Sinä iltana palasin asuntooni Jermyn-kadulle mieli perin pohjin
myllerryksissä sen päivän tapahtumien johdosta. Parslaven oleskeleminen
Ecclesharen talossa Paddingtonissa, mikä osoitti, että hänen ja
Ecclesharen väliset suhteet olivat tavallisuudesta poikkeavat, rouva
Elphinstonen saapuminen ja hänen hämmästyttävä välinpitämättömyytensä
siitä asemasta, mihin hän oli saattamaisillaan itsensä, Sheilan
päättäväinen niskuroiminen omaa äitiään vastaan, se mahdollisuus, että
rouva Elphinstone todellakin tiesi jotakin sen miehen murhasta, joka
sittenkin oli hänen laillinen puolisonsa -- kaikki nämä seikat
olivat enemmän kuin salaperäisiä; ne olivat sielutieteellisen
kokoonpanotehtävän toisistaan irroitettuja ja hajalleen sekoitettuja
osia.
Näytti toivottomalta yrittää sommitella niitä kokoon, mutta sittenkään
kykenin tuskin pidättymään koettamasta sitä. Ja kaiken pohjalla oli
kiusallinen epäluulo, joka väkisinkin tunkeutui mieleeni kaikesta
vastarinnastani huolimatta, salasiko rouva Elphinstone Mazaroffin
murhaajaa? Ja jos niin oli, oliko hän saanut murhaajasta tiedon murhan
jälkeen vaiko... sitä ennen? Se oli -- mahdollista. Tuntui varmalta,
että Mazaroffilla oli joitakin salaisia puuhia meidän saavuttuamme
Lehtokurppaan -- oliko rouva Elphinstone niissä mukana? Olivatko nämä
kaikki, jotka olivat olleet erossa niin monta vuotta, kohdanneet
toisensa? Oliko rouva Elphinstone vain näytellyt, kun Crole ja minä
kävimme hänen puheillaan? Kaikkien näiden mietteiden seassa pisti
selvänä esiin yksi tosiasia: rouva Elphinstone oli saanut haltuunsa
jälkisäädöksen, joka epäilemättä oli Mazaroffin taskussa silloin, kun
murhaaja ampui hänet.
Kaikki tämä kuhisi aivoissani vielä silloinkin, kun seuraavana aamuna
kohtasin Maythornen Crolen toimistossa Bedford Rowin varrella.
Meidät ohjattiin heti Crolen yksityiseen huoneeseen. Siellä istui
Crolen kirjoituspöydän ääressä Herman Kloop moitteettomassa
aamupäiväpuvussaan, poltellen valiosikaarejaan. Meidän astuessamme hän
katsahti meihin ymmärtävän näköisenä, ja Crole nyökkäsi häneen päin,
ikäänkuin olisi tahtonut huomauttaa, että sananvuoro oli ensiksi
timanttikauppiaalla.
"Uutisia!" virkkoi Crole lyhyesti. "Uusi käänne!"
Istuuduimme ja käännyimme Kloopin puoleen. Kloop otti eloisasti
sikaarin hampaistaan ja puhalsi suustaan hyvätuoksuisen savupilven.
"Tulin herra Crolen luokse heti aamiaisen jälkeen kertomaan hänelle
tietojani", hän alkoi. "Nyt toistan sen teille. Sain sen tietää eilen
illalla -- myöhään, eräältä kauppatuttavaltani. Tällä hetkellä se
arvattavasti tunnetaan yleisesti Hatton Gardenissa. Mazaroffin sininen
timanttipari on myyty!"
"Kelle?" tiedusti Maythorne.
"Yksityiskohtaisia tietoja ei vielä ole saatavissa", vastasi Kloop.
"Mutta se, mitä minulle kerrottiin, pitänee asiallisesti paikkansa. Ne
on myyty yhtymälle, johon kuuluu kolme hyvin tunnettua kauppiasta --
hyvin tunnettua meikäläisten piireissä. Hinta olikin huikea", hän
lisäsi hihittäen.
"Kuinka suuri?" kysäisi Maythorne.
Kloop hihitti taaskin ja heilautti sikaariaan.
"Kerrotaan -- ja se on varmasti totuudenmukaista -- että se oli
kaksisataatuhatta puntaa", hän vastasi. "Ja tietystikin ne ovat sen
arvoiset -- ja arvokkaammatkin. Niiden arvo on siksi paljon suurempi,
että ostajat saavat sievoisen voiton myydessään ne, kuten he -- myöskin
tietysti -- tekevät."
"Frobenius mainitsi -- kuinka paljon se olikaan?" sanoi Crole. "Sama
hinta se ei missään nimessä ollut."
"Satakuusikymmentätuhatta puntaa", ilmoitti Maythorne miettimättä.
"Pieni ero!" Hän kääntyi uudelleen Kloopiin päin. "No? Entä kuka möi?"
Kloop naurahti, vilkaisten Croleen.
"Tosiaankin! Tärkeä kysymys! Myyjä oli Armintrade. Sitä ei ole lainkaan
koetettu salata. Kaupasta puhuttiin peittelemättä. Armintrade --
pankkimies."
"Armintradehan palasi pohjoisesta vasta eilen illalla", huomautti
Maythorne. "Missä ja miten tämä kauppa solmittiin?"
"Niin", virkkoi Kloop, "siitä osaan kertoa jonkun verran, mutta en
täsmällisiä yksityiskohtia. Luullakseni -- se tapahtui kirjeellisesti.
Joka tapauksessa kivet siirtyivät yhtymän omaisuudeksi eilen aamulla,
ja keskipäivällä niitä näytettiin harvoille valituille. Kertojani
mainitsi minulle, että eräs näkijöistä tarjosi heti ostajille niistä
kymmenentuhatta puntaa yli kauppahinnan. Asia on niin -- jos tahdotte
sen tietää -- että se timanttipari on neljännesmiljoonan arvoinen."
Maythorne katsahti Croleen; tämä pudisti päätään.
"Meistä on tärkeää vain se", hän huomautti, "että Armintrade möi nämä
kivet, jotka olivat Mazaroffin omaisuutta. Tiedämme, että Armintraden
hallussa oli niin sanottu Sininen timantti numero yksi ja että
Mazaroffilla lähtiessään pohjoiseen oli Sininen timantti numero kaksi.
Siispä on Mazaroffin täytynyt tavata Armintrade ja luovuttaa hänelle
toinen kivi. Heidän on täytynyt kenenkään tietämättä kohdata toisensa
Marrasdalessa."
Maythorne puhutteli taaskin Kloopia.
"Armintraden nimi mainittiin teille avoimesti ja peittelemättä kaupan
yhteydessä? Hänestä puhuttiin myyjänä?"
"Kyllä, juuri niin", myönsi Kloop. "Aivan avoimesti."
"Mainittiinko Mazaroffin nimi?"
"Varmasti! Timanttien alkulähteenä."
"Puhuttiinko Armintradesta -- minä hänet mainittiin?"
"Niin, muistaakseni välittäjänä. Mutta se on toisarvoinen seikka --
ainakin siltä näyttää. Pääasia on, että Armintrade on tehnyt kaupan."
"Ja saanut rahat?"
"Ja saanut rahat -- niin juuri!"
Maythorne nousi seisomaan ja alkoi napittaa päällystakkiaan.
"Meillä on vain yksi tehtävä", hän virkkoi, katsahtaen Croleen.
"Teidän, Holtin ja minun on heti lähdettävä tapaamaan Armintradea."
"Niinpä niin!" äänsi Kloop hihittäen. "Mutta -- saatte nähdä, että
hänellä on kaikki kunnossa."
"Mistä sen päätätte?" tiedusti Maythorne.
"Siitä, ettei kukaan selväjärkinen ihminen suorittaisi sellaista
kauppaa avoimen julkisesti, jollei kaikki olisi kunnossa", selitti
Kloop. "Ajatelkaa! Kaksisataatuhatta puntaa!"
"Meidän on yhtä kaikki saatava selitys", intti Maythorne. "Mikäli minä
käsitän, ovat ne timantit Mazaroffin kuolemasta saakka olleet tämän
herra Holtin omaisuutta. Eikö asia ole niin, Crole?"
"Kyllä", vastasi Crole lakoonisesti. Hän nousi pöytänsä äärestä, meni
nurkassa olevalle kassakaapille ja otti jostakin sen sisälokerosta
pitkulaisen kuoren. "Tässä on jälkisäädös. Vien sen mukaan. Mutta
luultavasti herra Kloopin huomautus osoittautuu oikeaksi --
Armintradella on kaikki kunnossa. Ja sillä tarkoitan, että
Armintradella oli oikeus kaupan tekemiseen. Yksityiskohtia en osaa
arvailla. Mutta -- liikkeelle!"
Ulkona kadulla erosimme Kloopista. Crole, Maythorne ja minä otimme
ajurin ja käskimme hänen viedä meidät Courthopen pankille. Crole istui
jurona ja miettivänä, hypistellen jälkisäädöstä; Maythornen aivot
näyttivät työskentelevän kiihkeästi. Vihdoin hän kohotti päätään.
"Nyt tuntuu olevan selvää, ettei Mazaroffia murhattu timanttien
vuoksi", hän mutisi, ikäänkuin hieman harmissaan tästä asioiden uudesta
käänteestä. "Enkä taitanut sitä koskaan uskoakaan. Mutta kun asia on
siten -- niin minkä tähden hänet murhattiin? Mikä oli vaikutin?"
"Olihan hänellä muassaan paljon muuta arvokasta, kuten tiedätte",
huomautti Crole. "Ja meidän on käytävä tiedustelemassa muiltakin
ihmisiltä selviydyttyämme Armintradesta, kuten esimerkiksi
Ecclesharelta ja tuolta Parslavelta. Väkenne kai pitää heitä tarkoin
silmällä?"
"Heidän olisi tunkeuduttava viemäriputkien tahi rotanreikien kautta
pujahtaakseen pois miehieni huomaamatta", kerskasi Maythorne.
"He ovat varmassa tallessa -- olivat ainakin silloin, kun poistuin
toimistostani. Niinpä kyllä, pistäydymme Ecclesharen luona, kun olemme
suorittaneet tehtävämme Cityssä. Mutta Armintrade ensin -- se kauppa on
saatava täysin selville."
Menimme Courthopen pankkiin yhdessä ja lähetimme käyntikorttimme
Armintradelle. Meidät opastettiin viipymättä odotushuoneeseen ja
jätettiin sitten hautomaan maltittomuuttamme hyvinkin kymmeneksi
minuutiksi. Sitten avautui äkkiä ovi, ja Armindrade itse näyttäytyi
ilmeisesti johtokunnan huoneen kynnykselle. Olen jo maininnut, että hän
oli ovelapiirteinen, parrakas, ylpeäkäytöksinen mies. Hän näytti
vieläkin ovelammalta ja kopeammalta seisoessaan siinä city-puvussaan,
silmäillen meitä. Mutta hänen silmänsä hymyilivät -- minusta tuntui
hieman ivallisesti -- ja hänen käytöksensä oli ulkonaisesti kohtelias.
"Valitan, että annoin teidän odottaa, hyvät herrat", pahoitteli hän.
"Tehkää hyvin ja käykää sisään!"
Astuimme sisään. Armintrade sijoittui kirjoituspöytänsä ääreen ja
viittasi meitä istuutumaan sen ympärille asetettuihin tuoleihin.
Maythornesta ja minusta hän ei välittänyt paljoakaan, vaan kiinnitti
huomionsa asianajajaan.
"No, herra Crole?" hän alkoi. "Miten voin palvella teitä?"
"Voitte antaa meille eräitä tuiki tarpeellisia tietoja, herra
Armintrade", vastasi Crole empimättä. "Tiedossanne kaiketi on, että
toimittuani herra Mazaroff-vainajan asianajajana täällä Lontoossa olen
pyytänyt tämän herra Maythornen tutkimaan hänen murhaansa. Olemme
saaneet Kapkaupungista kotoisin olevalta, nykyisin Lontoossa
oleskelevalta Mazaroffin läheiseltä henkilökohtaiselta ystävältä
tietää, että Mazaroffilla oli kaksi tavattoman komeata timanttia,
joista toinen oli hänellä itsellään, kun hän lähti pohjoiseen päin,
Marrasdaleen, ja toinen oli ollut Mazaroffin asiamiehen, nimittäin
teidän hallussanne muutamia kuukausia. Kloop ilmoitti meille äsken
myöskin sen, että te olette myynyt nämä molemmat timantit
kahdestasadastatuhannesta punnasta. Pitääkö se paikkansa?"
Armintrade, jonka silmissä oli koko ajan pysynyt ivallinen, tutkimaton
hymy, nyökkäsi. "Täsmälleen!" hän vastasi. "Tunnette asian
yksityiskohtaisesti."
Crole katsahti häneen ymmärtävästi.
"Suostutteko kertomaan meille koko jutun?" hän kysyi. "Kaikki on
selitettynä arvattavasti perin yksinkertaista."
"Todella perin yksinkertaista", vakuutti Armintrade nauraen. "Toimin
Mazaroffin asiamiehenä eli kaupan välittäjänä, tai mitä nimitystä
haluatte vain käyttää, jonkun aikaa -- tutustuin häneen hoitaessani
hänelle menevää kirjeenvaihtoa sen pankin puolesta, jossa aikaisemmin
palvelin. No niin, nämä siniset timantit olivat hyvin harvinaiset.
Kuten sanoitte, oli toinen niistä jonkun aikaa huostassani. Toisen hän
luovutti itse minulle Lehtokurppaan saapumisensa jälkeisenä päivänä."
"Ahaa! Kohtasitte siis hänet siellä?"
"Kyllä, kohtasin hänet siellä!"
"Sopimuksen mukaisesti?"
"Juuri niin -- sopimuksen mukaisesti,"
"Missä nimenomaan?"
"Birnsiden tienristeyksessä puolenpäivän aikaan. Olimme yhdessä vain
noin kymmenen minuuttia."
"No? Entä mitä tapahtui?"
"Keskustelimme timanttien myynnistä ja teimme sopimuksen."
"Saanko kysyä, millainen se oli?"
"Kernaasti! Hän myönsi minulle avoimen valtuutuksen."
"Ahaa! Ymmärrän. Avoin valtuutus? Niinpä niin. Teidän piti saada niistä
määrähinta, jos tahdoittekin valmisteluaikaa?"
"Luonnollisesti. Mutta näytän teille ehtomme -- ne ovat Mazaroffin
kirjoittamat. Hän toi ne minulle valmiiksi allekirjoitettuina. Kas
tässä!"
Kirjoituspöytänsä laatikosta hän otti esille kirjepaperiarkin ja ojensi
sen Crolelle, joka luki sen tarkkaavasti.
"Selvä on!" sanoi Crole antaessaan paperin takaisin. "Hän
antoi teille yhden kuukauden kestävän valtuuden myydä timantit
sadastaseitsemästäkymmenestäviidestätuhannesta punnasta. Ja -- te
olette ryhtynyt asiaan?"
"Olen ryhtynyt siihen ja myynyt molemmat timantit, kuten mainitsitte,
eräälle yhtymälle kahdestasadastatuhannesta. Siinä kaikki!"
Crole nyökkäsi. Sitten hän kumartui hiukan eteenpäin ja katsoi
vakavasti Armintradea silmiin.
"Niinpä niin! Entä sitten se valtuussumma?
Sataseitsemänkymmentäviisituhatta puntaa? Se olisi tietenkin ollut
maksettava Mazaroffille."
"Juuri niin! Erä on Salim Mazaroff-vainajan oikeudenmukaisen perillisen
tai perillisten, hänen testamenttinsa saajain ja kaikkien
asianmukaisesti oikeutettujen henkilöiden käytettävissä."
Crole osoitti minua.
"Tämä herra Holt on jälkisäädöksen mukaan Mazaroffin ainoa perijä. Hän
saa -- kaikki!"
Armintrade naurahti ja hymyili minulle varovan näköisenä.
"Onneksi olkoon, herra Holt!" hän virkkoi. "Mutta -- oletteko siitä
varma? Entä ne kummalliset tosiseikat, että Salim Mazaroff olikin sama
henkilö kuin Andrew Merchison, että rouva Elphinstone oikeastaan onkin
rouva Merchison ja niin edelleen? Sitäpaitsi olen kuullut, että
Yorkissa tehty jälkisäädös on kadoksissa."
"Jälkisäädös on tässä!" ilmoitti Crole, ojentaen kirjekuorta. "Voitte
lukea sen."
Armintraden kasvonilmeet muuttuivat hänen otettuaan jälkisäädöksen ja
luettuaan sen. Hän tarkasti allekirjoitusta huolellisesti ja pitkään,
luoden sitten Croleen tarkkaavan silmäyksen antaessaan paperin
takaisin.
"Mitä", hän kysyi tyynesti, "mitä te, asianajaja, arvelette tästä
jälkisäädöksestä?"
"Että sitä ei voi kumota mikään", vastasi Crole empimättä. "Siitä ei
voida nostaa riitaakaan. Kaikki, mitä Mazaroffilla kuollessaan oli,
kuuluu herra Holtille. Siis --"
"Siis olen herra Holtille velkaa sataseitsemänkymmentäviisituhatta
puntaa", täydensi Armintrade nauraen. "Se sopii! Lähetänkö
maksuosoituksen ja paperit teille, herra Crole? Hyvä -- teen sen heti.
Onpa hauskaa, että jälkisäädös on löytynyt."
Nousimme kaikki seisomaan. Nyt vasta puhkesi Maythorne puhumaan,
kääntyen Armintraden puoleen.
"Ette katsonut tarpeelliseksi saapua todistamaan kuulusteluun?" hän
huomautti.
"Mitä ilmoittamista minulla olisi ollut?" kysyi Armintrade. "Mazaroffin
ja minun väliset liikeasiat eivät olleet millään tavoin hänen murhansa
yhteydessä."
"Oletteko itse muodostanut minkäänlaista otaksumaa hänen murhastaan?"
jatkoi Maythorne.
"Olen kaksikin. Toisen mukaan oli häntä saattanut Lontoosta saakka
seurata joku, joka tiesi, että hänellä oli toinen sininen timantti
muassaan -- hän oli kovin huoleton, ajattelematon mies! Toisen mukaan
se oli tavallinen ryöstömurha, jonka suoritti joku hänen Lehtokurpassa
kestitsemistään miehistä. Missä esimerkiksi on tuo kadonnut Parslave?
Tähän mennessä eivät poliisit luullakseni ole päässeet hänen
jäljilleen. Mahdollisesti juuri hän murhasi Mazaroffin, ryösti ruumiin
ja livisti. Joka tapauksessa hän on kadonnut."
Maythorne nyökkäsi äänettömänä, ja poistuimme virkkamatta enää mitään.