Tapasimme Herman Kloopin puoli yhdentoista aikaan verkkaisesti
lopettelemassa myöhäistä aamiaistaan hotellinsa melkein tyhjässä
kahvilahuoneessa. Hän oli pieni, ketterä, juutalaisen näköinen mies,
hyvin huolellisesti ja muodikkaasti puettu, mutta yllään enemmän
kultakoruja ja timantteja kuin englantilaiset tavallisesti käyttävät.
Hän ei näyttänyt lainkaan kummastuvan saadessaan vieraikseen kolme
tuntematonta ja osoitti ensin hänelle lähettämiämme käyntikortteja ja
sitten lautasensa vieressä olevaa sanomalehtikasaa.
"Olen jo nähnyt teidän kaikkien nimet noista", hän virkkoi, kehoittaen
meitä istuutumaan pöytäänsä. "Kuka teistä on herra Crole? Herra
Maythorne? Herra Holt?"
Hän näkyi erityisesti kiinnittävän huomiota minuun, kun olimme kukin
ilmoittaneet nimemme, ja silloin muistin, että Postlethwaite oli
todistaessaan kuulustelussa ilmaissut Mazaroffin jälkisäädöksen
sisällön ja että saapuvilla oli ollut sanomalehtien
uutistenhankkijoita.
"Saavuin Lontooseen vasta eilen illalla", jatkoi hän meidän
istuuduttuamme. "Luin sanomalehdestä Mazaroffin murhasta tullessani
Harwichista -- viime viikolla olin Amsterdamissa ja Antwerpenissä -- ja
heti tänne saavuttuani lähetin noutamaan viime päivien lehtiä, joita
olen silmäillyt tänä aamuna. Kummallinen juttu, hyvät herrat! Mutta ei
sittenkään niin kummallinen kuin näyttää. Mazaroff oli huoleton
mies -- häneltä puuttui eräs ominaisuus, jonka useimmissa teissä
englantilaisissa olen huomannut olevan liiankin silmäänpistävän."
"Tarkoitatteko, että hän oli liian avoin?" kysyi Crole. "Sitä olen
minäkin väittänyt pariinkymmeneen kertaan."
"Hän oli liian herkkä -- pelkkää ajattelemattomuutta, ymmärrättehän --
näyttämään muille, mitä hänellä oli taskuissaan", vastasi Kloop. "Ja
hän piti muassaan esineitä, jotka minä olisin säilyttänyt lukon takana.
Kuitenkin -- mutta mistä oikeastaan saitte tietää, että olen täällä?"
"Löysimme nämä teidän lähettämänne kirjeet Mazaroffin asunnosta Hotel
Cecilistä", selitti Maythorne, ottaen esille kirjekotelon, jonka hän
oli tuonut muassaan, "ja päätellen niistä, että olitte vainajan hyvin
likeinen ystävä, sähkötin eilen aamulla Kapkaupunkiin teidän
osoitteellanne ja sain illalla vastauksen, että olette täällä. Oletteko
lukenut jutun selostuksia, herra Kloop?"
"Olen lukenut kaikki, mitä on näissä lehdissä", vastasi Kloop, laskien
sormuksien koristamat sormensa paksulle pinkalle. "Poliisit näkyvät
epäilevän erästä paikkakuntalaista, muuatta kyläläistä, jolla ei ole
varsin hyvä maine. Saattaa olla niin, mutta kun tunnen Mazaroffin, niin
luulisin, että murhalla on syvemmät syyt kuin pelkkä ryöstöhimo. Koska
olen näiden sanomalehtien selostuksista nähnyt, että herra Holt oli
Mazaroffin toverina hänen pohjoiseen suunnatulla retkellään ja hänen
seurassaan koko ajan myöskin Lehtokurpan majatalossa, niin tahtoisin
pyytää herra Holtia ilmoittamaan minulle pari, kolme seikkaa --
sellaisia kysymyksiä, jotka ovat pälkähtäneet päähäni, ymmärrättehän?"
"Vastaan kaikkeen, mihin osaan", vakuutin.
"No niin", jatkoi hän. "Matkallanne pohjoista kohti te epäilemättä
pysähdyitte monissa paikoissa ja hotelleissa?"
"Kyllä, varsin useissa", vastasin.
"Ettekö koskaan huomannut mitään sellaista, mikä olisi pannut teidät
ajattelemaan, että teitä -- se on, että Mazaroffia seurattiin?"
tiedusti hän.
"En voi sanoa huomanneeni mitään sellaista."
"Ettekö esimerkiksi pannut merkille, että joku mies tahi jotkut miehet
jokseenkin säännöllisesti ilmestyivät samoihin hotelleihin, joihin te
majoituitte?" kysyi hän. "Tarkoitan: ettekö huomannut sanokaamme
Stamfordissa jotakuta miestä, jonka myöhemmin näitte esimerkiksi
Granthamissa -- sitten jälleen Yorkissa ja ehkä sittemmin Durhamissa?
Käsitättekö tarkoitukseni?"
"Minä käsitän!" huudahti Crole. "Ja se kannattaakin ottaa huomioon!
Pinnistäkää muistianne, Holt!"
Jännitin muistiani ankarasti. Ajatuksissani lähdin uudelleen matkalle
Mazaroffin kanssa ja kuljin uudelleen koko ratamme Lontoosta rajaseudun
nummialueelle saakka. Olimme pysähtyneet useita kertoja; koetin
muistella, mitä kaikkea seisahduskohdilla oli tapahtunut.
"No niin", vastasin vihdoin. "En voi muistaa muuta kuin yhden seikan --
joka saattaisi merkitä sitä, mihin tähtäätte. Vietimme yön
Huntingdonissa -- ensimmäisen yömme. Näin Mazaroffin puhelevan
ilmeisesti tuttavalliseen tapaan erään miehen kanssa tupakkahuoneessa
myöhään sinä yönä. Olin juuri menossa nukkumaan -- he jäivät
keskustelemaan. Sitten ollessamme Yorkissa näin hänet saman miehen
seurassa asemalla lähellä kirjamyymälää."
"Mainitsiko hän teille siitä miehestä mitään myöhemmin jossakin
tilaisuudessa?" kysyi Kloop.
"Ei maininnut. Näytti siltä kuin he olisivat tunteneet toisensa hyvin",
sanoin. "Silloin sainkin sen vaikutuksen, että mies oli joku Mazaroffin
lontoolaisia tuttavia."
"Tuntisitteko sen miehen jälleen?" tiedusti Kloop.
"Oh, kyllä -- nuori, vaaleatukkainen, tervehipiäinen mies,
hyvin upeasti puettu", selitin. "Otaksuttavasti suunnilleen
viisikolmattavuotias."
"Oliko Lehtokurpan majatalossa muita vieraita kuin te?" jatkoi Kloop
kyselyjään.
"Asumassa -- ei ollut", vastasin. "Mutta siellä kyllä pistäytyi väkeä
puolisella -- automatkalla pohjoiseen tai etelään päin. Murhailtana oli
siellä hyvin vilkas liike ja joka huone täynnä markkinoilta palaavaa
väkeä; siellä oli myöskin automatkailijoita -- kuulin rouva Musgraven
valittavan, ettei hän markkinaväen tähden voinut huolehtia heistä
kyllin hyvin. Tiedän esimerkiksi, että kahvilahuoneessa oli ihmisiä --
autoilijoita, joiden vaunut olivat ulkosalla -- mutta en nähnyt heitä;
Mazaroffilla ja minulla oli yksityinen huone."
Kloop pani kätensä ristiin pöydälle ja katsoi meitä toisesta toiseen.
"Ajatukseni on", hän lausui, "että Mazaroffia lienee seurattu sinne ja
että hänen vainuajansa on,tavoittanut hänet nummella ja murhannut
hänet."
"Anastaakseenko ne esineet, mitä hänellä oli mukanaan?" huomautti
Crole.
"Niin -- tahi jotakin sinnepäin", vastasi Kloop. "Sanomalehdissä on
mainittu -- herra Holtin todistuksen mukaan -- että hänellä
otaksuttavasti oli koko paljon rahaa ja arvoesineitä muassaan -- se on
sanomattakin selvää -- Mazaroffilla oli aina paljon käteistä ja hänen
jalokivensä olivat hyvin arvokkaat. Mutta -- tiedättekö, oliko hänellä
mitään muuta -- sellaista, mikä on omiaan kiihoittamaan ihmistä
turvautumaan suoranaiseen murhaan sen saamiseksi?"
"Emme tiedä", vastasi Maythorne. "Asia on niin, herra Kloop, että
tulimme luoksenne siinä toivossa, että te Mazaroffin läheisenä ystävänä
voisitte antaa meille tietoja. Mitä hänellä siis todennäköisesti oli
muassaan?"
Kloop katsahti kelloonsa ja nousi sitten pystyyn ja otti sanomalehtensä
kainaloonsa. "Lähdetään tupakkahuoneeseen", hän ehdotti, "poltetaan
siellä sikaari. Kerron teille mitä tiedän Mazaroffista. Siitä saattaa
olla jonkun verran apua, mutta luulen", hän jatkoi, vilkaisten
merkitsevästi ympärilleen, "että tämän murhan arvoitus saadaan
ratkaistuksi vasta sitten, kun saadaan selville, mitä Mazaroff puuhasi
saavuttuaan Lontooseen siihen asti, kunnes hänet murhattiin Marrasdalen
nummella. Mutta -- pannaanhan ensin sikaari kytemään."
Kloop oli ilmeisesti yhtä mainio tupakan kuin hän sittemmin osoittautui
olevan timanttien tuntija. Hän ei ollut sellaisia miehiä, jotka ostavat
sikaarinsa hotellista; sijoitettuaan meidät rauhaisaan nurkkaukseen
tupakkahuoneeseen hän lähetti juoksupojan huoneeseensa noutamaan
määrättyä sikaarilaatikkoa, ja kun se oli tuotu suositteli sitä meille
melkein isällisen hellästi. Kun hän itse sytytti sikaarinsa, oli helppo
nähdä, että polttaminen tuotti hänelle suurta tyydytystä ja henkisen
mukavuuden tunnetta. Hän tuprutteli kolme tai neljä minuuttia
äänettömänä, ennen kuin kehoitti meitä kuuntelemaan tarkkaavasti,
väläyttäen lihavassa pikkusormessaan olevaa komeata timanttia.
"Ja nyt ystävä-raukkamme Mazaroffiin", hän virkkoi. "Olen tuntenut
hänet -- hyvin likeisesti -- useita vuosia -- olimme, kuten sanotaan,
kuin veljet. Hän ja minä --"
"Hetkinen, suvaitkaa, niin kauan kuin asia on mielessäni!" keskeytti
Maythorne. "Olette kai lukenut, että kuulustelussa väitettiin
Mazaroffin oikean nimen olevan Andrew Merchison? No niin, tiedättekö,
oliko hän todella Andrew Merchison?"
"En tiedä", vastasi Kloop. "Mutta", hän lisäsi hymyillen rauhallisesti,
"uskon varmasti, että hän oli. Oikeastaan minusta on selvää, että hän
oli kuulustelussa mainittu Andrew Merchison. Hän, Mazaroff, oli hiukan
salaperäinen mies. Yksi asia on varma -- hän oli syntyisin maanne
pohjoisista osista. Jollei hän ollut skotlantilainen, niin hän oli
rajaseudun mies -- puheestaan päättäen. Olen matkustellut niillä
tienoin ja tunnen ne. Hänen murrelaadustaan oli mahdoton erehtyä. Mutta
en koskaan ole tiennyt, että hänellä on ollut mitään muuta nimeä kuin
Salim Mazaroff, eikä hän milloinkaan puhunut minulle sanaakaan
entisyydestään koko ystävyytemme aikana."
"Mitä aioitte sanoa?" tiedusti Maythorne nyökäten.
"Aioin sanoa, että hän ja minä olimme paljon yhdessä Kapkaupungissa
viimeisten kymmenen vuoden aikana", jatkoi Kloop. "Olimme saman kerhon
jäseniä; toimistomme olivat vierekkäin; yhteen aikaan meillä oli paljon
yhteisiä liikeasioita. Kun ensiksi opin tuntemaan Mazaroffin, oli hän
niin sanoakseni yleiskauppias tai yleiskeinottelija kaupan alalla. Hän
osti ja myi tavaraa -- etupäässä itämaista -- se on: hän osti itämailta
ja myi länsimaihin. Kerran hän myi suuren joukon persialaisia mattoja
-- hänellä oli tapana koota harvinaisen hienoja näytteitä niistä;
hän sai niistä huikeat hinnat Lontoossa ja New Yorkissa --
ylellisyystavaran kauppaa, ymmärrättehän. Sitten hän osti ja myi
myöskin mausteita, kiinalaisia koruesineitä, harvinaisuuksia ja muuta
sellaista -- hänellä oli erinomainen kyky ansaita rahaa sillä tavoin.
Mutta viime vuosina hän oli luopunut kaikesta siitä ja kiinnittänyt
huomionsa yksinomaan timantteihin. Hän ansaitsi timanteilla hyvin,
mutta luopui siitäkin viime joulun vaiheilla. Mutta nytkin hänen
vetäydyttyään syrjään liike-elämästä ja palattuaan Englantiin hänellä
oli eräs kauppa tai yritys tai keinottelu vireillä, ja olen taipuvainen
uskomaan, että se on hyvin likeisesti hänen murhansa yhteydessä."
Hän keskeytti puheensa ja poltteli miettivänä hetkisen, ennenkuin kävi
jatkamaan kertomustaan.
"Tähän mennessä", hän puhkesi vihdoin jälleen puhumaan, "ei noissa näy
olevan mitään siihen viittaavaa, mistä aion teille kertoa. Viime
talvena Mazaroff sai käsiinsä -- samantekevää miten, sillä se on hänen
salaisuutensa, yksi hänen monista salaisuuksistaan timanttikaupoissa --
todella suurenmoisen sinisen timantin. No, sininen timantti on sininen
timantti! Jos katselette timantteja käsittelevistä kansantajuisista
kirjoista kuuluisien kivien värillisiä kuvia, niin näette, että on
keltaisia, oranssinkeltaisia, vihreitä ja ruusunpunaisia timantteja,
mutta ei kovinkaan monta sinistä -- ne ovat tosiaan harvinaisia. Se
sininen timantti, jonka Mazaroff oli saanut, oli poikkeuksellisen
komea. Olen itse nähnyt mainion Sinisen Toivon -- Mazaroffin kivi oli
parempi sekä kooltaan että laadultaan. Se painoi viisikymmentäviisi ja
puoli karaattia; sen väri ja valontaittamiskyky olivat oivalliset!
Uskon -- oikeastaan olen varma -- ettei sitä Kapkaupungissa nähnyt
kukaan muu kuin minä; Mazaroff lähetti sen Englantiin. Hän --"
"Kelle!" pisti Maythorne väliin.
"Sitä en tiedä", vastasi Kloop, hymyillen nopealle kysymykselle. "Hän
ei kertonut minulle kaikkia asioitaan."
Maythorne otti esille Kapkaupungista lähetetyn, kirjoihin viedyn
kirjeen kuitin ja ojensi sen Kloopille.
"Luuletteko, että tämä kuitti koskee sitä lähetystä?" hän kysyi.
"Katsokaa takapuolella olevaa muistiinpanoa -- se on Mazaroffin
käsialaa."
Kloop tarkasti huolellisesti paperipalasta kummaltakin puolelta ja
ojensi sen sitten takaisin, nyökäten varman näköisenä.
"Epäilemättä!" hän vakuutti. "Se tapahtui samoihin aikoihin. Hän
lähetti sen käyttämänsä pankin Lontoon-konttoriin, tietystikin.
Muistiinpanokin viittaa siihen. Mikäpä voisi olla selvempää! S.T.1.
Sininen timantti yksi, tietysti."
"Miksi Sininen timantti yksi?" tiedusti Maythorne. "Onko tahi oliko
olemassa myöskin Sininen timantti kaksi?"
Kloop hymyili tietävän näköisenä.
"Juuri siitä aion teille puhua!" hän vastasi. "Sellainen oli --
lopulta! Ja olen varma, että Mazaroffilla oli Sininen timantti kaksi ja
kenties myöskin Sininen timantti yksi muassaan, kun hänet murhattiin
nummella!"
Me kolme katselimme toisiamme ihmeissämme. Mutta pian Kloop jatkoi:
"Sitten kun Mazaroff oli saanut haltuunsa ensimmäisen sinisen timantin,
alkoi hän melkein mielipuolisen kuumeisesti tavoitella toista. Tiedän"
-- tällöin Kloop tuntui iskevän meille silmää, ikäänkuin hän olisi
ollut valmis kertomaan meille kauppasalaisuuksia, jos se vain olisi
sopinut -- "tiedän, että Mazaroff sai ensimmäisen sinisen timantin
suorastaan pilkkahinnasta. Mutta hän halusi niin kiihkeästi saada
toisen sen vertaisen, että hän, kuten hän minulle mainitsi, oli valmis
maksamaan siitä hyvän hinnan. Hän pani välittäjät liikkeelle --
timanttialueella tunsivat kaikki Mazaroffin -- hän ryhtyi itsekin
työhön. No niin, lopuksi hän sai, mitä tahtoi."
"Toisen timantinko?" huudahti Crole.
"Niin. Ja yhtä kauniin", vastasi Kloop. "Ja suunnilleen samanpainoisen
-- noin viisikymmentäviisi tai -kuusi karaattia. En tiedä, kuinka
paljon hän siitä maksoi, sillä hän ei suostunut ilmaisemaan sitä
minulle. Mutta hän sai sen -- ja vain vähän ennen kuin hän lähti
Englantiin."
"Näittekö sen?" kysyi Maythorne.
"Näin sen -- kyllä näin", myönsi Kloop. "Siis -- olen nähnyt molemmat.
Luullakseni ei kukaan muu ole niitä nähnyt, jollei -- mitä epäilen --
Mazaroff ole tänne tultuaan näyttänyt niitä jollekulle. Kun sanon,
ettei luullakseni niitä ole nähnyt kukaan muu henkilö paitsi minua,
niin tarkoitan, ettei niitä nähnyt kukaan muu Etelä-Afrikassa --
lukuunottamatta niiden myyjiä. Mazaroff tähyili yksinomaan
eurooppalaisia ostajia."
"Mainitsiko hän ketään ostajaa nimenomaan?" tiedusti Maythorne.
"Ei. Mutta hän kertoi, että täällä, Lontoossa, oli mies, joka suoritti
asioita hänen laskuunsa, kun muka tunsi sellaisia korkea-arvoisia
henkilöitä sekä Euroopassa että Amerikassa, jotka olisivat valmiit
maksamaan huikean hinnan parista -- jos hän voisi hankkia parin, sillä
se", lisäsi Kloop, "tapahtui ennen kuin hän sai toisen sinisen
timantin."
"Ja olette siis varma, että hän ensin lähetti ensimmäisen sinisen
timantin Lontooseen ja toi toisen tänne taskussaan?" huomautti
Maythorne.
"Olen varma siitä", vakuutti Kloop. "Voisin sanoa: ehdottoman varma. Ja
saatuani tiedon hänen surullisesta kohtalostaan olen aprikoinut, tekikö
Mazaroff toisen tai ehkäpä molemmat seuraavista seikoista. Ensiksi:
oliko hän avopuheinen laivassa tänne tullessaan, näyttäen toisen
sinisen timanttinsa matkustajatovereilleen? Toiseksi: näyttikö hän sen
täällä Lontoossa veljeskunnan keskuudessa?"
"Veljeskunnan?" virkkoi Crole. "Tarkoitatteko --"
"Tarkoitan Hatton Gardenia", vastasi Kloop, hymyillen asiantuntevasti.
"Siellä, kuten tietänette, solmitaan tämän maan useimmat
timanttikaupat. Minua ihmetyttäisi, jollei siellä olisi nähty
Mazaroffia! Vaikka hän oli vetäytynyt syrjään timanttikaupasta
mieskohtaisesti, niin hänen sydämensä oli vielä mukana. Mutta siitä on
helppo ottaa selvää. Lähdetään liikkeelle, hyvät herrat, tulen
mukaanne... ja saamme nähdä."