Websterin sähkösanoma ei ollut varsin monisanainen, mutta sisälsi koko
joukon perin tärkeitä tietoja. Se oli osoitettu minulle Maythornen
toimistoon ja lähetetty Black Gillin asemalta kymmenen minuuttia yli
kymmenen sinä aamuna. Sen sisältö oli seuraava:
"Courthope, Armintrade, Eccleshare, herra ja rouva Elphinstone
lähtivät kaikki Carlisleen kahdeksan junalla tänä aamuna. Muuta
ei ole tapahtunut -- eikä Mannersin kertoman mukaan Parslavesta
ole kuultu mitään."
Ojensin sähkösanoman takaisin virkkamatta mitään. Pistettyään sen
muiden paperien joukkoon kirjoituspöytänsä sitä varten varattuun
laatikkoon Maythorne viittasi aikatauluun, joka oli avonaisena
lähelläni.
"Carlisleen, siis tietystikin Lontooseen", hän päätteli. "Olen
silmäillyt aikataulua. He saapuvat Black Gillin asemalta Carlisleen
yhdeksän ja kolmekymmentä, hyvissä ajoin ehtiäkseen kello kymmenen
pikajunaan. Se tuo heidät Euston-asemalle kello viisi minuuttia yli
kuusi -- mikä merkitsee, että he jo tällä hetkellä ovat Lontoossa.
Toiminnan näyttämö on muuttunut, Holt! Olemme saaneet muutamia pääosien
esittäjiä läheisyyteemme. Minä en kyllä pane suurta merkitystä High Cap
Lodgen kolmen miehen palaamiseen -- se osoittaa yksinkertaisesti, että
heidän metsästysseurueensa on hajaantunut ja että he kukin ryhtyvät
jälleen tehtäviinsä. Mutta toisin on asianlaita siihen nähden, että
rouva Elphinstone on tullut Lontooseen."
"Rouva Elphinstone on tietystikin saapunut noutamaan tytärtään",
huomautin.
"Ja jälkisäädöstä", tokaisi hän. "Taikka ottamaan selkoa, mitä hänen
tyttärensä on sille tehnyt. No niin, meidän on huomenna puhuttava
varsin suoraa kieltä kahdelle miehelle. Crole kävi täällä; teidän ja
minun on huomenaamulla kohdattava hänet toimistossaan. Sitten
pistäydymme Armintraden pakinoille, minkä jälkeen menemme
haastattelemaan Ecclesharea -- ja Parslavea, mukanamme mahdollisesti
joitakuita poliiseja avuksi, jos tarvitaan. Mutta tänä iltana te ja
minä käväisemme tapaamassa rouva Elphinstonea. Tiedämme, mistä hänet
löydämme -- ja lähdemme heti."
"Mihin?" tiedustin, arvellen, että hän ehkä oli saanut tietoja
enemmänkin.
"Vieläkö sitä kysytte?" vastasi hän nauraen. "Hän on tietystikin
Ashington-rakennusryhmässä, johon te arvattavasti juuri äsken saatoitte
hänen tyttärensä. Sinne rouva Elphinstone ensinnä oikaisi, Holt, heti
Euston-asemalle saavuttuaan! Tulkaa! Ennätämme Maida Valeen melkein
samaan aikaan kuin hänkin. Mutta kuulkaahan! Minkälaatuinen ihminen on
neiti Apperley, jonka luona neiti Merchison asuu?"
"Hyvin itseensä tyytyväinen, kylmäpäinen, nykyaikainen nuori nainen,
sanoisin", vastasin. "Hän on opettajana jossakin naisopistossa."
"Ei siis sellainen, että hän sallisi rouva Elphinstonen raahata pois
tyttärensä ennen meidän tuloamme?" huomautti hän nauraen.
"Ei lainkaan", myönsin, "mutta en myöskään pidä neiti Merchisonia
sellaisena, että sallii viedä itsensä pois. Luultavasti hän antaa
äidilleen sanan sanasta."
"Se on hyvä", hän virkkoi. "Tahtoisin tavata heidät yhdessä ja esittää
rouva Elphinstonen vastattavaksi kysymyksen tai pari. Mutta sanon jo
edeltäkäsin, Holt, että en saa vastausta! En ainakaan tänä iltana."
"Se on hyvin otaksuttavaa", vahvistin minä.
"Niin on! Mutta hän vastaa huomenna tahi ylihuomenna -- tai sitä
seuraavana päivänä", vakuutti Maythorne, katsahtaen minuun
merkitsevästi. "Mutta nyt ne on ensin esitettävä hänelle. Otetaan
ajuri."
Ajoimme Maida Valeen ja laskeuduimme ajurimme rattailta parin-,
kolmenkymmenen metrin päässä Ashington-rakennusryhmästä. Maythorne
nykäisi kyynärpäätäni heti.
"Mitä sanoin?" hän huomautti. "He ovat täällä jo!"
Talon pääkäytävän kohdalla seisoi auto. Siinä oli matkatavaraa --
matka- ja käsilaukkuja ynnä muuta sellaista. Ja myöskin, kuten pian
havaitsimme, ehtiessämme auton kohdalle, istui siinä nainen -- pitkä,
kulmikas, vanhanpuoleinen nainen, joka oli puettu jonkun verran
kuluneeseen mustaan pukuun. Hän tuijotti suoraan eteensä, kunnes hänen
huomionsa kiintyi meihin, kun hetkiseksi pysähdyimme. Luotuaan meihin
syrjäsilmäyksen hän käänsi katseensa taaskin heti pois ja katsoi
eteensä entistäkin hievahtamattomampana. Kävelimme edelleen ja astuimme
ovesta sisälle taloon.
"Olen nähnyt tuon naisen aikaisemmin", sanoi Maythorne, kun menimme
eteishallin halki hissille. "Marrasdalessa."
"Niin minäkin", vastasin. "Näinkin hänet Lehtokurpassa -- pidin häntä
keittäjättärenä. Varmasti hän eräänä päivänä oli keittiössä
keittopuuhissa, kun vilkaisin sinne kysyäkseni jotakin emännältä. Mitä
tekemistä hänellä saattaa olla -- täällä?"
"Rouva Elphinstone sen kai tietää", sanoi Maythorne. "Mutta en tiedusta
häneltä sitä tällä kertaa. Mutta mikä on neiti Apperleyn asunnon
numero?" hän jatkoi, kun hissi oli kiidättänyt meidät ylös.
"Seitsemänkolmatta? No, selvä! Nyt siis, Holt, marssimme suoraan
sisään! Pyydämme myöhemmin neiti Apperleyltä käytöstämme anteeksi.
Mutta -- avatkaa ovi ja suoraan eteenpäin!"
Tein työtä käskettyä. Muitta mutkitta, edes koputtamatta, aukaisin
neiti Apperleyn arkihuoneen oven, ja Maythorne ja minä astuimme
rinnakkain sisälle. Jouduimme keskelle näytelmää. Pureva väittely oli
jo kuumimmillaan. Näyttämö oli melkein teatterimainen. Asunnon haltija,
jonka jokseenkin ylväällä nenällä keinuivat silmälasit, istui kädet
sylissä chesterfieldiläisessä tuolissa ikkunakomerossa, silmäillen
puolittain huvitettuna, puolittain kummastellen vuoroin Sheilaa, joka
seisoi harmistuneena ja uhkamielisenä lattian keskellä olevan pöydän
ääressä, vuoroin taas rouva Elphinstonea, joka istui komeassa
nojatuolissa takan luona silminnähtävästi kelpo lailla sydämistyneenä.
Herra Elphinstone taas kyyrötti sopessa sijaitsevan tuolin reunalla,
puristellen sateenvarjonsa nuppia nähtävästi niin nolostuneena ja
hermostuneena kuin rauhallinen mies suinkin saattaa olla. Meidän
ilmestyessämme ovelle hän katsahti sinne päin ja ähkäisi ääneen. Mutta
tästä ähkäisystä huolimatta minusta näytti, että kahden hänen omaan
sukupuoleensa kuuluvan henkilön saapuminen teki hänen olonsa jonkun
verran mukavammaksi.
"-- sanaakaan, äiti hyvä, ennenkuin ilmaiset, miten sait jälkisäädöksen
haltuusi!" selitti Sheila parhaillaan ponnekkaasti meidän
tuoksahtaessamme sisään. "Sinun asiasi on puhua ensin -- sinä olet..."
Hän keskeytti lauseensa siihen, tai oikeammin Maythorne sekaantui
puheeseen hänen puolestaan. Maythorne oli rauhallisesti sulkenut oven
jälkeemme, ja virkkamatta sanaakaan tai antamatta merkkiäkään
alkuvalmistukseksi hän astui esiin ja otti sanat Sheilan suusta.
"Tyttärenne on oikeassa, rouva Elphinstone", hän alkoi kylmän
hillitysti. "Teidän asianne on selittää. Niinpä niin, rouva
Elphinstone, miten saitte huostaanne Mazaroffin jälkisäädöksen, joka
nyt on varmassa tallessa -- ilmoitan sen teille -- herra Crolen
kassaholvissa? No?"
Herra Elphinstone ähkäisi jälleen väsyneesti. Mutta rouva Elphinstone
näytti, että hänellä oli sisua, ja oli valmis taisteluun.
"Kuinka uskallatte puhua minulle -- minulle! -- tuolla tavoin?" hän
kivahti. "Mikä oikeus --"
"Hyvä rouva!" keskeytti Maythorne. "Pysykää tyynenä älkääkä olko
typerä. Harkitkaa hiukan! Hyvin varakas mies murhataan perin
epäilyttävissä oloissa. Hänen taskussaan on muiden paperien joukossa
hänen jälkisäädöksensä sekä lisäksi arvoesineitä ja rahaa. Hänet
murhataan, ja sitäpaitsi häneltä ryöstetään kaikki, mitä hänellä on
mukanaan. Hänen kadonneesta omaisuudestaan ei löydetä jälkeäkään. Mutta
muutamia päiviä myöhemmin tyttärenne eräänä iltana huomaa,
että jälkisäädös on -- teidän hallussanne! Mitä arvelette
poliisiviranomaisten siitä sanovan, rouva Elphinstone? Kysyn vain?"
Mutta minulle selvisi heti, että miten ja mitä Maythorne saattoikaan
tiedustaa, hän ei saisi vastausta rouva Elphinstonelta -- ei ainakaan
silloin, jos koskaan. Rouva Elphinstone silmäili Maythornea puolittain
ihmetellen, kuten läpikotaisin itsepäiset ja hieman typerät henkilöt
katsovat kyselijää. Aivan selvästi näin, että hän kummasteli, kuinka
Maythorne rohkeni olla niin suorapuheinen ja mutkaton. Ja kun hän pysyi
vaiti, alkoi kumppanini puhua vieläkin suoremmin.
"Kuten sanoin, kysyn teiltä, rouva Elphinstone! Myöskin viittasin
poliiseihin. Kumpi on teistä parempi, kertoa minulle vaiko joutua
heidän kuulusteltavakseen? Viimemainittu vaihtoehto saattaa helposti
esiintyä. Jos lausun vain sanan, niin... mutta luullakseni
ymmärrätte --"
Herra Elphinstone ähkäisi vielä kerran kuuluvasti. Hän liikahteli
tuolillaan rauhattomasti, tarttuen sateenvarjoonsa epätoivoisesti.
"Perin harmillista!" hän jupisi. "Tuiki epämiellyttävää! Tosiaan minä
-- minä arvelen, Marion -- hm -- ymmärräthän -- jos olisin sinun
sijassasi -- luullakseni ilmoittaisin, miten sait tuon -- hm,
asiakirjan -- sen tekisin -- tosiaan."
"Rouva Elphinstonen on ilmoitettava, miten hän sai sen ja keltä",
huomautti Maythorne. "Sen jälkisäädöksen epäilemättä anasti -- varasti
Mazaroffin taskusta hänen murhaajansa. Ja, herra Elphinstone, se on
myöhemmin tavattu rouva Elphinstonen hallussa. Miten se joutui
hänelle?"
Rouva Elphinstone tempasi äkkiä päällysvaippansa ja sateenvarjonsa,
nousten tuolistaan. Minusta hän näytti hillitsevän itsensä parhaiten
kaikista huoneessaolijoista -- jopa neiti Apperleyssäkin alkoi ilmetä
huolestumisen merkkejä.
"Mikä oikeus teillä on kuulustella minua?" kysyi rouva Elphinstone,
katsoen Maythornea suoraan silmiin. "Te ette tietääkseni ole poliisi,
eikä teillä liene siihen valtuutta. Jos olisin neiti Apperley, niin
pyytäisin teitä poistumaan asunnostani! Minä puolestani lähden, ja kuka
hyvänsä tahtoo tavata minua, hän löytää minut Shortin hotellista.
Sieltä löydät sinäkin minut, Sheila, en aio enää lähteä juoksemaan
perässäsi."
"Se on hyvä tietää, rouva Elphinstone", virkkoi Maythorne yhäti
itsepintaisena. "Teidän luonanne epäilemättä käydään majapaikassanne.
Ja mitä tulee siihen, että tunkeuduimme neiti Apperleyn asuntoon, niin
hän on luultavasti jo kuullut kylliksi uskoakseen, että se oli
oikeutettua. Tämä on murhajuttu! Ja halusittepa tai ette, rouva
Elphinstone -- eli, kuten sen pitäisi olla, Merchison -- minä aion
ottaa selville, kuka Mazaroffin murhasi. Jos te sen tiedätte, olette
nyt jo syypää rikoksen salaamiseen."
Se oli hyödytöntä. Rouva Elphinstone siirtyi ovelle, viitaten herra
Elphinstonea seuraamaan itseään. Vanhus nousi tuoliltaan epävarmana ja
pelokkaana.
"Minä luulen -- hm -- luulen todella -- että ehkä on joku -- joku
selitys, ymmärrättehän", hän änkytti, katsoen varovasti Maythorneen.
"Rouva Elphinstone on saattanut saada haltuunsa tämän -- tuota noin --
aivan --"
"Rouva Elphinstonen on vain puhuttava, sir", keskeytti Maythorne. "Ei
voi kiertää sitä tosiseikkaa, että asian laita on, kuten juuri esitin.
Toistan vielä: tämä on murhajuttu! Jos rouva Elphinstone sallii
itseänsä epäiltävän, niin se on hänen oma vikansa. Tälleen ei asia saa
jäädä. Jos rouva Elphinstone on saanut jälkisäädöksen käsiinsä jollakin
viattomalla tavalla, miksi hän ei sitten suoraan ilmoita, miten se
kävi, ja edistä työskentelyämme sensijaan, että hän nyt estää sitä?"
Rouva Elphinstone oli tällöin jo ovella, ja hänen katseensa oli yhtä
kova kuin ennenkin, kun hän silmäili vuorotellen meitä kaikkia
puolittain halveksivasti.
"Suorittakaa itse työnne!" tokaisi hän. "Aiotko tulla, Malcolm? Ja jos
sinä, Sheila, vielä kaipaat minua, on sinun tultava luokseni.
Muutoin --"
Hän teki liikkeen, joka tuntui osoittavan, että hän pesi kätensä sekä
tyttäreen että kaikkiin muihin saapuvilla oleviin nähden, ja katosi
käytävään odottamatta herra Elphinstonea. Mutta tämä vitkasteli ja loi
toisen vetoavan katseen Maythorneen.
"Oikein hartaasti toivon, ettette puhuisi tästä poliisille", hän
virkkoi. "Koko tämä asia on perin onneton ja kiusallinen, mutta uskon
-- olen varma, että se on selitettävissä. Mielestäni menetteli -- hm --
tytärpuoleni tylysti ja ajattelemattomasti lähtiessään salaa tuomaan
tänne sitä asiakirjaa, sitä ennen kysymättä mitään äidiltään, ja --"
"Neiti Merchison menetteli ainoalla mahdollisella tavalla", keskeytti
Maythorne. "Hänen tekonsa oli eittämättä jyrkkä, mutta ainoa
mahdollinen. Jos jälkisäädös olisi saanut jäädä teidän taloonne, herra
Elphinstone, niin se olisi tuhottu -- se on varma! Ja paras, mitä
voitte tehdä, on antaa vaimollenne terveitä neuvoja. Kehoittakaa häntä
puhumaan! Pitäkää se mielessänne! Ette te eikä hän näytä oikein
käsittävän tosiasiaa -- tämä on murhajuttu! Miksi senvuoksi kujeilla?"
Herra Elphinstone pudisti päätään väsyneesti ja avuttomasti. Hän
katsahti meihin kaikkiin, ikäänkuin olisi halunnut puhua, mutta sanoja
ei kuulunut, ja äkkiä hän kääntyi, lähtien vaimonsa jäljessä. Maythome
sulki oven ja silmäili meitä.
"Arvellette, että olin liian suorapuheinen -- ehkä raaka -- rouva
Elphinstonea kohtaan", hän sanoi, "mutta luultavasti ei kukaan teistä
käsitä sitä. Katsoen siihen, mitä tiedän -- ja mikä nyt on Crolenkin
tiedossa -- ei voi pitää tätä asiaa salassa poliiseilta! Se on
mahdotonta. Tiedämme -- poliisit tietävät, että Mazaroff oli murhattuna
ryöstetty. Jälkisäädös oli hänen taskussaan. Miten sai rouva
Elphinstone sen huostaansa?"
"Yksi seikka näyttää jääneen huomaamatta teiltä ja ehkä kaikilta",
puhkesi neiti Apperley äkkiä puhumaan ensimmäistä kertaa. "Luullakseni
se olisi voinut johtua Sheilan mieleen, jollei hän olisi ollut niin
tavattoman kiivas. Rouva Elphinstone on voinut löytää jälkisäädöksen."
"Miksi rouva Elphinstone ei siinä tapauksessa sanoisi sitä?" vastasi
Maythome. "Otaksukaamme, että hän olisi sen löytänyt esimerkiksi
nummelta. Miksi hän sitten pitää sen salassa, vaikka tietääkin, miten
asiat ovat? Ei -- rouva Elphinstone ei löytänyt jälkisäädöstä! Arvaan
tarkalleen, miten asianlaita todellisesti on -- mikä on vikana."
Hänen sävynsä oli niin varma, niin vakaumuksellinen, että kaikki
katsoimme häneen.
"Rouva Elphinstone suojaa jotakuta", selitti hän. "Niin on asia! Mutta
ketä?" Odottakaa vastausta tai mahdollisia huomautuksia hän taputti
minua olalle ja lähti. Minä viivyttelin hetkisen vaihtaakseni pari
sanaa Sheilan kanssa ja seurasin sitten häntä. Astelimme vierekkäin
käytävässä.
"Luuletteko niin oikein tosissanne, Maythome?" kysyin pysähtyessämme
hissin ovelle.
"Tietysti!" huudahti hän. "Puoli silmää ja pieni hitunen järkeä
riittävät saamaan kenet hyvänsä siitä ehdottoman varmaksi! Rouva
Elphinstone tietää -- _tietää_. Mutta, kuten tuolla sisällä jo
mainitsin, ketä hän suojaa? Yksi seikka on varma, Holt. Jollei hän
suostu puhumaan, on minun ilmoitettava asia poliisille. Mutta tästä
päivästä huomiseen hänellä on miettimisaikaa. Ja sillä välin --"
Hän katkaisi lauseensa äkkiä. Laskeuduimme alakertaan, menimme kadulle
ja kävelimme sitten ripeästi pitkin Edgware-tietä. Tiesin, ketä hän
tavoitti -- Cottingleytä. Ja Praed-kadulla Cottingley äkkiä ilmestyi
eteemme ikäänkuin maasta nousseena.
"Hän on täällä!" ilmoitti Cottingley. "Saapui autolla Euston-asemalta
noin kuusi ja kolmekymmentä. Yksin. Olen järjestänyt kaikki yön varalle
-- leposijat Johnsonille ja kaiken muun. Toisen miehen näimme kerran
aamun jälkeen. Nyt he ovat molemmat talossa. Kaikesta on huolehdittu."
Maythorne nyökkäsi; heidän kuiskuteltuaan keskenään hetkisen Maythorne
ja minä poistuimme.
"Tarkoittiko hän, että Eccleshare on saapunut?" tiedustin. "Ja
pidetäänkö häntä silmällä?"
"Niin tietystikin, Eccleshare", vastasi Maythorne. "Kukas muu sitten?
Pidetäänkö häntä muka silmällä? Niin, häntä -- heitä molempia pidetään
silmällä!"