva Elphinstone sai jälkisäädöksen haltuunsa. Rouva
Elphinstonen saavuttua eilen illalla Lontooseen tapasi Maythorne hänet
ja koetti saada häneltä selityksiä. Hän ei saanut!"
"En sanaakaan!" vahvisti Maythorne. "Hän oli pelkkää uhmaa. Huomautin,
mikä johtopäätös siitä voitaisiin vetää, mikä epäluulo saattaisi
kohdistua häneen. Kaikki turhaa. Hän kieltäytyi puhumasta ja
ilmaisemasta mitään."
"Ja se panee minut ajattelemaan", huomautti Crole hieman innokkaasti,
"että rouva Elphinstone voi sittenkin selittää kaikki asianmukaisesti
ja pätevästi. En voi kuvitella, että nainen, jolla on hitunenkaan
järkeä -- ja hän on laskeva, taitava, kylmä nainen -- olisi kyllin
typerä käyttäytyäkseen sillä tavoin, jollei hän tietäisi olevansa
turvassa. Te kai ilmaisitte, että teidän on ilmoitettava asia
poliisille, eikö niin, Maythorne?"
"Kyllä!"
"Eikö sekään tehonnut häneen?"
"Ei hituistakaan! Koko hänen käytöksensä tuntui sanovan: hoitakaa omat
asianne!"
Crole alkoi naputella sormillaan pöytää, silmäillen meitä muita,
ikäänkuin aprikoiden, eikö kellään olisi mitään huomauttamista. Kun
kukaan ei virkkanut mitään, alkoi hän itse puhua.
"Onkohan Mazaroff eli Merchison, joka hän todella oli, kohdannut rouva
Elphinstonen eli Merchisonin, kuten hänen nimensä oikeastaan on, ennen
kuolemaansa majaillessaan Lehtokurpassa? Se on mahdollista!"
"Minä en sitä usko", vastasi Maythorne, jota Crole erityisesti katsoi.
"Ei mikään anna aihetta sellaiseen luuloon. Jos rouva Elphinstone
taipuisi puhumaan, niin luonnollisesti selviäisi tavattoman paljon."
"Päättäen siitä vähästä, mitä näin rouva Elphinstonesta Marrasdalessa",
huomautti Crole, "hän on sellainen nainen, joka ei puhu, ennen kuin se
häntä huvittaa! Kova nainen -- kirotun kova!"
"Missä rouva Elphinstone on tavattavissa?" tiedusti Corkerdale.
"Shortin hotellissa", ilmoitti Maythorne.
"Sitten on mielestäni parasta, että Manners ja minä menemme sinne hänen
puheilleen", jatkoi Corkerdale. Sitten hän lisäsi Ecclesharelle:
"Mainitsitte aikovanne poistua Englannista, tohtori. Milloin?"
"En ole vielä määrännyt täsmällisesti aikaa", vastasi Eccleshare.
"Ajattelin ensi viikon lopulla."
"Teidän pitäisi siirtää lähtönne hieman tuonnemmaksi", esitti
Corkerdale tyynesti. "Mikäli käsitän, vaaditaan teitä ja palvelijaanne
todistamaan. Mutta", hän jatkoi, "Parslave kai on syntyisin
Marrasdalesta. No hyvä! Sitten hän tuntee hyvin rouva Elphinstonen
ulkonäöltä."
"Olen tuntenut hänet monta vuotta, sir -- aina siitä saakka, kun hän
tuli asumaan Marrasdale Toweriin", vastasi Parslave.
"Oletteko tavallisissa oloissa nähnyt häntä usein, Parslave?"
"Melkein joka päivä, sir -- milloin missäkin."
"Ja olette ihan varma, että näitte juuri rouva Elphinstonen
sinä yönä tulevan sieltä päin, mistä laukaus oli kuulunut ja mistä
Mazaroff-vainajan ruumis myöhemmin löydettiin?"
"Siitä ei ole vähintäkään epäilystä, sir! Vakuutan juhlallisesti, että
se oli rouva Elphinstone."
"Ja myöskin te olette siitä varma, tohtori, vaikka te, joka kaiketi
vain satunnaisesti oleskelitte paikkakunnalla, ette luonnollisestikaan
tuntenut rouva Elphinstonea yhtä hyvin?"
"En sitä lainkaan epäile", vakuutti Eccleshare. "Vaikka olinkin siellä
vain käymässä, tunnen rouva Elphinstonen varsin hyvin. Isäntäni, herra
Courthope, on rouva Elphinstonen sisarenpoika. Hän, herra Armintrade ja
minä olimme kaksi tai kolme kertaa päivällisellä Marrasdale Towerissa
minun siellä ollessani. Kohtasin rouva Elphinstonen usein nummella ja
kylässä. Olen varma siitä, että hän on se nainen, jonka Parslave ja
minä näimme sinä yönä tulevan Reiver's Denistä. En ole kertaakaan sitä
epäillyt, en vähääkään -- merkitköönpä se sitten mitä tahansa!"
Corkerdale kääntyi Mannersin puoleen.
"Meidän lienee parasta käväistä Shortin hotellissa."
"Niin minustakin", vahvisti Manners. "Asiaa ei voi jättää tälleen."
Nousimme kaikki seisomaan. Syntyi lyhyt äänettömyys. Crole oli juuri
sanomaisillaan jotakin, kun ovelle koputettiin. Ecclesharen
taloudenhoitajatar pisti päänsä sisään.
"Ulkosalla on nuori mies, sir, tiedustelemassa, onko herra Maythorne
täällä", hän ilmoitti. "Hän saapui autolla, sir, erään vanhan herran
seurassa. Nuori mies käski sanomaan, jos herra Maythorne on täällä,
että hänen nimensä on Pickles."
"Yksi konttoristeistani", jupisi Maythorne. "Suokaa anteeksi!" Hän
riensi ulos, palaten parin minuutin kuluttua muassaan herra
Elphinstone. Ja ensimmäisen kerran koko tuttavuutemme aikana
Maythornessa näkyi merkkejä kiihtymyksestä ja huolestumisesta.
"On tapahtunut uusi käänne!" huudahti hän astuessaan huoneeseen. "Herra
Elphinstone on käynyt toimistossani ja seurannut minua tänne
kertoakseen, että rouva Elphinstone on kadonnut!"
Käännyimme kaikki herra Elphinstoneen päin. Hän oli järkyksissä, niin
että hänen tavallinen uneliaisuutensa oli haihtunut; hän näytti
hämmentyneeltä, harmistuneelta, sekavalta, perinpohjin ymmälle
joutuneelta. Seisoen ovensuussa ja vilkuen meihin, ikäänkuin ei olisi
kyennyt pääsemään meistä selville eikä laskemaan meitä, hän nyökkäsi
koneellisesti Maythornen lausuttua ilmoituksensa. Mutta hän hillitsi
itseään kylliksi vahvistaakseen sen sanoillakin.
"Eilis-illasta alkaen!" hän sopersi. "Kadonnut -- jäljettömiin. Tuiki
tavatonta -- ja ikävää -- ja kiusallista. En tosiaankaan tiedä mitä
ajatella tai tehdä! Perin vaikea tilanne!"
Crole, joka uutisen kuultuaan oli vilkaissut terävästi poliiseihin,
työnsi tulokkaalle tuolin.
"Istukaa, herra Elphinstone!" hän kehoitti. "Ehkä voimme auttaa teitä
vähän. Milloin rouva Elphinstone katosi?"
Elphinstone vaipui tuolille ja katsoi taaskin meihin. Hänellä oli
vanhakuosinen kävelykeppi, ja koneellisesti hän nosti sen hopeisen
nupin leukaansa vasten ja hankasi sitä miettivänä.
"Niin", hän virkkoi. "Asia on niin, että koko juttu on kovin sekava.
Eilen illalla tietystikin. Lähdettyämme neiti Apperleyn asunnosta
ajoimme Shortin hotelliin -- asumme aina siellä käydessämme
Lontoossa. Sinne saavuttuamme söimme päivällistä yksityisessä
seurusteluhuoneessamme. Vähän aikaa senjälkeen saapui Sheila. Hän --"
"Mitä? Neiti Merchison tuli sinne, niinkö?" keskeytti Maythorne.
"Neiti Merchison -- Sheila -- tytärpuoleni -- kyllä hän tuli. Hän ja
hänen äitinsä menivät viereiseen makuukamariin keskustelemaan. Kuulin
heidän äänensä. Minä -- minä menin alakertaan; arvelin -- nähkääs --
polttaa sikaarin tupakkahuoneessa. Olin siellä ehkä tunnin verran --
jouduin mielenkiintoiseen keskusteluun erään miehen kanssa, joka
osoittautui jonkunlaiseksi arkeologiksi. Kenties olin poissa hiukan
kauemminkin. Sitten palasin huoneisiimme. Siellä ei ollut ketään -- ei
kerrassaan ketään! Ajattelin, että rouva Elphinstone ja Sheila olivat
ehkä menneet seurustelusaliin, ja menin sinne, mutta heitä ei näkynyt.
Odotin jonkun aikaa. Mutta kun heitä ei kuulunut, aloin tiedustella. Ja
sain tietää -- todella hyvinkin hämmästyttävää -- sain eteisvartijalta
tietää, että rouva Elphinstone, Sheila ja Alison Murdoch olivat kaikki
poistuneet hotellista jonkun aikaa sitä ennen, ilmeisesti kohta
senjälkeen, kun minä olin lähtenyt tupakkahuoneeseen. Ja --"
"Suokaa anteeksi, herra Elphinstone!" pisti Maythorne väliin. "Mutta --
kuka on Alison Murdoch?"
Elphinstone katsoi kysyjään samannäköisenä kuin mies, jota ihmetytti
se, etteivät kaikki tiedä yhtä paljoa kuin hän.
"Alison Murdoch?" hän kertasi. "Ahaa, niin, tehän ette olekaan
Marrasdalen asukkaita. Alison Murdoch on jonkunlainen vaimoni
kasvatussisar. He kasvoivat lapsina yhdessä, nähkääs. Sitten hän
aikoinaan oli monta vuotta vaimoni kamarineitona -- ja on vieläkin, kun
olemme matkoilla, kuten esimerkiksi nyt. Mutta hän on muutamia vuosia
asunut eräässä pienessä talossa Marrasdalessa -- oikeastaan Birnsidessä
-- omilla varoillaan -- hänen vaatimuksensa ovat vähäiset. Mutta hän on
toimelias nainen -- matkailuaikana esimerkiksi hän on apuna
Lehtokurpassa keittiöpuuhissa -- taitava, työteliäs nainen."
"Ja menikö hän eilen illalla kaupungille rouva Elphinstonen ja neiti
Merchisonin kanssa?" kysyi Maythorne.
"Niin eteisvartija kertoi. Hän sanoi, että rouva Elphinstone ja hänen
kamaripalvelijattarensa -- heidät molemmat tunnetaan Shortin hotellissa
varsin hyvin, sillä käymme aina kaikki kolme Lontoossa kaksi tai kolme
kertaa vuodessa -- ja neiti Merchison, joka siellä myöskin tietysti
tunnetaan hyvin, menivät kaikki yhdessä ulos -- muistaakseni hän sanoi
puoli kymmenen."
"Noutiko hän heille ajurin?" tiedusteli Maythorne.
"Ei -- hän kertoi heidän lähteneen vasemmalle katua myöten --
jalkaisin", vastasi Elphinstone. "Hyvä Jumala! En totisesti jaksa
käsittää, miksi heidän piti mennä jalkaisin niin myöhään illalla!"
"Mutta tärkeintä on", huomautti Crole, "palasivatko he tahi palasiko
heistä joku."
"Heistä ei ole kukaan palannut!" valitti Elphinstone. "Odotin
puoliyöhön saakka. Sitten vihdoin paneuduin makuulle -- perin ymmällä.
Mutta olin niin väsynyt, että vaivuin heti uneen ja nukuin sikeästi
aamuun asti. Suureksi hämmästyksekseni ei rouva Elphinstone eikä Alison
Murdoch ollut palannut -- Sheilan otaksuin luonnollisesti olevan neiti
Apperleyn luona. Syötyäni senvuoksi hieman aamiaista ajoin neiti
Apperleyn asunnolle ja tapasin tämän nuoren naisen juuri lähdössä
opetustunnilleen. Hämmästyin yhäkin enemmän, kun hän ei tietänyt mitään
Sheilasta. Sheila, hän kertoi, oli edellisenä iltana istunut ensiksi
pitkän aikaa äänettömänä, sitten ilmoittanut lähtevänsä Shortin
hotelliin selvittämään asioita äitinsä kanssa ja lähtenyt heti -- eikä
ollut palannut! Niin", päätti Elphinstone kertomuksensa, huojutellen
hopeanuppista keppiään, "siinä sitä ollaan! Kaikki kolme ovat
kadonneet! Lontoossa! Muistin herra Maythornen, kävin hänen
toimistossaan, ja minut saatettiin tänne hänen luokseen. Ja aioin kysyä
teiltä, herra Maythorne -- pidättekö mahdollisena, että heidät on
ryöstetty?"
Ei kukaan nauranut; Elphinstonen yksinkertaisuus oli liian
silmiinpistävä. Hän oli yksinkertaisuudessaan myöskin vakava, ja Crole
oli yhtä totinen vastatessaan hänen vilpittömään kysymykseensä.
"Ei, herra Elphinstone, en usko, että kolme naista voidaan ryöstää edes
Lontoossakaan. Luultavasti he ovat menneet jollekin omalle asialleen,
ja kenties heillä on ollut hyvät syynsä jäädä palaamatta. Mutta
sallikaa minun kysellä teiltä vielä vähän. Kun vaimonne ja hänen
tyttärensä vetäytyivät makuuhuoneeseen puhellakseen kahdenkesken, niin
missä oli Alison Murdoch?"
Herra Elphinstone mietti hetkisen.
"Otaksuttavasti", hän vastasi vihdoin, "sen viereisessä huoneessa --
pukeutumishuoneessa, jossa hän nukkui. Meillä on Shortin hotellissa
ollessamme aina samat huoneet: seurusteluhuone, makuukamari ja
pukeutumishuone. Viimemainittu on aina Alison Murdochin hallussa.
Luullakseni hän oli siellä, kun vaimoni ja Sheila menivät
makuukamariin."
"Saitteko eteisvartijalta tietää, olivatko he ottaneet mitään
mukaansa?" tiedusti Crole. "Jotakin kevyttä matkatavaraa tahi muuta
sentapaista, ikäänkuin he tahi joku heistä aikoisi viipyä poissa koko
yön?"
"Sitä en kysynyt", vastasi Elphinstone. "Mutta olen varma, etteivät he
ottaneet. Eteisvartija -- älykäs mies, jonka olen tuntenut monta
vuotta -- mainitsi tänä aamuna, että hän oli naisten lähtiessä arvellut
heidän menevän -- niin, se ei totisesti olisi johtunut mieleenikään."
"No, mihin sitten?"
"Hän kertoi luulleensa naisten menevän -- käyttääkseni hänen sanojaan
-- tunniksi kuviin", vastasi Elphinstone. "En luonnollisesti ymmärtänyt
häntä. Hän selitti, että ensimmäisen kadunkulman takana Shortin
hotellista siihen suuntaan, johon he olivat lähteneet, oli yksi noita
uudenuutukaisia elävienkuvien teattereja, joissa, kuten olen kuullut,
näytellään liikkuvia kuvia. Mutta en saata uskoa --"
"Luultavasti voimme pitää varmana, etteivät he menneet sinne",
huomautti Maythorne. Hän katsahti merkitsevästi poliiseihin. "Tähän on
käytävä käsiksi huolellisesti", hän mutisi. "Teidän alaanne!"
"Ei ole varmaa, eikö rouva Elphinstone ole Shortin hotellissa, kun
Herra Elphinstone palaa sinne", virkkoi Crole, vilkaisten kelloonsa.
"Nyt on kello kaksitoista, ja --"
"Ei kylläkään", keskeytti Maythorne. Hiljaa hän sitten jupisi: "Mutta
arvaanpa, ettei hän ole! Herra Elphinstone", hän jatkoi, korottaen
ääntään, "tahtoisin näyttää teille jotakin -- erään esineen, joka on
taskussani. Tässä se on." Hän otti esille kohokuvakoristeisen
rintaneulan ja pani sen pöydälle. "Oletteko nähnyt sitä koskaan ennen?"
Herra Elphinstone katseli rintaneulaa tarkasti ja nosti sitten
vilkkaasti päänsä pystyyn.
"Mistä olette sen saanut?" hän tiedusti, ikäänkuin kummastellen. "Sehän
on vaimoni oma!"